Kätilöiden eettinen toimijuus synnytyskulttuurin murroksessa
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän narratiivisen tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kätilöiden eettistä toimijuutta. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia ammatillisen toimijuuden ilmaisuja kätilöiden hoitotyön etiikkaan liittyvissä narratiiveissa voidaan tunnistaa, eli mitä ja miten kätilöt kertovat eettisestä toimijuudestaan. Lisäksi tutkittiin, miten eettistä toimijuutta voidaan hoitotyön kontekstissa käsitteellistää.
Tutkimuksen aineisto muodostui kahdeksan kätilön narratiivisista haastatteluista. Aineiston analyysi eteni narratiivien analyysista kerronnalliseen toimijuusanalyysiin ja lopulta narratiiviseen analyysiin, jonka myötä muodostettiin viisi eettisen toimijuuden tyyppinarratiivia.
Eettisen toimijuuden tyyppinarratiivit kuvasivat tutkimusaineistossa esiintynyttä eettisen toimijuuden määrän vaihtelua sekä sitä, millä tavalla se kietoutui erilaisiin valtasuhteisiin kätilötyössä. Eettisen toimijuuden määrä vaihteli vähäisestä vahvaan ja sitä ilmeni suhteessa synnyttäjään, kollegoihin sekä organisaatioon, rakenteisiin ja kätilötyöhön.
Tutkimus vahvisti, että eettinen toimijuus on kätilötyössä merkittävä osa ammatillista toimijuutta ja sen vähyys on yhteydessä korkeampaan eettiseen stressiin. Johtopäätöksenä ehdotettiin, että eettinen toimijuus määriteltäisiin jatkossa siten, että se ilmenee hoitotyössä, kun ammatillinen toimijuus kytkeytyy hoitotyön etiikkaan tai on moraalin motivoimaa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29104]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kätilöiden eettinen toimijuus synnytyskulttuurin murroksessa
Kaipainen, Vilma; Kuurne, Kaisa; Collin, Kaija (Kansanvalistusseura, 2024)In Finland of the 2020s, childbirth has been politicised by birth-givers in parallel with the economic intensification of health care. This has increased the rush of obstetric professionals and put new pressures on required ... -
Ammattina kätilö : maalaiskätilön työ 1900 - 1920 Jyväskylän piirilääkäripiirissä ja kätilöiden kirjoituksissa
Lahti, Anni (2014)Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena on maalaiskätilön työ 1900-luvun alkupuolella. Tutkielmassa kätilöitä tarkastellaan naisten koulutuksen ja palkkatyön näkökulmasta, mutta ennen kaikkea heitä tarkastellaan ammatissa ... -
Cuius regio, eius musica? : opettajien havaintoja uskonnollisen moninaisuuden näyttäytymisestä peruskoulun musiikinopetuksessa
Salonen, Suvi (2019)Cuius regio, eius musica on tutkielmassa paitsi otsikko myös kysymys, jonka tavoitteena on ymmärtää, mikä on kansallisen musiikkiperinteen rooli moniuskontoisen ryhmän musiikinopetuksessa. Lauseen juuret ovat reformaation ... -
Eettinen kuormittuneisuus ja eettisten dilemmojen sisällöt kunta-alan hoitohenkilöstöllä
Grönroos, Maarit; Hirvonen, Anna (2012)Tutkimuksessa tarkasteltiin kunta-alan hoitohenkilöstön eettistä kuormittuneisuutta ja eettisten dilemmojen sisältöjä kahden eri dilemmatyypin suhteen. Eettistä kuormittuneisuutta kuvattiin eettisten dilemmojen useudella ...