Perheväkivaltaan liittyvät ylisukupolvisuudet monipariskuntaryhmän osallistujien puheessa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelimme, mitä perheväkivaltaan liittyviä ylisukupolvisia ilmiöistä nousee esiin ryhmämuotoisen pariterapian aikana osallistujien puheessa, ja miten nämä ilmiöt siirtyvät sukupolvelta toiselle. Aihetta ei ole tutkittu laajasti Suomessa eikä myöskään monipariskuntaryhmässä tuotetusta puheesta ole tehty aikaisempia tutkimuksia kyseisestä aiheesta. Aineistonamme toimi Kuopion seudun mielenterveysseuran Hyvä Mieli ry:n Turvallinen perhe -hankkeen monipariskuntaryhmän vuosina 2019-2020 videoidut tapaamiset ja niistä tehdyt litteraatiot. Tarkastelun kohteeksi valikoitui kahden pariskunnan puhe, joilla oli lapsia. Määrittelimme ylisukupolvisuuden asiaksi tai ilmiöksi, joka toistuu vähintään kahdessa sukupolvessa ja joka voi esiintyä toimintatavan, asenteen, arvon tai uskomuksen muodossa sekä muuttaa esiintymistapaansa sukupolvelta toiselle. Havainnoimme laadullisen induktiivisen sisällönanalyysin keinoin ylisukupolvista toistoa osallistujien puheessa ja löysimme viisi ylisukupolvista luokkaa. Emotionaalisen ja fyysisen kuritusväkivallan lisäksi puhumattomuus, itseen kohdistuva väkivalta, yksin pärjääminen sekä kielteinen vuorovaikutus tunnistettiin ylisukupolvisiksi ilmiöiksi. Kuristusväkivalta näyttäytyi tutkittavien vanhempien sukupolvessa hyödylliseksi uskottuna kasvatuskeinona ja kielteisenä asenteena, mutta tutkittavien sukupolvessa vain asenteena ja toimintatapana. Yksin pärjäämisen arvo linkittyi ylisukupolviseen työn teon arvostukseen. Lisäksi puhumattomuus ja itseen kohdistuva väkivalta toistuivat ylisukupolvisina toimintatapoina. Ylisukupolvinen kielteinen vuorovaikutus liittyi erityisesti lapsen kielteiseen asenteeseen väkivaltaa käyttävää vanhempaa kohtaan. Ylisukupolvisten luokkien ja teoreettisten lähtökohtien pohjalta tarkastelimme teoriaohjaavan eli abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin, miten ylisukupolviset toimintatavat, asenteet, arvot tai uskomukset siirtyvät ja ilmenevät sukupolvelta toiselle ja löysimme neljä ylisukupolvisuuden mallia: vanhempi-lapsi, vanhempi-vanhempi, aikuinen-aikuinen ja lapsi-lapsi. Tutkimustulokset antavat lisätietoa perheväkivaltaan liittyvistä ylisukupolvisuuksista suomalaisessa yhteiskunnassa ja näitä tietoja voidaan soveltaa kehitettäessä perheväkivallan hoitoon keskittyviä interventioita. Jatkotutkimuksissa voisi keskittyä myös perheissä ja suvuissa kulkeviin voimavaroihin sekä vahvuuksiin, jotka taas saattavat toimia perhettä ja yksilöä suojaavina tekijöinä väkivallasta huolimatta.

Intergenerational transmission of domestic violence is not a widely researched subject in Finland. This Master’s thesis examines intergenerational phenomena related to domestic violence and for the first time the speech produced in a multi-couple therapy group. In addition, it looks at the ways these phenomena appeared. The data consisted of the speech of two families who had children. It was gathered from 12 videotaped and transcribed multi-couple group therapy sessions in 2019-2020 which were part of Hyvä Mieli association’s Safe Family project by Kuopio Mental Health Association. Intergenerationality was defined as a phenomenon that repeated in at least two generations and could manifest as a behaviour, attitude, value or belief. We used inductive qualitative content analysis to code the transcribed sessions and examined the repetition in the participants’ speech about themselves as well as their children and parents throughout the dataset. The results showed that in addition to child abuse, obmutescence, self-directed violence, managing alone and negative interaction had repeated in generations. We recognised child abuse as physical and emotional violence but noticed its nature had changed from a belief of its disciplinary beneficiality in raising children in the participants’ parents’ generation to an act of violence and negative attitude towards the child in the participants’ generation. In addition, obmutescence and self-directed violence repeated in generations as a behaviour. Moreover, we recognised managing alone as an intergenerational value and it was associated with valuing work. Intergenerational negative interaction was linked to a child's negative attitude towards their violent parent and the parent’s negative attitude towards the child’s behaviour in events of conflict. Based on these findings and theoretical premises, we used abductive content analysis to examine ways these intergenerational transmission had occurred. We established four models of intergenerationality: parent-child, parent-parent, adult-adult and child-child. Findings provide information about the intergenerational phenomena related to domestic violence in Finland and they can be used in the development of treatment interventions for domestic violence. Future research could focus on strenghts and resources carried on throughout generations which can act as protective factors regardless of violence.