Aktiivisen ikääntymisen diskurssi Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamalla vuosina 2000-2015
Kiuru, H. (2022). Aktiivisen ikääntymisen diskurssi Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamalla vuosina 2000-2015. Gerontologia, 36(2), Article 143-155. https://doi.org/10.23989/gerontologia.109935
Julkaistu sarjassa
GerontologiaTekijät
Päivämäärä
2022Tekijänoikeudet
© 2022 Gerontologia
Aktiivisen ikääntymisen politiikkaa on pidetty ratkaisuna ikääntymisen haasteisiin. Tarkastelen artikkelissani, miten aktiivisen ikääntymisen diskurssi näkyy Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeaman teksteissä vuosina 2000–2015. Foucault´laisella diskurssianalyysilla tutkin, millaisten aladiskurssien kautta diskurssi rakentuu ja millaisia subjektipositioita on varattu ikääntyneille. Tulosten mukaan työuran pidentäminen näkyy aineistossa vahvasti ja ikääntyneet nähdään resurssina. Yhteiskunnalta odotetaan kuitenkin varautumista väestön ikääntymiseen, esimerkiksi hoivakustannuksiin ja ikäystävällisen ympäristön tarpeeseen. Toisaalta ikääntyneiden poliittiseen aktiivisuuteen suhtaudutaan ristiriitaisesti. Active ageing has been considered as a solution to the challenges of ageing. In this article, I study the representation of the discourse of active ageing in the editorial pages of Helsingin Sanomat during the years 2000–2015. With the help of Foucauldian discourse analysis, I study the subdiscourses through which the discourse is constructed, and the subject positions of the older adults. According to the results, longer careers are emphasized, and older adults are seen as a resource. However, society is expected to prepare for ageing, for example with the help of an age-friendly environment and preparing for the costs of care. On the other hand, the political activity of older adults is seen in a contradictory way.
Julkaisija
Kasvun ja vanhenemisen tutkijatISSN Hae Julkaisufoorumista
0784-0039Asiasanat
Julkaisu tutkimustietojärjestelmässä
https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Publication/117785585
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tuhoa, tehoa ja tuhlausta : Helsingin sanomien ja New York Timesin ydinaseuutisoinnin tarkastelua diskurssianalyyttisestä näkökulmasta 1945-1998
Mäkilä, Kimmo (Jyväskylän yliopisto, 2007) -
Vammaisuus mediassa : diskurssianalyyttinen tutkimus Helsingin Sanomien vammaisuutta käsittelevistä kerronnallisista artikkeleista vuosina 2010-2014
Kastikainen, Matti; Lehtonen, Matti (2015)Kastikainen, Matti & Lehtonen, Matti. 2015. Vammaisuus mediassa. Diskurssianalyyttinen tutkimus Helsingin Sanomien vammaisuutta käsittelevistä kerronnallisista artikkeleista vuosina 2010–2014. Erityispedagogiikan pro gradu ... -
Korpusavusteinen diskurssintutkimus Ukrainan sodan uutisoinnista Helsingin Sanomien verkkoartikkeleissa
Sajasalo, Hanna (2023)Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia diskursseja Ukrainan sotaan liitetään Helsingin Sanomien verkkoartikkeleissa. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia kollokaatteja noodin Venäjä kanssa esiintyy Helsingin Sanomien ... -
Dramaattinen, ennennäkemätön vauvakato : Helsingin Sanomien uutisointi Suomen alenevasta syntyvyydestä
Ruokola, Sara (2020)Yksi keskeinen osa kielentutkimusta on aina ollut mediatekstien tutkimus: kielitieteessä ollaan kiinnostuneita median kielestä, diskursseista ja genreistä sekä näiden merkityksistä identiteettien, ideologioiden ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.