dc.description.abstract | This study examines the development that has taken place in the teaching of handicraft in Finland from 1863 up till today, and also examining related future visions. The focus is mainly on the Department of Teacher Education in Jyväskylä, where - thanks to Cygnaeus - the teaching of handicraft was first started. The present study seeks to explore how the teaching of handicraft is shifting towards technological education in line with contemporary societal changes. The data were collected through essays, interviews, computer-assisted questionnaires, diaries, and ordinary questionnaires. A major part of the data was gathered by means of two separate questionnaires administered to all university departments training primary school teachers in Finland. The respondents were the same for both the questionnaires. The first questionnaire provided information about the realization of the curricula in the various teacher education departments. The second one dealt with the position of environmental education in the teaching of lecturers of Didactics for Technical work as well as with their attitudes to and awareness of environmental matters. Economic development and related technological expansion have led to environmental problems. A central task of pedagogy in the field of technology is to provide the students with the necessary skills and knowledge to remove these problems. Integration of technological and environmental education has been seen as one way to bridge the gap between these two theme areas. The present study does not, however, suggest that such integration should mean a full merger between technological and environmental education. In the Finnish teacher training institutes handicraft curricula based on the report by the 1912 Soininen Committee were followed to some extent up till the 1970s. The official goals set for handicraft are now about the same as they were at the tum of the 1970s. The emphasis lies on productive activities. Yet, the lecturers have, on their own initiative, introduced technological elements into the syllabi for technical work. In Jyväskylä, Oulu, Kajaani, and Savonlinna, at least, technology education has gained emphasis. Environmental elements have been discernible in syllabi ever since the 1970s. These elements have been introduced under various headings, such as health and safety at work, industrial hygiene, and purchase of raw materials. A major problem has been that the dangerous nature of some of the substances handled in handicraft classes has not been realized early enough. Work safety norms in handicraft have been established only as required by new regulations. The term "environmental education" does not occur as such in the curricula for handicraft in teacher training departments. In handicraft the teacher trainees are exposed to environment-related aspects, however, as mediated by their lecturers in technical work. The lecturers have brought up themes that develop their students' environmental awareness and sensitivity, e.g., issues pertaining to loading the environment and to its condition. The lecturers are fairly well aware of environmental matters, they know the terminology and also the qualities of the substances used in technical work. Most of them have replaced environmentally harmful substances with more friendly ones. The results of this study show that there are still evident needs for gearing the teaching of handicraft more closely to technological education. When constructing a curriculum of a new kind which calls for broader-based skills, both the natural and man-made environment, as well as the social environment, must be taken into account simultaneously. Conflicts between human activities and their various surroundings embedded within the culture and environment as a whole can be reduced by means of schooling and education. Teacher education should include technological education, encompassing the principle of sustainable development. Technological literacy, "technological awareness", becomes essential. Technological education needs environmental education as a counterbalance. In this regard, correctly-understood technological education and the increased importance of environmental education provide a sound basis for an integrated technological-environmental curriculum for teacher education. | en |
