Liikuntamotivaation vaikutus yläkoululaisten koululiikunnan tavoitteiden koettuun tärkeyteen
Tekijät
Päivämäärä
2022Tässä tutkimuksessa selvitettiin liikuntamotivaation yhteyttä 7.- ja 9.-luokkalaisten nuorten koettuun koululiikunnan tavoitteiden tärkeyteen sekä vertailtiin eri motivaatioryhmien tavoitteiden tärkeysjärjestystä. Tutkimuksessa vertailtiin myös sukupuolten sekä luokka-asteiden välisiä eroja tavoitteiden tärkeydessä. Koululiikunnan tavoitteet oli tässä tutkimuksessa kategorisoitu sosioemotionaalisiin taitoihin, hyvinvoinnin edistämiseen, liikuntataitojen oppimiseen
sekä fyysiseen aktiivisuuteen. Motivaatio oli puolestaan luokiteltu matalaan, keskitason, korkeaan ja erittäin korkeaan motivaatioluokkaan. Tutkimuksessa keskityttiin pääasiallisesti kuitenkin vertailemaan matalan ja erittäin korkean motivaatioluokan välisiä eroja.
Aineisto tähän tutkimukseen saatiin vuoden 2018 Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen
Suomessa (LIITU) -tutkimuksesta. Aineisto on kerätty internet-kyselylomakkeella 2018 vuoden keväällä. Aineisto, jota käytettiin tähän tutkimukseen, sisälsi 2070 vastausta, mutta motivaatioluokitus pystyttiin tekemään vain 1037 vastauksen perusteella, sillä lähes puolet vastauksista olivat puutteellisia. Aineistoa analysoitiin kaksisuuntaisen varianssianalyysin ja sovelletun
toistomittausten varianssianalyysin sekä t-testin avulla IBM SPSS Statistics 26 –ohjelmalla.
Tulokset osoittivat, että motivaation taso oli tilastollisesti erittäin merkitsevästi yhteydessä koululiikunnan tavoitteiden koettuun tärkeyteen kaikkien koululiikunnan tavoitteiden kohdalla.
Mitä korkeampi liikuntamotivaatio oli, sitä tärkeämpänä kaikkia koululiikunnan tavoitteita pidettiin. Koululiikunnan tavoitteiden koetussa tärkeydessä ei ollut suuria eroja eri tavoitteiden
välillä saman motivaatioluokan sisällä. Tulokset osoittivat myös, että tavoitteiden tärkeysjärjestys oli eri motivaatioluokkien välillä lähes identtinen. Kaikissa motivaatioluokissa sosioemotionaaliset taidot koettiin tärkeimmäksi tavoitteeksi ja fyysinen aktiivisuus vähiten tärkeäksi
tavoitteeksi. Tulokset osoittivat, että sukupuoli oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kaikkiin muihin tavoitteisiin paitsi fyysiseen aktiivisuuteen. Luokka-aste puolestaan oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kaikkiin muihin tavoitteisiin paitsi sosioemotionaalisiin taitoihin. Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan siis sanoa, että liikuntamotivaatio on yhteydessä oppilaiden kokemukseen koululiikunnan tavoitteiden tärkeydestä ja luokka-asteella sekä sukupuolella on siihen omat vaikutuksensa.
...
This study investigated the relationship between exercise motivation and the perceived importance of physical education goals among 7th and 9th grade youth and compared the order of
importance of the goals of different motivation groups. The study also compared differences in
the importance of goals between genders and grade levels. The goals of physical education in
this study were categorized into socio-emotional skills, promoting well-being, learning sports
skills, and physical activity. Motivation, in turn, was classified as low, medium, high, and very
high. However, the focus of the study was to compare the differences between low and very
high motivation.
The data for this study were obtained from the 2018 Exercise Behavior of Children and Adolescents in Finland (LIITU) survey. The data was collected using an internet questionnaire in
the spring of 2018. The data used for this study included 2,070 responses, but a motivation
rating could only be made based on 1,037 responses, as nearly half of the responses were incomplete. The data were analyzed using two-way analysis of variance and applied analysis of
variance of repeated measures, as well as t-test with IBM SPSS Statistics 26.
The results showed that the level of motivation was statistically very significantly related to the
perceived importance of physical education goals for all goals. The higher the exercise motivation, the more important all the goals of physical education were considered. There were no
major differences in the perceived importance of the goals of physical education between the
different goals within the same motivation category. The results also showed that the order of
importance of the goals was almost identical between the different motivation categories. In all
motivation categories, socio-emotional skills were perceived as the most important goal and
physical activity as the least important goal. The results showed that gender was statistically
significantly associated with all goals except physical activity. Grade, on the other hand, was
statistically significantly associated with all goals except socio-emotional skills. Based on this
study, it can be said that exercise motivation is related to students' experience of the importance
of physical education goals, and grade and gender have their own effects on it.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Koululiikunnan ja liikunnanopettajan merkitys oppilaan liikuntamotivaation ja taidon oppimisen kehittymisessä
Tiirikainen, Meiju (2019)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää oppilaiden kokemuksia ja käsityksiä liikunnanopettajan yhteydestä heidän yksilöllisen liikuntamotivaation muodostumiseen ja taidon oppimisen kehittymiseen. Lisäksi ... -
ADHD-diagnosoitujen yläkoululaisten minäpystyvyys koululiikunnassa
Kauppila, Anni; Ahoniemi, Jenni (2023)Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena on kuvata ADHD-diagnosoitujen yläkoululaisten minäpystyvyyttä koululiikunnassa. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on analysoida ADHD-diagnosoitujen yläkoululaisten minäpystyvyyteen ... -
Nappaako liikunta? : laadullinen tutkimus liikuntamotivaation ja fyysisen aktiivisuuden muutoksista seitsemän yläkouluikäisen kokemana
Saari, Jussi; Törmälehto, Mikko (2013)Saari, J. & Törmälehto, M. 2013. Nappaako liikunta? Laadullinen tutkimus liikuntamo-tivaation ja fyysisen aktiivisuuden muutoksista seitsemän yläkouluikäisen kokemana. Jyväskylän yliopisto. Liikuntakasvatuksen laitos. ... -
Koululiikunnan joukkueurheilu ja liikuntamotivaatio
Lättilä, Niklas (2021)Koulussa järjestettävä joukkueurheilu on ollut läpi liikunnanopetuksen historian yksi suurimmista sisältöalueista. Nykypäivänä lasten ja nuorten liikuntainnokkuuden väheneminen on koettu huolestuttavana asiana ja tähän ... -
Fyysisen kunnon, liikuntataidon ja liikuntamotivaation väliset yhteydet yhdeksäsluokkalaisilla pojilla
Määttä, Markus; Määttä, Juho (2011)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.