Vapaudenriistosta asiakkaan arvostukseen - aikalaisdiagnoosi sosiaalityön vallasta 1950-1970 -luvuilla ja nykypäivänä
Tutkielman tutkimusaiheena on, miten sosiaalityön valta näyttäytyy Suomalaisissa 1950-1970- lukujen aineistoissa ja onko sosiaalityön valta muuttunut 50-70- luvuilta nykypäivään. Tutkimus tekee katsauksen aineistoihin, jotka käsittelevät sosiaalityön vallankäyttöä sekä siihen liittyneitä toimenpiteitä valitun ajanjakson aikana aikalaisdiagnoosia hyödyntäen. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä on hyödynnetty erityisesti Samuli Aikion (2017) sosiaalityön vallan määritelmiä, jotka ovat valta käyttäytymisen rajoittajana, valta riippuvuutena, valta vuorovaikutuksellisena kykynä ja valta suostumuksen organisointina.
Tutkimus on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, joka on mahdollistanut 1950-1970-lukujen aikana tehtyjen, ja ajasta myöhemmin kirjoitettujen, aineistojen etsimisen.
Tutkimukseen valikoitui kuusi aineistoa, joista neljä on julkaistu 1950-1970- luvuilla, kahdessa aineistossa on haastateltu kyseisen ajanjakson aikana sosiaalityötä tehneitä henkilöitä ja yksi aineisto käsittelee suomalaisen sosiaaliturvan kehitystä.
Tutkimuksen teoriaosuudesta nousee esille, että sosiaalityön vallan toimenpiteiden tavoitteita ovat asiakkaan käyttäytymisen, intressien tai toiminnan muuttuminen hetkellisesti tai pysyvästi. Tutkimustulokset osoittavat, että nämä tavoitteet ovat olleet keskeisiä myös 1950-1970- luvuilla tehdyssä sosiaalityössä. Tulokset kertovat, että sosiaalityön vallan konkreettiset toimenpiteet ovat muuttuneet asiakasta arvostavampaan suuntaan ja että sosiaalityön yhteiskunnalliseksi tehtäväksi on noussut asiakkaiden edun ajaminen sekä yhteiskunnallinen muutostyö, joka puolustaa heikommassa asemassa olevien oikeuksia. Olennaista on ymmärtää, että yhteiskunnan normit ja käytettävissä olevat tukitoimet sekä resurssit määrittelevät sosiaalityön sekä sen asiakkaiden toimintaedellytykset.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sosiaalityön käänteitä paikantamassa
Satka, Mirja; Moilanen, Johanna; Annola, Johanna (Jyväskylän yliopisto, 2020) -
Sosiaalityön käänteet
Moilanen, Johanna; Annola, Johanna; Satka, Mirja (2020)Teos jäsentää menneisyyden läsnäoloa nykyisen sosiaalityön käytännöissä ja ammattikulttuurissa. Historian tuntemuksen merkitys on sosiaalityön itseymmärryksen kannalta olennainen. Myös sosiaalityön uusissa avauksissa ... -
Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva : suomalaisten sosiaalisen turvan historia
Jaakkola, Jouko; Pulma, Panu; Satka, Mirja; Urponen, Kyösti (Jyväskylän yliopisto, 1994) -
Sosiaalityön asiantuntijuus uusissa rakenteissa : vaatimukset koulutukselle ja tutkimukselle
Mäntysaari, Mikko (Huoltaja-säätiö, 2020) -
Suojeluvalvonnasta tukihenkilötoimintaan : lasten ja aikuisten muuttuvat suhteet lastensuojelussa
Moilanen, Johanna; Kiili, Johanna (Jyväskylän yliopisto, 2020)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.