Liikunnanopettajaopiskelijoiden koettu valmius käyttää liikuntateknologiaa apuvälineenä opetuksessa
Tekijät
Päivämäärä
2022Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..
Liikunnanopettajan tulevaisuuden näkymät ovat isot oppilasryhmät, spesifin palautteen antamisen haasteet, eriyttämisen painottaminen sekä nuorten inaktiivisuuden lisääntyminen. Näihin haasteisiin pyritään etsimään jatkuvasti uusia ratkaisuja. Yksi ratkaisu voisi olla teknologian sisällyttäminen liikunnanopetukseen. Teknologia on osana nuorten elämää ja lähes jokaisella oppilaalla on jonkinlainen älylaite käytössä. Teknologiaa pidetään myös nuorten yhtenä suurimmista inaktiivisuuden aiheuttajista. Liikunnanopettajilta vaaditaan monenlaista osaamista ja tulevaisuudessa teknologian käyttö opetuksen apuvälineenä tulee mahdollisesti lisääntymään. Liikuntateknologian käyttäminen opetuksessa apuvälineenä vaatii teknologiaan perehtymistä ja siihen liittyvien mahdollisuuksien kartoittamista.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää liikunnanopettajaopiskelijoiden asenteita liikuntateknologiaa kohtaan sekä koettuja valmiuksia käyttää liikuntateknologiaa apuvälineenä liikunnanopetuksessa. Tutkimuksessa selvitettiin myös liikunnanopettajaopiskelijoiden mielipiteitä siitä, miten liikuntateknologiaan perehtymistä olisi hyvä lisätä heidän opintoihinsa. Liikuntateknologiaan kuuluu älylaitteet, eli älypuhelimet sekä tabletit, liikuntateknologiset sovellukset, mitta- ja kuvauslaitteet sekä muut laitteet. Tutkimus toteutettiin määrällisenä tutkimuksena Webropol─palvelussa tehdyn kyselylomakkeen avulla ja vastauksia saatiin 74. Tutkimuksen tuloksia analysoitiin SPSS-tilastointiohjelman antamien keskiarvojen, keskihajonnan, T-testien sekä korrelaatiokertoimien kautta.
Tulosten perusteella liikunnanopettajaopiskelijoiden asenteet liikuntateknologiaa kohtaan olivat vaihtelevat. Kun tutkittiin liikunnanopettajaopiskelijoiden koettuja valmiuksia käyttää liikuntateknologiaa apuvälineenä opetuksessa, oli tuloksissa nähtävissä se, että opiskelijat tiesivät, mutta keskiarvollisesti kokivat heikommin osaavansa käyttää teknologiaa apuvälineenä opetuksessa. Opiskelijat eivät kokeneet liikuntateknologian olevan tärkeä ja motivoiva tekijä eivätkä kokeneet sen sisällyttämistä liikunnanopetukseen tärkeänä. Vastaajat eivät myöskään olleet sitä mieltä, että ruutuajan lisääminen liikunnassa olisi ristiriidassa terveystiedossa opetettavien asioiden kanssa. Sen sijaan opettajaopiskelijat kokivat, että liikuntateknologiaa tulisi sisällyttää enemmän opettajaopiskelijoiden opintoihin oman kurssin muodossa, jossa käydään läpi liikuntateknologian käyttöä eri oppimisympäristöissä.
...
Physical education teacher’s future will be large studentgroups, challenges in giving spesific feedback to everyone, individualizing the teaching and increasing inactivity amongst youth. They are trying to find solutions to these challenges. One solution could be to include technology in physical education. Technology is part of young people's lives and almost everyone has some kind of smartphone in use. Technology is also considered to be one of the most common reasons for inactivity amongst youth. Using sport technology as a tool in teaching requires that teachers study it and get familiar in using it.
The aim of this study was to find out physical education teacher student’s readiness in using sports technology as a tool in teaching. The study also gave information about sports pedagogy teachers studends opinions whether to increase sports technology using in their own studies or not. Sports technology means all kinds of smart devices such as smart phones and tablets, sport and fitness applications, measuring and filming equipment and other devices. Research was implemented as quantitative study and the survey was made in Webropol.fi. Total number of answers was 74. The results were analyzed with SPSS analysis software using means, standard deviations, T-tests and correlations.
The results indicated that P.E. teacher students' attitudes varied towards sports technology. When asked about the readiness in using sports technology as a tool in teaching, the students felt that they know how to use it as a tool in general but more specific use was less familiar. The students didn’t think that sport technology is important and a key factor for motivating young people. P.E teacher students didn’t think that sport technology should be included in P.E. The results indicated that P.E. teacher students didn’t think that increased screen time in P.E would have a conflict with health sciences in school. The other major result was that P.E teacher students would like to study sport technology more in the form of a new course that would go through different learning environments and the sport technology suited to those environments.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Fyysisen aktiivisuuden yhteydet elämäntyytyväisyyteen, koettuun opintojen kuormittavuuteen sekä koettuun opintomenestykseen lukiolaisilla
Leppänen, Aleksi (2020)Tässä työssä tutkittiin lukiolaisten fyysistä aktiivisuutta, elämäntyytyväisyyttä, koettua opintojen kuormittavuutta, koettua opintomenestystä sekä sukupuolten välisiä eroja näissä tekijöissä. Erityisesti tarkoituksena oli ... -
Koetun fyysisen pätevyyden, fyysisen aktiivisuuden ja liikuntanumeron yhteys minäkäsitykseen 7.-9.-luokkalaisilla
Heikkilä, Veera; Mäntylä, Hillaelina (2016)Heikkilä, V. & Mäntylä, H. 2016. Koetun fyysisen pätevyyden, fyysisen aktiivisuuden ja liikuntanumeron yhteys minäkäsitykseen 7.-9.-luokkalaisilla. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro ... -
Critical experiences with sport and wellness technology digital coach : differences between young adults and young elderly
Kettunen, Eeva; Kari, Tuomas; Critchley, Will; Frank, Lauri (Taylor & Francis, 2023)Both young adults and young elderly people have been found to be at a high risk of disengagement with physical activity. This makes both groups important targets for health and exercise promotion. Since sport and wellness ... -
Students' perceptions of physical education teachers : Do perceptions differ by students' gender, age, and physical activity level?
Lyyra, Nelli; Palomäki, Sanna; Heikinaro-Johansson, Pilvikki (Jyväskylän yliopisto, 2024)BACKGROUND: The school environment and physical education (PE) classes in particular influence the attitude an individual develops toward physical activity. The student's perceptions of physical education, physical activity, ... -
Liikunnanopettajien suhtautuminen ja valmiudet liikunnallisen toimintakulttuurin luomiseen kouluissa
Hakkarainen, Venla; Vuolteenaho, Hanna (2016)Hakkarainen, V. & Vuolteenaho, H. 2016. Liikunnanopettajien suhtautuminen ja valmiudet liikunnallisen toimintakulttuurin luomiseen kouluissa. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro gradu ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.