Päiväkodin johtajien kokemuksia työnkuvastaan : työnkuvan erot kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa
Päivämäärä
2022Tämän tutkimuksen tehtävänä oli tarkastella päiväkodin johtajien työnkuvaa yksityisissä ja kunnallisissa varhaiskasvatusorganisaatioissa. Lisäksi tutkimuksessa
tarkasteltiin johtajien kokemuksia omaan työhönsä liittyvistä myönteisistä puolista sekä työn haasteista. Tämän laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluin. Tutkimukseen osallistui yhteensä kymmenen päiväkodin johtajaa, joista puolet työskenteli jonkin yksityisen ja puolet kunnallisen päiväkodin
johtajana. Tutkimusaineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntäen.
Tulosten perusteella kunnallisten ja yksityisten päiväkotien johtajat kuvasivat tärkeimmiksi työtehtäviksi talouden, henkilöstön ja pedagogiikan johtamisen, mutta näiden osa-alueiden sisällöt vaihtelivat kunnallisen ja yksityisen sektorin välillä. Päiväkodin johtajien työhön liittyvät myönteiset puolet olivat työn
joustavuus, hyvä työilmapiiri sekä työn monipuolisuus. Työn haasteeksi yksityisellä sektorilla tunnistettiin rekrytointiin liittyvät ongelmat, heikot resurssit, taloudellinen paine, liian suuri työmäärä sekä epäammatillinen työkäyttäytyminen. Kunnallisella sektorilla johtajien keskeisiä haasteita olivat päätöksenteon
jäykkyys, henkilöstöjohtamiseen liitetyt haasteet ja liian suuri työmäärä. Päiväkodin johtajien työtä ohjaavista linjauksista huolimatta eroavaisuuksia johtajan työn sisältöihin nähden löytyi kunnallisen ja yksityisen sektorin välillä etenkin resursseihin liittyen. Tulosten perusteella yksityisen varhaiskasvatuksen resursseja täytyisi lisätä, jotta varhaiskasvatus olisi laadukasta ja yhdenvertaista sektorista riippumatta.
Avainsanat: päiväkodin johtaja, varhaiskasvatuksen johtajuus, yksityinen varhaiskasvatus, kunnallinen varhaiskasvatus, päiväkodin johtajan työnkuva
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Päiväkodin johtajan työ : johtamiskokonaisuudet, varajohtamisen rakenteet ja johtajan työhön kohdistuvat odotukset
Kuusiholma-Linnamäki, Julia; Sarkkinen, Tuomas; Vlasov, Janniina; Fonsén, Elina; Heikkinen, Suvi; Hjelt, Hanna; Lahtinen, Jarkko; Lohi, Noora; Mäkelä, Mikko; Siippainen, Anna (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, 2023)Tässä arvioinnissa tarkasteltiin suomalaista varhaiskasvatuksen johtamista ja johtamisrakenteita. Arviointi toteutettiin vuosina 2020–2023 kahdessa vaiheessa. Tämä raportti kattaa arvioinnin toisen vaiheen. Raportti keskittyy ... -
Johtajan rooli työhyvinvoinnin edistämisessä : miten varhaiskasvatuksen yksikön johtaja voi toiminnallaan edistää työyhteisön työhyvinvointia?
Kovalainen, Karoliina; Riihelä, Sofia (2022)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä on varhaiskasvatuksen yksikön johtajan rooli työyhteisön työhyvinvoinnin rakentumisessa, ja millaisia työhyvinvointia edistäviä johtajan toimintatapoja varhaiskasvatuksessa ... -
Päiväkodin johtajien kokemuksia työstään : hallintoa vai pedagogiikkaa?
Kivistö, Viivi (2011) -
Käsityksiä päiväkodin johtajien eettisestä johtajuudesta kunnallisissa varhaiskasvatusyksiköissä
Hytönen, Salome (2023)Tässä laadullisessa tutkimuksessa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen työntekijöiden käsityksiä päiväkodin johtajien eettisestä johtajuudesta. Tutkimus selvitti eettistä johtajuutta varhaiskasvatuksen kontekstissa ja pyrki ... -
Lapsen tuen toteutuminen yksityisissä päiväkodeissa
Eskelinen, Mervi; Paananen, Maiju (Koulutuksen arviointikeskus, Helsingin yliopisto, 2018)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.