Pitkittäistutkimus fyysisen aktiivisuuden muutoksista ja yksilöllisistä eroista varhaislapsuudessa kiihtyvyysmittarilla mitattuna

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten lapsen kiihtyvyysmittarilla mitattu kokonaisaktiivisuus muuttuu lapsen iän lisääntyessä, miten lapsen aktiivisuus muuttuu arkipäivän ja viikonlopun välillä, onko lapsen ylä- ja alaraajojen aktiivisuudessa eroja sekä onko lapsen oikean ja vasemman kehonpuolen aktiivisuudessa eroa. Tutkimus on pitkittäistutkimus, jossa on seurattu seitsemää lasta yhteensä neljän vuoden ajan. Tutkimuksen aineisto oli osa tutkimushanketta, jonka aikana seurattiin lasten kehitystä ensimmäisen 7–vuoden ajan. Tutkimushanke alkoi, kun lapset olivat n. 3kk ikäisiä vuonna 1990. Tämän osa-tutkimuksen aineistonkeruu alkoi lasten ollessa 3–4–vuotiaita ja tutkimus päättyi, kun lapset olivat 6–7–vuotiaita. Perheitä, jotka vapaaehtoisuuteen perustuen olivat mukana, oli yhteensä seitsemän. Jokaisesta perheestä osallistui tutkimukseen yksi lapsi. Tässä tutkimuksessa lasten fyysistä aktiivisuutta tutkittiin kiihtyvyyteen reagoivien aktiivisuusmit-tareiden (Kaulin & Willis malli 101) antamien aktiivisuuslukemien perusteella. Saatu data kirjattiin fyysistä aktiivisuutta kuvaavaksi aktiivisuuslukemaksi (AUs). Lisäksi lasten vanhempien täyttä-mällä kyselylomakkeella kartoitettiin erilaisia taustamuuttujia, kuten liikunnan harrastamista tai liikuntavälineiden omistamista. Aineiston tilastollinen analyysi tapahtui SPSS- ohjelman avulla. Kuvailevien muuttujien (ka, kh) lisäksi eri ryhmien välisten erojen tilastollista merkitsevyyttä tes-tattiin T-testillä. Tulosten mukaan lasten fyysinen aktiivisuus kasvoi lapsen iän lisääntyessä. Arkipäivien aktiivisuus oli kaikkina mittausvuosina suurempaa kuin viikonlopun aktiivisuus. Lasten eri kehonpuolten, ylä-ala tai oikea-vasen, välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja, vaikka tutkimus osoitti, että lasten välillä oli yksilöllisiä eroja aktiivisuudessa. Pienen tutkimusjoukon (N=7) vuoksi, tulokset eivät saavuttaneet tilastollista merkitsevyyttä. Johtopäätöksenä voidaan esittää, että lasten fyysisen aktiivisuuden määrä lisääntyy lapsen kasvaessa ja alle kouluikäisten lasten fyysinen aktiivisuus on koko kehoa kuormittavaa niin sanottua karkeamotorista liikkumista ja liikuntaa. Saatujen tutkimustulosten ja pohdintojen valossa olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että jokainen aikuinen loisi lapsille monipuoliset mahdollisuudet liikkua ja leikkiä. Lasten tulisi saada toteuttaa luontaista liikkumisen halua varhaiskasvattajien kannustamana ja innostamana huomioon ottaen kulloinenkin kehitysvaihe. Aikuinen on se, joka määrittää lapsen mahdollisuuksia fyysiseen aktiivisuuteen ja liikuntaan. Se heijastuu aktiivisuuden kokonaismäärään.