Kilpailun vääristyminen vai tarjonnan kurjistuminen? : diskurssianalyysi Yle-lain uudistuksen vaikutuksista Helsingin Sanomien kommenttipalstoilla
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Verovaroin rahoitetun Yleisradio Oy:n uudet tekstimuotoiset palvelut mielletään kaupallisen median näkökulmasta alan kilpailutilannetta merkittävällä tavalla vääristäväksi tekijäksi. Euroopan komissiolle vuonna 2017 tehty kantelu aloitti Yle-lain uudistamisprosessin Suomessa, joka on edelleen kesken. Lakiuudistus rajoittaisi läpi mennessään Ylen toimintaa niin, että sen verkkosisällöt saisivat pääasiassa liittyä vain liikkuvaa kuvaa tai ääntä sisältävään julkaisuun. Erilaisia yleisradiotoiminnan lakisääteisiä rajoitustoimia on tehty myös muualla Euroopassa.
Tämä tutkimus tarkastelee Yleisradiota koskevan lainsäädännön muutosehdotusta kohtaan esitettyjä merkityksenantoja Helsingin Sanomien kommenttipalstoilla vuosina 2020–2021. Tutkimuksen aineistona on käytetty 187 Helsingin Sanomien nettisivuilla julkaistua kommenttia. Aineisto on kerätty kuudesta Yle-lain uudistusta käsittelevästä uutisesta. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt aineistolähtöistä diskurssianalyysia.
Tutkimukseni tavoitteena on kuvata, millä tavoin Yle-lain muutoksen oletettuja vaikutuksia merkityksellistetään kielellisesti ja miten lakiuudistukseen suhtaudutaan Helsingin Sanomien kommenttipalstoilla. Olen määritellyt aineistosta esiin nousseet argumentit laadun, yhdenvertaisuuden, sananvapauden ja riippumattomuuden, kateuden, kilpailuasetelman ja rahoituksen sekä rajojen diskursseiksi. Tutkimuksen keskeisin löydös on, että enemmistö kommenteista vastustaa Yleisradion tekstisisältöjen rajoittamista, vaikka kommenttien kirjoittajat ovat Ylen kilpailijoihin lukeutuvan Helsingin Sanomien tilaajia.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sote-uudistuksen uutisointi sosiaalialan näkökulmasta : diskurssianalyysi Helsingin Sanomien pääkirjoituksista
Heinonen, Tatu (2021)Pro gradu –tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaista sote-uudistukseen liittyvä uutisointi on ollut sosiaalialan näkökulmasta aihetta lähestyen. Sote-uudistus on jo pidemmän aikaa käynnissä ollut kansallinen projekti, ... -
"Ennen aikaan turvaan lähetettiin ensin naiset ja lapset" : kriittinen diskurssianalyysi pakolaismiehiin ja pakolaisnaisiin suhtautumisesta Helsingin Sanomien kommenteissa
Holappa, Anni (2022)Pakolaisuus koskettaa noin 84 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti. Viime vuosina maailman pakolaiskriisit ovat koskettaneet myös suomalaisia, ensin vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana, sitten Afganistanin ja Ukrainan ... -
Dramaattinen, ennennäkemätön vauvakato : Helsingin Sanomien uutisointi Suomen alenevasta syntyvyydestä
Ruokola, Sara (2020)Yksi keskeinen osa kielentutkimusta on aina ollut mediatekstien tutkimus: kielitieteessä ollaan kiinnostuneita median kielestä, diskursseista ja genreistä sekä näiden merkityksistä identiteettien, ideologioiden ja ... -
Korpusavusteinen diskurssintutkimus Ukrainan sodan uutisoinnista Helsingin Sanomien verkkoartikkeleissa
Sajasalo, Hanna (2023)Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia diskursseja Ukrainan sotaan liitetään Helsingin Sanomien verkkoartikkeleissa. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia kollokaatteja noodin Venäjä kanssa esiintyy Helsingin Sanomien ... -
Torjumista, toivoa ja yhteistyötä kriisin keskellä : turvapaikanhakijat Helsingin Sanomien uutisoinnin representaatioissa
Kärkkäinen, Kati (2021)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten turvapaikanhakijoista keskustellaan kulttuurissamme ja mitä heistä esitetään median välityksellä. Tutkimuskysymykset ovat: Miten Helsingin Sanomien toimittajien kirjoittamissa ...