dc.description.abstract | Tässä tutkimuksessa tarkastellaan käsityönopetuksen kehitystä maassamme vuodesta 1863 tähän päivään sekä visioidaan sen tulevaisuutta. Tutkimus painottuu Jyväskylän opettajankoulutuslaitokseen, jossa käsityönopetus Cygnaeuksen ansiosta on saanut alkunsa. Tavoitteena oli tutkia, kuinka käsityönopetus on kehittymässä teknologisen kasvatuksen suuntaan yhteiskunnan muuttuessa. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelminä ovat esseet, haastattelut, tietokoneavusteinen kysely, päiväkirjat ja lomakekyselyt. Tutkimusaineistoa kerättiin kaikista Suomen luokanopettajankoulutuslaitoksista kahdella eri kyselyllä. Molempiin kyselyihin vastasivat samat henkilöt. Ensimmäisen kyselyn avulla kartoitettiin eri laitoksien opetussuunnitelmien toteutumista. Toinen kysely koski ympäristökasvatuksen asemaa teknisen työn didaktiikan lehtoreiden opetuksessa sekä lehtoreiden ympäristöasenteita ja -tietoisuutta. Taloudellinen kehitys ja siihen liittyvä teknologia ovat aiheuttaneet ympäristöongelmia. Teknologian pedagogisten sovellusten tehtävänä on antaa valmiuksia näiden ongelmien poistamiseen. Teknologisen kasvatuksen ja ympäristökasvatuksen integrointi nähtiin keinoksi lähentää näitä kahta aihetta toisiinsa. Tutkimuksen tarkoituksena ei ollut kuitenkaan sulauttaa teknologista kasvatusta ja ympäristökasvatusta toisiinsa. Soinisen vuoden 1912 komitean mietintöön perustuvaa käsityön opetussuunnitelmaa on sovellettu Suomen opettajankoulutuslaitoksissa jossain määrin aina 1970-luvulle saakka. Käsityö-oppiaineen viralliset tavoitteet ovat nykyisin jokseenkin samat kuin 1970-luvun taitteessa. Tavoitteissa korostuu tuottamistoiminta. Lehtorit ovat omatoimisesti tuoneet teknisen työn oppisisältöihin teknologista ainesta. Ainakin Jyväskylässä, Oulussa, Kajaanissa ja Savonlinnassa korostetaan teknologian opetusta. Ympäristökasvatuksellinen aines on alkanut näkyä opetuksen sisällöissä 1970- luvulla eri muodoissaan, kuten työsuojelussa, työhygieniassa ja raaka-aineiden hankinnassa. Keskeisenä ongelmana on ollut, ettei käsityössä käytettyjen aineiden vaarallisuutta ole riittävän aikaisin havaittu. Työsuojelu toteutettiin käsityössä vasta asianomaisten uusien säädösten pakottamana. Ympäristökasvatus-käsite ei sellaisenaan esiinny opettajankoulutuslaitosten käsityön opetussuunnitelmissa. Käsityössä ympäristökasvatuksellinen aines välittyy opettajiksi opiskeleville opiskelijoille teknisen työn didaktiikan lehtoreiden kautta. He ovat opetuksessaan tuoneet esille opiskelijoiden ympäristötietoisuutta ja ympäristöherkkyyttä kehittäviä teemoja kuten ympäristön tilaan ja kuormitukseen liittyviä asioita. Lehtorit ovat suhteellisen ympäristötietoisia, he tuntevat alan käsitteistön ja teknisessä työssä käytettävien aineiden ominaisuudet. Enemmistö heistä on korvannut ympäristölle haitallisia aineita ympäristöystävällisemmillä. Tutkimustulokset osoittivat käsityönopetuksen selviä kehittämistarpeita teknologisen kasvatuksen suuntaan. Uudenlaista, laaja-alaisia taitoja vaativaa opetussuunnitelmaa kehitettäessä on luonnonympäristö sekä rakennettu ja yhteiskunnallinen ympäristö otettava yhtäaikaisesti huomioon. Ristiriitoja kulttuurikokonaisuuden eri ympäristöjen ja ihmisen toimien välillä voidaan vähentää kasvatuksella ja koulutuksella. Opettajankoulutukseen tulisi sisältyä 'teknologinen kasvatus', joka sisältää kestävän kehityksen periaatteen. Teknologinen lukutaito, 'teknologinen sivistys', nousee keskeiseksi. Teknologinen kasvatus tarvitsee ympäristökasvatusta kontrolloijakseen. Teknologiakasvatuksen oikea ymmärtäminen ja ympäristökasvatuksen aiempaa voimakkaampi panos katsotaan tässä integroidun teknologia- ja ympäristökasvatuksen opetussuunnitelman kehittämisen lähtökohdaksi. | fi |