Rakenteelliset esteet vammaisten henkilöiden työelämään osallistumiselle
Tässä tutkielmassa tutkitaan rakenteellisia esteitä vammaisten henkilöiden työelämään osallistumiselle kirjallisuuden perusteella. Työllistyminen on kaikkien työikäisten kansalaisten oikeus ja se on yksi yhteiskunnallisen osallisuuden keskeisemmistä edellytyksistä. Jokaisen oikeus palkkatyöhön ja toimeentuloon on Suomessa turvattu lainsäädännöllisin keinoin. Myös vammaisilla henkilöillä on oikeus tehdä työtä ja saada siitä palkkaa. Kuitenkin vammaiset henkilöt ovat usein eriarvoisessa asemassa työelämään osallistumisessa, sillä yhteiskunnassamme on paljon erilaisia esteitä, jotka estävät yhdenvertaisen työelämään osallistumisen.
Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu sosiaalisen vammaistutkimuksen käsitteen ympärille, ja tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena. Sosiaalinen vammaistutkimus ymmärtää vammaisuuden siten, että vammaisuuteen liittyvien rajoitusten syynä on enimmäkseen ympäristö eikä niinkään vammaisten henkilöiden biologiset ominaisuudet. Ympäristö ei ota tarpeeksi huomioon poikkeavien ihmisryhmien tarpeita, jonka takia se rajoittaa vähemmistöjen edustajien täysipäiväistä osallistumista yhteiskunnan toimintoihin. Sosiaalinen vammaistutkimus sopii hyvin työelämään osallistumisen rakenteellisten esteiden analysointiin, sillä sosiaalinen näkökulma keskittyy ympäristöön eikä ihmisen ominaisuuksiin.
Tutkielmassa käytetyn kirjallisuuden perusteella voi päätellä, että vaikka kaikkien yhdenvertaiseen työelämään osallistumiseen on kiinnitetty enemmän huomiota politiikassa, on siinä vielä paljon puutteita. Vammaisuuteen liittyy yhä asenteita ja ennakkoluuloja. Myös ympäristön esteettömyyden ja saavutettavuuden puute vaikeuttavat kaikkien yhdenvertaista osallistumista työelämään. Yhteiskunnassamme on siis yhä paljon rakenteellisia esteitä, jotka estävät jokaisen yhdenvertaisen osallistumisen yhteiskuntaan ja työelämään. Aihe on sosiaalityön kannalta erityisen tärkeä, sillä sosiaalityön keskeisinä arvoina pidetään muun muassa tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vammaisten henkilöiden osallisuus ja sen monet tasot : "saa olla osallinen arjessa"
Liinamaa, Piia (2016)TIIVISTELMÄ VAMMAISTEN HENKILÖIDEN OSALLISUUS JA SEN MONET TASOT “Saa olla osallinen arjessa” Piia Liinamaa Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto / Kokkolan ... -
Kohti oman näköistä elämää : kulttuuriset symbolit CP-vammaisten elämäntarinoissa
Padatsu, Jaakko (2020)Maisterintutkielmani aiheena on CP-vammaisuuden kokemus ja sen suhde suomalaiseen yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu pääosin symboliseen ja tulkitsevaan antropologiaan ... -
”On aina oltava 200 % parempi” : vammaisten ja kuurojen taiteilijoiden toimintamahdollisuudet ja taiteilijapolut
Salonlahti, Outi (2019)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaiset toimintamahdollisuudet Suomessa asuvilla vammaisilla ja kuuroilla taiteilijoilla on, sekä millaisia taiteilijapolkuja heillä on. Tarkoituksena on tarkastella taidekentän ... -
Vammaisten ihmisten kokemuksia kohtaamisista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä : välittäminen, oikeuksien kunnioittaminen ja sosiaalinen arvostus vammaisten ihmisten omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa
Niemi, Riikka (2018)Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan vammaisten ihmisten kokemuksia kohtaamisista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään tunnustuksen teoriaa, ja vammaisten ihmisten kokemuksia ... -
Vammaisten nuorten osallisuus arjessa : kuvaileva kirjallisuuskatsaus
Langel, Krista (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka osallisuuden eri ulottuvuudet näyttäytyvät vammaisia nuoria ja heidän arkeaan koskevissa tutkimuksissa ja minkä tekijöiden nuoret itse näkivät parantavan tai heikentävän ...