Lastensuojelun sosiaalityöntekijän asiantuntijuus lapsen kiireellisessä sijoituksessa
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän kirjallisuuskatsauksen tehtävänä on selvittää, millaista ammatillista asiantuntijuutta
lastensuojelun sosiaalityöntekijältä vaaditaan lapsen kiireellisen sijoituksen päätöstä
tehtäessä. Tarkoituksena on tarkastella niitä sosiaalityön asiantuntijuuden osa-alueita, joita
vaativissa sosiaalityön asiakastilanteissa sosiaalityöntekijältä vaaditaan ja soveltaa niitä
lastensuojelun kiireellisen sijoituksen päätöksentekoon.
Lapsen kiireellinen sijoitus on sosiaalityön yksi vaativimmista tehtävistä, lapsen
huostaanoton rinnalla, koska tilanne on useimmiten akuutti ja päätökset on tehtävä
useimmiten hyvinkin nopeasti. Lapsen kiireellistä sijoitusta ohjaa vahvasti
lastensuojelulaki, joka määrittää sosiaalityöntekijän toimivallan tilanteessa.
Aineiston perusteella tärkeimmiksi ammatillisen asiantuntijuuden osa-alueiksi nousevat
juridisoikeudellinen osaaminen, vuorovaikutusosaaminen ja lapsen edun arviointi
suhteessa riskeihin.
Lastensuojelun sosiaalityön asiantuntijuus näyttäytyy monitahoisena ja laaja-alaisena
osaamisena, joka rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Lastensuojelussa lapsen
etu ja osallisuus ovat tärkein työtä ohjaavia tekijöitä.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus lastensuojelun sosiaalityössä
Mattsson, Anna (2022)Tutkielmani aiheena on sosiaalityön asiantuntijuus lastensuojelun sosiaalityössä. Tutkimuksen teoriaosuudessa tarkastelen sosiaalityötä ja sosiaalityön asiantuntijuutta tapauskohtaisen sosiaalityön viitekehyksestä. Tarkastelen ... -
Kuinka voida hyvin lastensuojelun sosiaalityöntekijän asiantuntijatehtävissä?
Alho, Sirkka (Sosiaalityön tutkimuksen seura, 2021) -
Lastensuojelun perhehoitajan ja sosiaalityöntekijän suhteessa ilmenevän vallan merkitys lapsen edulle
Rutanen, Tiina (2023)Tämän Pro Gradu-tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten valta ilmenee lastensuojelun toimeksiantosopimuksella toimivan perhehoitajan ja perhehoitoon sijoitetun lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän suhteessa, ... -
Lastensuojelun asiantuntijuus : vertaileva tutkimus perheitä tukevan asiantuntijuuden toteutumiseen vaikuttavista mekanismeista
Heikkinen, Jenni (2023)Tutkimuksen tehtävänä oli tarkastella lastensuojelun asiakkaana olevien vanhempien ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä sosiaalityöntekijän asiantuntijuudesta. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, ... -
Vantaan kaupungin lastensuojelun kriisi mediassa 2014–2017
Boman, Nina (2018)Tutkielmani tarkastelee Suomessa vuosina 2014–2017 uutisoitua Vantaan lastensuojelun kriisiä. Empiirisenä aineistona on Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Iltalehden, Vantaan Uutisten, Länsiväylän, Helsingin Uutisten, Ylen ...