Vankilapsykologien näkemyksiä ja kokemuksia psykopatiapiirteisten henkilöiden kanssa työskentelyyn vaikuttavista tekijöistä ja työskentelyn vaikutuksista
Psykopaattien hoitoa ja hoidettavuutta koskevat näkemykset ovat vaihdelleet kliinikoiden keskuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia näkemyksiä ja kokemuksia vankilapsykologeilla oli psykopatiapiirteisten henkilöiden kanssa työskentelyyn vaikuttavista tekijöistä ja työskentelyn vaikutuksista. Tutkimuksessa haastateltiin 10 vankilapsykologia, joiden työkokemus vankilapsykologina toimimisesta vaihteli alle 5 vuodesta yli 20 vuoteen, ja joista osa oli toiminut myös psykoterapeuttina alle 5 vuodesta yli 10 vuoteen. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina video- tai puhelinyhteydellä loka-marraskuussa 2021. Litteroidut haastatteluaineistot analysoitiin temaattisella analyysilla, jonka tuloksena muodostettiin kolme pääteemaa ja kahdeksan alateemaa.
Kaksi pääteemoista (työskentelyn edellytykset ja työskentelyn fokukset) ja niiden alateemat, joita oli yhteensä kuusi (tieto ilmiöstä, omaan etuun perustuva vs. ulkoinen motivaatio ja psykopatiapiirteet ja niiden aste-erot sekä luottamuksen rakentaminen, psykopatian hoito vs. käyttäytymiseen vaikuttaminen ja menetelmien monipuolisuus ja tavoitteiden asettaminen), vastasivat 1. tutkimuskysymykseen, joka koski työskentelyyn vaikuttavia tekijöitä. Yksi pääteemoista (työskentelyn vaikutukset) ja sen alateemat, joita oli yhteensä kaksi (varovaisen positiivinen konsensus ja lisätutkimuksen tarve), vastasivat työskentelyn vaikutuksia koskevaan 2. tutkimuskysymykseen. Tämän lisäksi vankilapsykologit kuvailivat kertomuksissaan vankilasysteemin haasteita.
Tutkimustulokset viittasivat siihen, että osa psykopatiapiirteisistä henkilöistä voi hyötyä työskentelystä ja että työskentelystä mahdollisesti aiheutuva haitta ei ollut erityisen todennäköinen tai huomattava uhka, kun 1) työntekijällä oli riittävästi psykopatiailmiötä koskevaa asiantuntemusta, 2) psykopatiapiirteisellä henkilöllä oli riittävästi omaan etuun perustuvaa motivaatiota työskentelyyn, 3) psykopatiapiirteet ja niiden aste-erot oli asianmukaisesti huomioitu, 4) psykopatiapiirteisellä henkilöllä oli riittävästi luottamusta työntekijään, 5) työskentely keskittyi psykopatiapiirteisen henkilön käyttäytymiseen vaikuttamiseen ja 6) työskentelyn tavoitteet ja menetelmät oli määritelty ja valittu oikein.
Vankilapsykologien kertomusten perusteella ja temaattisen analyysin keinoin muodostettu psykopatiapiirteisen henkilön kanssa työskentelyn teoreettinen malli havainnollisti lisäksi työskentelyn välityksellä saavutettujen hyötyjen edellytyksiä ja fokuksia sekä niissä mahdollisesti ilmenevien puutteiden hoidollisia merkityksiä. Psykopatiapiirteisten henkilöiden kanssa työskennellessä huomio tulisikin kohdistaa työskentelyn positiivisia vaikutuksia tukeviin ja työskentelystä mahdollisesti aiheutuvilta haitoilta suojaaviin tekijöihin, joiden vaikuttavuutta olisi jatkossa tärkeää tutkia lisää.
...
Asiasanat
psykopatian hoito psykopatiapiirteet psykopatiapiirteinen henkilö psykopatiapiirteisen henkilön kanssa työskentely käyttäytymiseen vaikuttaminen vaikuttavuustutkimus vaikuttavuustekijä vankilasysteemi vankilapsykologi vankilat vaikuttavuus tavoitteet menetelmät luottamus psykopatia motivaatio persoonallisuushäiriöt kokemukset psykologia vaikutukset psykologit persoonallisuuden piirteet
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Myyntityöntekijöiden työmotivaatio ja motivoiva johtaja : myyntityöntekijöiden ja esimiesten näkemyksiä myyntityöntekijöiden työmotivaatioon vaikuttavista tekijöistä ja motivoivasta johtajasta
Lepola, Laura (2017)Tänä päivänä organisaatioihin kohdistuu entistä suurempi paine ylläpitää kilpailukykyään jatkuvien muutosten leimaamassa toimintaympäristössä. Yksi kilpailukyvyn taustalla vaikuttavista merkittävistä tekijöistä on ... -
Onko urheilijan ajattelutavalla merkitystä menestymiseen ja motivaatioon? : valmentajien näkemyksiä urheilussa menestymiseen vaikuttavista tekijöistä
Viklund, Netta (2024)The purpose of this master's thesis has been to investigate coaches' perspectives on factors influencing athletes' success. The aim was to explore coaches' views, particularly on the significance of mindset in sports success ... -
Luulot ja vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden todellisuus kaksi eri maailmaa
Toivonen, Hanna-Mari (Liikuntatieteellinen seura, 2022) -
Grounded Theory -tutkimus luottamuksen intuitioon vaikuttavista tekijöistä : intuitiotyyppi, ajattelu, oppiminen, päätöksenteko, vinoumat, harhat ja rajoitteet
Ollila, Tapio (2024)Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia viittä luottamuksen intuitioon vaikuttavaa tekijää eli teemaa. Teemoina toimivat intuitiotyyppi, ajattelu, oppiminen, päätöksenteko sekä vinoumat, harhat ja rajoitteet. Analyysimenetelmänä ... -
Varhaiskasvattajien näkemyksiä lasten ja heidän perheidensä liikunnalliseen elämäntapaan vaikuttavista tekijöistä
Viberg, Tuulia (2020)Lapsuudessa omaksutut liikuntatottumukset siirtyvät aikuisikään. Liikunnallinen lapsuus ennustaa terveyden näkökulmasta suotuisaa liikuntakäyttäytymistä myös tulevaisuudessa. Nykyisin lasten fyysinen aktiivisuuden määrä jää ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.