Rytmin hyödyntäminen aivoverenkiertohäiriöiden kuntoutuksessa
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia rytmin hyödyntämistä aivoverenkiertohäiriöiden kuntoutuksessa ja musiikkiterapiassa. Kirjallisuuskatsauksessa tutkittiin rytmiä musiikin elementtinä AVH-potilaan kuntoutuksessa ja musiikkiterapiassa.
Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja tutkimusmenetelmä oli myös kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa toimi kuvaileva synteesi. Aineiston keruussa fokusoitiin rytmin näkökulmaan. Aineistoksi valittiin tieteellisiä julkaisuja, artikkeleita, pro gradu -tutkielmia sekä opinnäytetöitä.
Tutkimuksen tavoitteena oli vastata tutkimuskysymykseen: Miten rytmiä hyödynnetään tutkimusaineiston mukaan aivoverenkiertohäiriöiden kuntoutuksessa sekä musiikkiterapiassa ja millaista tutkittua tietoa aiheesta on löydettävissä? Kirjallisuuskatsauksen tutkimusaineisto koostui seitsemästä eri musiikkipohjaisesta interventiosta. Jokaisessa interventiossa käytettiin aktiivisia musiikkiterapiamenetelmiä eli niissä joko harjoiteltiin tai soitettiin jotain instrumenttia, joka oli näissä interventioissa melko usein lyömäsoitin.
Johtopäätöksenä kirjallisuuskatsauksen tuloksista on, että musiikkiterapiainterventioita tulisi jatkossa tutkia enemmän juuri rytmin näkökulmasta, koska konkreettisia tuloksia siitä on mahdollista löytää.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5319]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Musiikin käyttö neurologisten puheenhäiriöiden kuntoutuksessa
Niemi, Susanna (2020)Kirjallisuuskatsaus siihen mitä on tutkittu musiikin käytöstä neurologisperäisten puheenhäiriöiden kuntoutuksessa. Työssä käsitellään myös musiikin ja puheen vaikutuksia aivoihin ja miten nuo molemmat käyttävät samoja aivoalueita. -
Musiikkiterapian merkityksiä muistisairaan hoiva-arjessa : systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Selin, Irina (2021)Muistisairaiden määrän ennustetaan nousevan maailmanlaajuisesti vuoteen 2050 mennessä jo 139 miljoonaan. Suomessa sairastuu vuosittain n.14500 henkilöä muistisairauteen. Tutkielmassa perehdyttiin valikoituihin musiikkite ... -
Aivoverenkiertohäiriön alkuvaiheen kuntoutuksessa suuria vaihteluja : selvitys AVH:n sairastaneiden kuntoutuspalveluista Suomessa
Takala, Teemu; Peurala, Sinikka; Erilä, Terttu; Huusko, Tiina; Viljanen, Tiina; Ylinen, Aarne; Sivenius, Juhani (Suomen lääkäriliitto, 2010)Lähtökohdat -- Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden edellisestä valtakunnallisesta kuntoutusselvityksestä on kulunut jo yli 20 vuotta. Uusi kartoitus AVH:n sairastaneiden kuntoutukseen ohjautumista ja kuntoutuksen ... -
Musiikkiterapian vaikutukset autismin kirjon lasten hyvinvointiin kuntoutuksessa
Laitinen, Tuulimari (2023)Tutkimus käsittelee musiikkiterapian keinoja autismin kirjon lasten kuntoutuksessa länsimaissa. Tarkoituksena oli selvittää, millä eri tavoin musiikkiterapiaa käytetään autismin kirjon lasten kanssa ja minkälaisia vaikutuksia ... -
Robottien, virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden vaikuttavuus ja merkityksellisyys lääkinnällisessä kuntoutuksessa : järjestelmälliset kirjallisuuskatsaukset
Ilves, Outi; Korpi, Hilkka; Honkanen, Sari; Aartolahti, Eeva (Kansaneläkelaitos, 2022)Tutkimuksessa selvitettiin robottien, virtuaalitodellisuuden tai lisätyn todellisuuden avulla toteutetun lääkinnällisen kuntoutuksen vaikuttavuutta ja merkityksellisyyttä kuuden järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen, ...