Kolme akraattista virhettä Nikomakhoksen etiikan luvussa VII.3

Abstract

Nikomakhoksen etiikan VII.3 luvussa Aristoteles esittää käsityksensä tavasta, jolla akraatikko eli heikkoluonteinen voi omata tietoa ja toimia samalla tietoaan vastaan. Aristoteleen kyseisessä luvussa esittämä akrasiakuvaus on runsasta tutkimuskeskustelua herättänyt tulkintaongelma. Epäselvää on esimerkiksi se, kuvaako Aristoteles luvussa vain yhden tiedollisen tilan akrasian taustalla vai onko akrasian mahdollistavia tiedollisia virheitä tunnistettavissa NE VII.3:sta useita erilaisia. Tämä on myös tutkielman tutkimuskysymys.

Vastaukseksi tutkimuskysymykseen esitän luvun NE VII.3 eksegeettiseen ja filosofiseen analyysiin perustuvan uuden tavan tulkita lukua NE VII.3. Tulkintani perustuu etenkin Aristoteleen akraatikoista käyttämään kolmeen esimerkkiin, (nukkuva, hullu ja juopunut) joiden tiedolliset tilat tulkinnassani vastaavat kolmea erilaista tiedollista virhettä akrasian taustalla. Vastaavaa tulkintaa, joka suhtautuisi vakavasti kolmen esimerkkitilan erilaisuuteen, ei ole aiemmin esitetty.

Perustelen tulkintaani alkuperäistekstistä nousevin havainnoin. Väitän, että kolme toisistaan eroavaa tiedollista virhettä on tunnistettavissa luvun NE VII.3 esittämistä, akraatikon tietämistapoja kuvailevista tekstijaksoista. Tulkitsen lukua NE VII.3 siten, että kaikki tunnistamani kolme akrasialuokkaa edellyttävät kukin laadultaan erilaista tiedon käyttöön kohdistuvaa virhettä. Samalla väitän yhden tunnistamistani virheluokista mahdollistavan toiminnan myös silloin, kun aktuaalisesti mielessä oleva propositio vastustaa toimintaa. Tämä mahdollistaa sen, että akraatikko voi tulkintani mukaan toimintansa hetkellä olla osittain tietoinen toimintansa moitittavuudesta.

Tulkintani avaa myös uusia keinoja tarkastella esimerkiksi NE VII.3:n suhdetta NE VII:n myöhemmissä luvuissa esitettyihin akrasiaa koskevaan dikotomioihin. Ehdotan alustavasti uutta tulkintalinjaa, jonka mukaan NE VII.3 esittelee täysin muiden lukujen kuvaamista kahtiajaoista riippumattoman akrasiaa koskevan jaottelun.

Kokonaisuudessaan tutkielma avaa uuden tulkintalinjan luvusta NE VII.3. Lisäksi se tarjoaa keinoja jo esitettyjen tulkintalinjojen tyypittelyyn ja arviointiin. Se myös kykenee selittämään Aristoteleen akraatikoista käyttämien esimerkkitilojen erilaisuuden aiempia tulkintoja perusteellisemmalla tavalla.