Sosiaalisen aktiivisuuden vaikutus ikäihmisen toimintakykyyn
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia vaikutuksia sosiaalisella aktiivisuudella on ikäihmisen toimintakykyyn. Sosiaalisella aktiivisuudella tutkielmassa tarkoitetaan ikäihmisen mahdollisuutta ja oikeutta osallistua yhteiskunnan toimintoihin, mahdollisuutta omien asioiden hoitamiseen, mahdollisuutta kehittää itseään, kulttuuriin osallistumiseen sekä ystävien tapaamiseen. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuuskatsaus, joka pohjautuu aiemmin tehtyihin tutkimuksiin. Aineisto koostuu kahdeksasta vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista sekä yhdestä väitöskirjasta.
Tutkimusaineiston tulosten perusteella sosiaalisella aktiivisuudella on positiivisia vaikutuksia ikäihmisen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Ikäihmisen hyvä toimintakyky tukee hänen itsenäistä selviytymistään ja kotona asumista mahdollisimman pitkälle vanhuusikään. Sosiaaliset suhteet vaikuttavat myönteisesti ja kokonaisvaltaisesti ikäihmisen elämän laatuun ja hyvinvointiin vähentäen yksinäisyyden tunnetta, masennusta sekä ennenaikaisen kuoleman- ja laitosriskiä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ikäihminen haluaa myös vanhempana tuntea olevansa arvostettu ja merkityksellinen jäsen niin yhteiskunnassa kuin jonkin ryhmän tai yhteisön jäsenenä. Oman ryhmän tuella voi olla merkittävä vaikutus myös ikäihmisen terveys- ja aktiivisuusvalintoihin. Tulosten mukaan on kuitenkin huomioitava miesten ja naisten sekä persoonallisuuksien erot aktiivisuuden toteutumisessa ja vaikuttavuudessa.
Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että yhteiskunnan on tärkeää panostaa siihen, että jokaisella ikäihmisellä on mahdollisuus sosiaalisten aktiviteettien ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen hyvän toimintakyvyn ja kotona asumisen tueksi.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Fyysisen aktiivisuuden merkitys ikääntyvien toimintakykyyn
Kalliomaa, Tuomas (2024)Tutkielman tarkoituksena oli selvittää fyysisen aktiivisuuden yhteyttä ikääntyvien toimintakykyyn. Fyysistä aktiivisuutta tarkasteltiin monista eri liikuntamuodoista ja -menetelmistä. Fyysisen aktiivisuuden yhteyttä ... -
Tehostetun kotikuntoutuksen vaikutus ikääntyneiden fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn sairaalajakson jälkeen
Ojala, Saara (2018)Ikääntyneiden on tärkeää olla fyysisesti aktiivisia, sillä se on yhteydessä parempaan toimintakykyyn ja itsenäisyyteen. Sairaalahoidon jälkeen moni ikääntynyt ei saavuta sitä edeltänyttä tasoa toimintakyvyssä. Kustannusten ... -
Mental, Physical and Social Functioning in Independently Living Senior House Residents and Community-Dwelling Older Adults
Lahti, Anna-Maria; Mikkola, Tuija M.; Salonen, Minna; Wasenius, Niko; Sarvimäki, Anneli; Eriksson, Johan G.; von Bonsdorff, Mikaela B. (MDPI AG, 2021)Senior houses provide social interaction and support, potentially supporting older people’s physical and mental functioning. Few studies have investigated functioning of senior house residents. The aim was to compare ... -
Fyysisen aktiivisuuden ja toimintakyvyn yhteys ikääntyneiden hyvinvointiin Suomessa
Partala, Anne-Elina (2009)