”Onko jääkiekko urheiluperheen musta lammas?” : jääkiekon väkivalta suomalaisessa lehdistössä 1980–2005
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Jääkiekko on monella mittarilla Suomen suosituin urheilulaji, mutta samalla sen poikkeuksellisen fyysinen ja väkivaltainen luonne saavat osakseen myös kritiikkiä. Vartalotaklaukset ja mailahäirintä ovat osa lajin puolustuspelaamista, jolla pyritään ensisijaisesti kiekonriistoon, mutta niitä voidaan käyttää myös sääntöjen vastaisesti vahingoittamistarkoituksessa. Selkeimmin lajin väkivaltaisuus tulee ilmi kuitenkin tappeluissa, jotka mielletään ainakin jossain määrin osaksi lajia.
Tutkimuksessa tarkastelen suomalaisten lehtien kirjoittelua jääkiekon väkivallasta vuosien 1980–2005 välillä. Tarkoituksenani on selvittää, missä yhteyksissä kirjoittelu oli aktiivisinta, minkä takia, sekä millä tavoin aiheeseen suhtauduttiin. Aineisto koostuu kuudesta eri lehdestä, joihin kuuluu sanoma-, aikakausi- sekä urheilulehtiä. Eri lehtityypit ja laaja aikarajaus mahdollistavat monipuolisen kuvan muodostamisen aiheesta käydystä julkisesta keskustelusta.
Tutkimus osoittaa, että 1980-luvun alkupuolella aiheesta kirjoitettiin suhteellisen paljon, kun taas seuraavan kymmenen vuoden aikana suurempaa keskustelua ei syntynyt lainkaan. Aktiivisinta aiheen käsittely oli aikarajauksen lopulla, 1990-luvun viimeisistä vuosista lähtien. Väkivaltakeskustelu kumpusi usein jollain tavoin poikkeavasta tapauksesta tai useasti toistuneista väkivallaksi mielletyistä teoista. Kirjoittelun aiheena olivat tavallisesti pelaajia vahingoittavat mailaniskut sekä tappelut. Aikarajauksen lopulla väkivallan muotoa olennaisemmaksi nousivat kuitenkin väkivaltaan liitetyt hyödyntavoittelun motiivit, jotka olivat ristiriidassa jääkiekolle ja urheilulle miellettyjen rehtien arvojen kanssa.
Jääkiekon väkivallasta kirjoitteluun vaikuttivat myös kaukaloiden ulkopuoliset tekijät. Esimerkiksi otteluiden televisiointi selitti osaltaan kolmea suurinta kohua, ja kirjoittelun aktiivisuus aikarajauksen lopulla voidaan nähdä seurauksena jääkiekon suosion ja mediannäkyvyyden kasvusta. Jääkiekon väkivaltaa koskevien kirjoitusten sisältöön vaikutti vahvasti se, kuka kirjoitti ja millä alustalla. Urheilusta tiedottamisesta vastanneen urheilujournalismin puolelta tulleet kirjoitukset olivat usein neutraalimpia kuin urheilusivujen ulkopuoliset mielipidekirjoitukset ja kommentit, joissa kyseenalaistettiin vahvemmin väkivallan kuuluminen lajiin.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25563]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Hätähuuto Virosta : Viron vapaussota suomalaisessa lehdistössä vuosina 1918- 1920
Järvikangas, Mikko (2020)Kandidaatintutkielma Viron vapaussodasta suomalaisessa lehdistössä vuosina 1918- 1920. -
Vaiettua ja vähäteltyä vai kriittisesti keskusteltua? : DDR ja doping suomalaisessa lehdistössä 1991-1993
Ikävalko, Roosa (2020)Tutkimuksessa tarkastellaan, millaista oli suomalaisten yleisaikakauslehtien kirjoittelu vuosina 1991-1993 koskien Itä-Saksan valtiojohtoista dopingohjelmaa sekä millaisia eettis-moraalisia kannanottoja urheilutoimittajat ... -
Lähi-itä tulessa taas : vuosien 1967 ja 1973 Lähi-idän konfliktien käsittelyä suomalaisessa lehdistössä
Piittala, Johannes (2023)Tutkimukseni tarkastelee suomalaisen aikalaislehdistössä esiintyviä artikkeleita ja niissä esiintyviä teemoja Lähi-idässä Israelin ja arabiliittouman välillä käytyihin vuosien 1967 ja 1973 konflikteihin liittyen. Niin ... -
Vihdin surmat ja valkoinen Suomi suomalaisessa lehdistössä
Pirinen, Pekka (2022)Tutkin kandidaatintutkielmassani Vihdissä vuonna 1918 tapahtuneita joukkosurmia ja niiden uutisointia, sekä miten uutisoinnilla pyrittiin rakentamaan valkoista Suomea. -
Hävityksen ja paon kuvaukset : Lapin sodan sekä sodan evakoiden käsittely suomalaisessa lehdistössä 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla
Väänänen, Tapio (2017)Pro gradu -tutkielmani tarkastelee Lapin sodan käsittelyä kahdeksassa suomalaisessa lehdessä 1950-luvulta 1990-luvulle saakka ajanjaksoina, jolloin sodan merkittävistä tapahtumista oli kulunut pyöreitä vuosia. Tarkastelen ...