Valtio terroristina
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Länsimainen terrorismin tutkimus keskittyy vahvasti ei-valtiollisten ryhmien harjoittamiin terroritekoihin jättäen valtioiden harjoittaman terrorismin usein tarkastelun ulkopuolelle. Tämä tutkielma tarkastelee, kuinka terrorismia voidaan harjoittaa myös valtion toimesta. Valtiot ovat merkittäviä ja vaikutusvaltaisia toimijoita kansainvälisessä yhteisössä, joten valtiollisen väkivallan tunnistaminen terroristiseksi on tärkeää. Tutkielma pyrkii korostamaan terrorismin tarkastelussa toimintakeskeisyyttä toimijakeskeisyyden sijasta.
Tutkielmassa keskitytään Yhdysvaltojen rooliin valtioterrorismin harjoittajana Noam Chomskyn käsityksen mukaan. Tutkielman tavoitteena on vastata kysymyksiin siitä, millaiset Yhdysvaltojen toimet Chomsky näkee valtiollisena terrorismina, ja kuinka Yhdysvallat käyttää niitä omaksi edukseen. Chomsky on kritisoinut laajalti Yhdysvaltojen ylivaltaa sekä toimia valtiollisen terrorismin suhteen, minkä seurauksena Chomskyn ajattelu on valtavirrasta poikkeava tutkimuksen kohde.
Valtioterrorismi on kiistanalainen käsite, mutta sen tuominen mukaan terrorismin tutkimukseen pyrkii luomaan tasa-arvoa tutkimusalalle. Valtioiden väkivaltaisia toimia saatetaan naamioida tiettyjen toimintojen taakse ja näin ollen pyrkiä oikeuttamaan niitä. Samojen määritelmien ja säännösten koskiessa myös valtioita tämä voi olla hankalampaa. Tutkimus syventyy valtion rooliin sekä väkivallan että valtion suhteeseen, minkä seurauksena on mahdollista osoittaa valtion ja väkivallan erityinen suhde.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29106]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Poikkeustila yhdysvaltalaisessa poliittisessa keskustelussa syyskuun terroristi-iskujen jälkeen
Kronlund, Anna (2008)Tutkimus tarkastelee poikkeustilan esiintymistä yhdysvaltalaisessa poliittisessa keskustelussa syyskuun 2001 terroristi-iskujen jälkeen. 11.9.2001 muodosti Yhdysvalloissa uuden tilanteen, jonka poliittisen merkityksen ... -
Terrorismi Yhdysvaltojen silmin : Yhdysvaltojen asenteet ja odotukset palestiinalaisterrorismiin vuosina 1967 - 1978
Saukkola, Touko (2021)Terrorismilla on ollut suuri vaikutus Israelin–Palestiinan konfliktin kehittymiseen, rauhanprosessiin ja osapuolten välisiin suhteisiin. Terrorismia oli ollut jo ennen vuoden 1967 kuuden päivän sotaa, mutta sen luonne, ... -
USA Patriot Actin parlamentaarisen käsittelyn retorinen analyysi Yhdysvaltain edustajainhuoneessa
Mäkinen, Teemu (2013)Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella vuoden 2001 syyskuun 11. terroristi-iskuja seuranneen USA Patriot Actin parlamentaarista käsittelyä ja laista käytyjä debatteja Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa lokakuussa ... -
Fighting against uncertainty : the fundamental shift in the global security agenda from bipolarity to multilateralism in the post Cold War era
Sotamaa, Juho (2011)The purpose of this study is to show how the global security agenda has changed since the end of Cold War, by analysing the US doctrine formation processes. The research data were speeches given and essays written by the ... -
Sodan käsitteen muutos ja yhdysvaltalainen sodankäyntimaailma
Riivari, Kati (2006)