Ms-potilaiden fyysisen aktiivisuuden lisääminen yksillöllisiin voimavaroihin vaikuttamalla
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Ms-tautia sairastavat liikkuvat niukasti, vaikka suurella osalla se olisi taudin oireiden puolesta mahdollista. Liikunta on todettu heille turvalliseksi ja terveyttä sekä toimintakykyä edistäväksi osaksi sairauden hoitoa. Tämä kandidaatintutkielma selvittää, voiko ms-tautia sairastavan fyysistä aktiivisuutta lisätä potilaiden yksilöllisiä voimavaroja vahvistavilla interventioilla.
Sosiokognitiivinen teoria (SCT) soveltuu ihmisten terveyskäyttäytymisen selittämiseen. Teorian korostamat yksilötekijät, kuten pystyvyyden tunne ja tavoitteellisuus, ovat yhteydessä liikunnan määrään. Lisäksi niihin vaikuttavien interventioiden on havaittu auttavan terveellisten elintapojen omaksumisessa. Tässä opinnäytteessä tehtiin systemaattinen katsaus vastaavista, ms-potilaisiin kohdistuvista interventioista. Tiedonhaku tehtiin 9.10.2021 käyttäen MEDLINE(Ovid)- ja CINAHL-tietokantoja. Katsaukseen sisällytettiin SCT-teorian yksilötekijöihin pohjautuvat satunnaistetut interventiot, joiden tavoitteena oli lisätä liikuntaa.
Tutkimuskysymykseen vastaavia interventioita löytyi seitsemän. Jokainen niistä pyrki vahvistamaan useita yksilötekijöitä samanaikaisesti. Interventiot edistivät lievää/keskivaikeaa ms-tautia sairastavien, alkujaan fyysisesti passiivisten henkilöiden liikunnan määrää ainakin vähäisissä määrin. Tuloksen suunta oli kaikissa tutkimuksissa sama. Merkitseviä tuloksia olivat kaikki kuusi subjektiivisesti mitattua ja yksi objektiivisesti mitattu tulos. Kolmessa tutkimuksessa liikunnan lisäys säilyi seurannoissa kolmen kuukauden ajan.
Pienikin fyysisen aktiivisuuden kasvu on terveydelle edullista, joten katsauksen perusteella voimavarojen vahvistamista voi suositella ms-potilaiden hoitoon. Kuitenkin vähäisen RCT- tutkimusten määrän ja niiden vaihtelevan luotettavuuden vuoksi on olemassa edelleen tarve uusille interventioille. Myös tarkemmin voimavaroja ja ms-potilaiden monimuotoista ryhmää erittelevä tutkimus olisi havaintojen sovellettavuuden kannalta tärkeää.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4607]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Pitkittäistutkimus fyysisen aktiivisuuden muutoksista ja yksilöllisistä eroista varhaislapsuudessa kiihtyvyysmittarilla mitattuna
Punnala, Nina (2018)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten lapsen kiihtyvyysmittarilla mitattu kokonaisaktiivisuus muuttuu lapsen iän lisääntyessä, miten lapsen aktiivisuus muuttuu arkipäivän ja viikonlopun välillä, onko lapsen ... -
Minäpystyvyyden yhteys liikuntakäyttäytymisen ja kasvisten käytön muutokseen : hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuvan verkkoelämäntapaintervention tuloksia
Atkin, Outi (2020)Elintavat voivat kohentaa tai heikentää terveyttä, hyvinvointia ja elämänlaatua. Terveyskäyttäytymiseen ja elintapojen muuttamiseen vaikuttavat niin yksilön sisäiset kognitiiviset ja psykososiaaliset tekijät kuin ulkoiset ... -
Fyysisen aktiivisuuden sekä koetun elämänlaadun muutokset työyhteisön sisäisen hyvinvointiohjelman aikana
Huhtinen, Elias (2022)Liikkumattomuuden hinnan on arvioitu olevan 3,2–7,5 miljardin euron välillä. (Vasankari ym. 2018). Hinta muodostuu fyysisen aktiivisuuden puutteesta syntyvien sairauksien hoidosta, sekä työstä poissaolojen aiheuttamista ... -
Polven tekonivelleikkaukseen tulevien potilaiden älysormuksella mitatun fyysisen aktiivisuuden ja paikallaanolon yhteydet potilaiden raportoimaan toimintakykyyn ja elämänlaatuun
Koriseva, Laura (2023)Fyysisen aktiivisuuden on todettu vähentävän kipua, parantavan fyysistä toimintakykyä ja terveyteen liittyvää elämänlaatua polven nivelrikkoa sairastavilla verrattuna vähemmän fyysisesti aktiivisiin polvinivelrikkoa ... -
Rethinking children’s physical activity interventions at school : A new context-specific approach
Jago, Russell; Salway, Ruth; House, Danielle; Beets, Michael; Lubans, David Revalds; Woods, Catherine; de Vocht, Frank (Frontiers Media SA, 2023)Physical activity is important for children’s health. However, evidence suggests that many children and adults do not meet international physical activity recommendations. Current school-based interventions have had limited ...