Isä, poika ja Mies : mieheksikasvun filosofia

Abstract

Tutkielmassani käsittelen pojan kasvua mieheksi ja isän roolia tässä prosessissa. Poika ei ole vielä varsinaisesti mies, vaan vasta miehen esiaste. Vaikkakin käsittelen sukupuolta pohjimmiltaan biologisena ominaisuutena, kaikkia sukupuoleltaan miehiä ei faktisesti pidetä yhtä maskuliinisina. Olen siis pyrkinyt luomaan kuvauksen siitä, millaiset ominaisuudet on melkein yleismaailmallisesti katsottu mieheydelle ominaisimmiksi ja kuinka isä voi osaltaan vaikuttaa näiden ominaisuuksien ilmentymiseen pojassaan. Erityishuomion mieheyttä käsitellessäni annan työnteon ja elättämisen sekä väkivallan ja urheuden teemoille. Tarkastelen aihetta eklektisesti ja yleisellä tasolla pitkälti psykologisesta ja antropologisesta näkökulmasta. Psykologian sisällä psykoanalyyttiset ja evoluutiopsykologiset ajatukset saavat suurimman roolin, kun taas antropologian saralla lähtökohtanani toimii Arnold van Gennepin (1873–1957) klassinen malli siirtymäriittien kolmivaiheisuudesta.

Johtopäätökseni on, että sosiokulttuurisessa merkityksessä mieheksi tullaan karkeasti ottaen kahdella tavalla. Monissa kulttuureissa, ml. omassamme, tie pojasta mieheksi on sekä alku- että päätöspisteltään yleensä määrittymätön, kun taas toisissa, usein primitiivisemmissä ympäristöissä siirtyminen roolista toiseen voi olla hyvin selvärajainen ja yhtäkkinen. Jälkimmäisessä tapauksessa yhteisön konkreettiset ja kuvainnolliset isät tekevät pojista miehiä siirtymäriitin kautta, kun taas omassa individualistisessa kulttuurissamme isän roolia mieheyden eteenpäin siirtämisessä ei aivan samalla tavalla korosteta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö isä olisi myös nykyajan pojille äärimmäisen merkittävä henkilö, sillä etenkin nuorella iällä isä toimii pojalle tyypillisesti keskeisimpänä roolimallina miehenäoloon liittyen. Isä vaikuttaa teoillaan ja tekemättä jättämisillään poikansa elämään, tulevaisuuteen ja käsityksiin huomattavan paljon, ja tämä vaikutus alkaa välillisesti jo ennen syntymää. Harjoittipa kulttuuri mieheysinitiaatioita tai ei, isä kytkeytyy jopa poissaolevana väistämättä pojan kasvuprosessiin. Oman, biologisen isän läsnäolo on tuskin välttämätöntä, että poika voisi niin sanotusti oppia hyväksi miehenä olemisessa tai saisi rakennettua hedelmällisen suhteen omaan mieheyteensä, mutta parhaimmillaan isä edesauttaa teoillaan molempia näistä. Miehet toteuttavat mieheyttään monilla eri tavoilla, mutta kaikki tavat eivät liene miehen itsensä ja muun maailman kannalta yhtä hedelmällisiä ja mielekkäitä. On siis väliä sillä, mitä kasvattava isä tai initioivat heimonvanhimmat pojalle opettavat ja eteenpäin siirtävät.