EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen käyttöönoton tukemisen keinoja pienyrityksessä : (case ICT-palveluntuottaja Järvi-Suomen Kiinteistökonsultit Oy)
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) tuli voimaan 25.5.2018, josta lähtien sitä on pitänyt noudattaa kaikissa niissä organisaatioissa yli EU-alueen rajojen, jotka käsittelevät EU-kansalaisten henkilötietoja. Praktisen tason tarkastelunäkökulma kohdentuu erityisesti siihen, miten ja millä työkaluilla pk-yrityksen tiedon hallinnan ekosysteemissä voidaan tukea GDPR-asetuksen käyttöönottoa. Monimenetelmäinen tutkimusprosessi, jossa hyödynnettiin sekä tutkijan että tapausorganisaation asiantuntijuutta, mahdollisti toimivan ratkaisun kehittämisen todellisessa tilanteessa toimeksiantajan Järvi-Suomen Kiinteistökonsultit Oy:n tarpeisiin. Tutkimus toteutettiin suunnittelutieteen periaatteita noudattaen. Tietoa, informaatiota ja aineistoja kerättiin kirjallisuuskatsauksen lisäksi haastattelemalla ja havainnoimalla, ja empiirinen tutkimus toteutettiin tapausorganisaation tiedon hallinnan ekosysteemissä DSRM-prosessin avulla. Raportissa esitellään kehittelemäni mentaalitason ratkaisumalli, joka on sellaisenaan hyödynnettävissä pk-yrityksissä tietosuoja-asetusta käyttöönotettaessa. Ratkaisukokonaisuuden sisältämien useiden artefaktien avulla voidaan selvittää ja tarvittaessa muuttaa henkilötietojen käsittelyn käytäntöjä, prosesseja asetuksen vaatimustenmukaisiksi. Tutkimus ja sen tulokset sekä tutkimusprosessin myötä esiin nostetut tai kehitellyt artefaktit ovat hyödynnettävissä myös muissa pk-yrityksissä. Lisäksi raportissa esitellyt asiat auttavat meitä yksilötasolla kiinnittämään paremmin huomiota ja lisäämään tietosuutta henkilötietojemme käsittelyyn, niiden suojaamiseen ja oikeuksiin.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25049]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen vaikutukset yritysten asiakkuudenhallintajärjestelmiin
Kataja, Joel (2018)Euroopan yleinen tietosuoja-asetus astui voimaan 25.5.2018, jonka myötä jokaisen, Euroopan unionin sisällä henkilötietoja käsittelevän yrityksen, tulee noudattaa asetuksessa määrättyjä vaatimuksia. Asetuksen tarkoituksena ... -
Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen aiheuttamat muutokset organisaatioiden tietoturvapolitiikkoihin
Koivula, Nina (2017)EU:n yleistä tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa toukokuun 25. päivänä 2018 ja sen aiheuttamat muutokset ovat merkittäviä ja kunnianhimoisia. Se on yksi laaja-alaisimpia EU:n lakimuutoksia viimevuosien ajalta. Yleisen ... -
Yleisen tietosuoja-asetuksen vaikutukset organisaatioiden datan käsittelyyn sekä sen kustannusvaikutukset
Kotro, Ville (2023)Digitalisoituneessa yhteiskunnassa kansalaisista syntyy jatkuvasti valtava määrä dataa. Tämän datan perusteella ihmisiä voidaan usein yksilöidä ja se on myös erilaisille yrityksille arvokasta. Tietojenkäsittelyä, etenkin ... -
GDPR:n valvominen, kirjallisuuskatsaus
Leinonen, Lauri (2023)Yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) on kattava kehys tietosuojalle ja yksityisyydelle Euroopan Unionissa. GDPR asettaa rekisterinpitäjille ja tietojenkäsittelijöille velvoitteita henkilötietojen suojaamisen ja käsittelyn ... -
Henkilötietojen käytön mahdollisuuksia ja rajoitteita
Ohenoja, Heini (2020)Henkilötietoja kerätään, jalostetaan ja varastoidaan laajasti käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja kohdennetun mainonnan mahdollistamiseksi. Lainsäädäntö on kehittynyt viime vuosina vastaamaan niihin ongelmiin, joita ...