YK:n vammaisyleissopimuksen artiklan 19 täytäntöönpano vammaispalveluiden työntekijöiden näkökulmasta : kontekstina kehitysvammaisten asiakkaiden itsenäinen asuminen

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten vammaispolitiikan muutos sekä YK:n vammaisyleissopimuksen ratifiointi heijastuu kunnallisissa vammaispalveluissa toteutuvan vammaissosiaalityön palvelukäytäntöihin kehitysvammaisten asiakkaiden asumispalveluiden näkökulmasta. Vammaispoliittinen muutos konkretisoituu YK:n vammaisyleissopimuksen artiklassa 19, jossa korostetaan, että jokaisella on oikeus valita missä ja kenen kanssa asuu, eivätkä he ole velvoitettuja käyttämään tiettyä asumisjärjestelyä. Ajankohtainen vammaispolitiikka korostaa kehitysvammaisten asumispalvelujärjestelmän kehittämiskohteena olevan erityisesti yksilöllisemmän asumisen kehittäminen hyödyntäen tavanomaista asuntokantaa. Tähän tavoitteenasetteluun nojaten tutkielmassa tarkastellaan erityisesti vammaispalveluiden palvelujärjestelmässä toteutuvaa mahdollisimman tavanomaisen ja itsenäisen asumisen toteutumista ja sen haasteita ja mahdollisuuksia vammaispoliittisten tavoitteiden näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, millaisena YK:n vammaisyleissopimuksessa korostuva ihmisoikeusperustaisuus näyttäytyy vammaispalveluiden työntekijöiden työssä asumispalveluja järjestettäessä.

Tutkielma sijoittuu yhteiskuntatieteellisen vammaistutkimuksen tutkimusperinteeseen, joka tutkii yhteiskunnallisia rakenteita, asenteita ja syrjinnän muotoja. Tutkielman tutkimuskohteena on erään maakunnan alueella työskentelevät kunnallisten vammaispalveluiden työntekijät, sosiaaliohjaajat ja sosiaalityöntekijät. Tutkimusaineisto on kerätty ryhmähaastatteluina teemahaastattelua hyödyntäen ja on analysoitu teemoittelulla, joka on yksi sisällönanalyysin muoto.

Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että kaikissa kunnissa on olemassa palvelurakenteet kehitysvammaisen asiakkaan itsenäisen asumisen mahdollistamiseksi, mutta palvelujärjestelmän rajallisuudesta johtuen itsenäinen asuminen mahdollistuu tällä hetkellä kuitenkin pääosin vain lievemmin kehitysvammaisille asiakkaille. Kehitysvammaisen asiakkaan oikeus osallistua omaa asumistaan koskevaan päätöksentekoon toteutuu ainakin ajoittain rajallisesti, koska vammaispalveluiden työntekijöillä ei ole käytössään sellaisia kehitysvammaisen asiakkaan mielipiteen ilmaisua ja itsenäistä päätöksentekoa tukevia menetelmällisiä keinoja, joilla kehitysvammaisen asiakkaan osallisuutta voitaisiin täysimääräisesti tukea vammaispolitiikan tavoitteiden mukaisesti. Kunnissa ei tällä hetkellä tehdä strategista tai suunnitelmallista työtä kehitysvammaisten asumispalvelujärjestelmän ja itsenäisemmän asumisen kehittämiseksi vammaispoliittisten linjausten mukaisesti. Tutkielmani tulosten perusteella ihmisoikeusperustainen lähestymistapa vammaispalveluiden käytännöissä näyttäytyy vielä ohuelta ja sanoittamattomalta.