Itsemääräämisteoria jääkiekkovalmennuksessa pelaajien näkökulmasta

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten itsemääräämisteorian eri osa-alueet toteutuvat ammattitason jääkiekkovalmennuksessa pelaajien näkökulmasta. Kilpaurheilussa pyritään yleensä parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, mikä voidaan saavuttaa valmentajan ja pelaajan välisellä toimivalla yhteistyöllä. Kilpailullisuus ja ulkoiset paineet saattavat vaikuttaa valmentajan toimintaan, joka voi heikentää pelaajan motivaatiota ja hyvinvointia. Tarkoituksena on kuvata ja ymmärtää miten valmentajat toteuttavat Decin ja Ryanin (2007) itsemääräämisteorian osa-alueita heidän valmennuksessaan ja millä tavalla ne vaikuttavat pelaajien motivaatioon, viihtymiseen ja hyvinvointiin.

Tutkimuksen kohdejoukko koostui 13 ammattitason mies- sekä naispelaajista. Tutkimus toteutettiin laadullisilla tutkimusmenetelmillä ja tieteenfilosofisesti tutkimus nojaa fenomenologis- hermeneuttiseen tieteenfilosofiaan. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja analyysimenetelmänä käytimme teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Haastattelut toteutettiin keväällä 2021 etäyhteyksiä käyttäen ja kaikki aineisto litteroitiin kirjalliseen muotoon. Aineisto jaettiin merkitysyksikköihin itsemääräämisteorian osa-alueiden eli koetun autonomian, koetun pätevyyden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden mukaan.

Tutkimuksesta nousi esille pääteemoja, joiden mukaan pelaajat kokivat itsemääräämisteorian toteutuvan tai puuttuvan. Autonomia toteutui valmennustyyleissä, joissa valmentaja luotti pelaajiin, oli hyvä vuorovaikutustilanteissa sekä omasi hyvän tilannetajun. Autonomiaa puolestaan heikensi autoritäärinen valmennusote, minäsuuntautuneen motivaatioilmaston luominen sekä pelaajien lokerointi tiettyihin rooleihin. Koettua pätevyyttä paransi valmentajan tunnetaidot, turvallisen ilmapiirin luominen, tehtäväsuuntautunut valmennusote sekä palkitseminen. Pelaajien pätevyyttä heikensi negatiivinen vuorovaikutus tai vuorovaikutuksen puute kokonaan, eriarvoisuus ja minäsuuntautunut motivaatioilmasto. Sosiaalista yhteenkuuluvuutta paransi valmentajan tasa-arvoinen toiminta, joukkuehengen arvostaminen sekä pelaaja- ja ihmisläheinen lähestymistapa. Sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen vaikutti heikentävästi epätasa-arvoinen kohtelu, pelaajien ulos sulkeminen ja vähäinen yhteisöllisyyden arvostus.

The aim of this study was to find out how the different areas of self-determination theory come true in professional ice hockey coaching from the players’ perspective. The goal in elite sports is to reach the performance possible which can be achieved through functioning co-operation between the player and the coach. The competitiveness and outer pressure may affect the actions of the coach which can lower the motivation and well-being of the player. Self-determination theory (Deci & Ryan 1985; 2017) has been one of the most popular theories used to describe human motivation. The purpose of this study is to describe and understand how the coaches fulfill the areas of self-determination theory in their coaching and how this affects the motivation, well-being and enjoyment of the players.

The study is a qualitative study and the study material comprehended interviews of 13 professional level male and female ice hockey players. The research method is hermeneutic phenomenological. Half structured theme interviews were used in collecting the study material. The analysis was made using theory-based content analysis. The interviews were done in the spring of 2021 by using remote connections. The study material was transcripted, after which it was analyzed by coding it in to the meanings according to the areas of self-determination theory which were autonomy, competence, and relatedness.

The study found some main principles, according to which the players either did or did not experience the fulfillment of the self-determination theory. Autonomy was fulfilled in coaching styles in which the coach trusted the player, had good interaction skills and had good discretion. On the other hand, the experience of autonomy was declined if the coaching style was authori- tarian, the motivational climate was self-motivated, or players’ roles were strict. The experience of competence was fulfilled by coaches emotional skills, creating a safe environment, goal- orientated motivational climate, and rewarding players. The experience of competence was de- clined by negative interaction or the lack of interaction, inequality and self-motivated motivational climate. Finally, the experience of relatedness was enhanced by equal actions of the coach, valuing the cohesion, and human orientation of the coach. The experience of relatedness was declined by inequal treatment, social isolating, and low valuing of cohesion.