Fronesis ja draaman kirjoittaminen chatbotilla
Voiko tekoälyä hyödyntävän chatbotin eli keskustelurobotin avulla kirjoittaa draamadialogia? Opettaako chatbotin kanssa kirjoittaminen minulle fronesista eli käytännön viisautta? Kandidaatintutkielmani on katsaus ja käytännön kokeilu draamadialogin kirjoittamisesta Cleverbot-nimisen chatbotin kanssa.
Chatbot on tekoälyä hyödyntävä keskustelurobotti. Tekoälyllä tarkoitetaan ihmismielessä arvokkaina pidettyjen kykyjen kehittämistä ja ohjelmoimista tietokoneelle. Tekoälylle ei kuitenkaan ole, ainakaan vielä, kyetty luomaan Aristoteleen esittämää fronesista eli käytännöllistä viisautta. Fronesis tarkoittaa Aristoteleen (350 eaa.) mukaan todenmukaista, järkiperäistä toimintavalmiutta toimia niiden asioiden puolesta, jotka ovat ihmisille hyväksi. Ihmismielen ratkaisut perustuvat aina myös tiedon ja taidon lisäksi ihmisen kokemukseen maailmasta. Tätä tekoälyllä ei ole. Tekoälyn voi opettaa matkimaan ja simuloimaan luovuutta, mutta tekoälyn luovuus perustuu aina ihmisen kokemukseen ja ihmisen luomaan sisältöön.
Cleverbotin kanssa draamadialogin kirjoittaminen on lähinnä jutustelua. Tästä huolimatta ajattelen, että Cleverbotin kanssa kirjoittamisesta voi olla hyötyä draamadialogin kirjoittamisessa. Kirjoittajakumppanina Cleverbot ei moiti, väsy tai loukkaannu. Se voi toimia inspiraation lähteenä sekä oman luovuuden laajentajana. Cleverbot saattaa tuoda keskusteluun myös uuden, yllättävän elementin. Kun kirjoitin avioerodialogissa: "You drive me nuts!" Cleverbot vastasi: "I don't have license to drive you."
Opettiko chatbotilla kirjoittaminen minulle fronesista eli käytännön viisautta? Opinko jotain koneen ja ihmisen rajasta tai ihmisyydestä? Tähän en osaa vastata. Opin, että mitä paremmin ymmärrämme mitä tekoäly on, mihin se pystyy, sitä paremmin olemme perillä siitä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tulevaisuuden sulkakynät ja kirjoituskoneet ovat luultavasti paljon voimakkaampia välineitä kuin osaamme tänä päivänä kuvitellakaan. Jos kerran kone pystyy jo keräämään, mittaamaan, laskemaan ja tallentamaan enemmän ja eksaktimmin tietoa kuin ihminen koskaan, niin ehkä ihmisen tehtäväksi jää tulevaisuudessa fronesiksen eli käytännön viisauden opettaminen koneille, sekä luovuus. Oman luovuuden laajentajana Cleverbot käy jo apuvälineestä. Mielenkiintoista olisi kokeilla chatbottia, joka olisi ohjelmoitu tuottamaan nimenomaan draamadialogia, mutta vielä sellaista ei ole.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
”Ai tälleiki voi olla maailmassa olemassa” : oppijan kokemus draaman ja teatterin tekemistä sisältävässä opetuksessa
Eräpuro, Kaisa (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää oppijan kokemusta draaman ja teatterin tekemistä sisältävässä opetuksessa. Tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia oppijalla on opetustilanteissa, joihin sisältyy draaman ... -
Sanan ja veren ansoissa : modernin draaman problematiikkaa Eeva-Liisa Mannerin näytelmässä Poltettu oranssi
Ahonen, Annamari; Poltettu oranssi (2002) -
Racial discourse in James Baldwin's Blues for Mister Charlie (1964) : drama and the hegemonic struggle
Kokkinen, Jari K. (Jyväskylän yliopisto, 2012) -
Kehyskertomusrakenne draamakäsikirjoittamisen työvälineenä
Paussu, Pekka (2021)Tutkielma tarkastelee kehyskertomusrakennetta käsikirjoittamisen muotona, keskittyen esityskäsikirjoittamiseen teatterille. Kehyskertomuksia sisäkertomuksineen lähestytään etupäässä kirjallisuudentutkimuksen, kuten ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.