Televisio osaksi elämäntapaa : televisio suomalaisten arjessa 1950-luvulta 1980-luvulle katsojan näkökulmasta
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Työssä selvitetään, kuinka suomalaiset suhtautuivat television tuloon ja kuinka he kokivat television ohjelmiston sen
ensimmäisinä vuosikymmeninä aina 1950-luvun puolivälistä 1980-luvun alkuun saakka. Television tuloa selvitetään
niin yksilötasolla kuin yhteisöjen kannalta. Aihetta tutkitaan muistitietoaineiston kautta, ja henkilökohtaisten
kokemusten kautta rakentuvat merkityssisällöt ovat tutkimuksen keskiössä. Aikaisempi televisiotutkimus on
keskittynyt pääasiassa televisioyhtiöiden historiaan ja instituutioihin osana mediaa. Täten katsojien kokemuksiin ja
rooliin keskittyvä muistitieto tuo uusia näkökulmia tutkittavaan aiheeseen. Työn pyrkimyksenä on tavoittaa sellaista
tietoa suomalaisen arjen historiasta, jota ei voida löytää yksinomaan kirjallisten lähteiden avulla.
Työssä selvitetään muistitiedon luonnetta menneisyyden tarkastelussa ja pohditaan menetelmällisiä reunaehtoja, jotka
tulee ottaa huomioon muistitietoa hyödynnettäessä. Muistitiedon vääjäämättä subjektiivinen luonne ja erilaiset
yksilöhaastatteluihin liittyvät epävarmuustekijät on otettava huomioon siinä, missä muistitieto kertoo menneisyyden
tapahtumien sijasta menneisyyden tapahtumien merkityksestä. Toisaalta haastateltavien kerronnalle on annettava tilaa,
jota haastattelijan kysymykset eivät saa ainakaan liikaa kaventaa.
Tässä tutkielmassa muistitiedon kautta rakentuvat tulkinnat menneestä tuottavat tarkennuksia siihen
mediatutkimukseen painottuneeseen kuvaan, joka meillä on television tulosta Suomeen. On tärkeää pohtia, kuinka
televisio on vaikuttanut kulttuuriin ja elämänmuotoon suomalaisissa kodeissa ja yhteisöissä, ja tutkielmassa katsotaan,
että muistitieto voi tarjota tähän pohdintaan luontevia välineitä.
Tutkimusaineisto koostuu aikalaisten yksilöhaastatteluista sekä osaltaan myös vuonna 1982 järjestetyn Kun TV tuli
taloon -kirjoituskilpailun vastauksista, joita voidaan pitää sisältönsä puolesta muistitietotutkimuksen kannalta
erityisinä aineistoina. Katsojien kokemukset televisiosta ja niistä rakentuva kerroksellinen kuva kulttuurisesta
muutoksesta suomalaisissa kodeissa ja yhteiskunnassa ovat tämän tutkimuksen tarkastelun keskiössä.
Televisio ei ollut katsojille pelkästään uusi teknologinen keksintö, vaan sille rakentui monipuolinen rooli arjen
rytmittäjänä, viihteellisyyden muokkaajana sekä monipuolisena ja reaaliaikaisena mediana. Televisiosta tuli lyhyessä
ajassa perheiden media, jonka ääreen kaikki perheenjäsenet kokoontuivat. Huomattavaa oli myös television
saapuminen yhteiskuntaan, jossa virkistys- ja vapaa-ajan menot kohosivat sotien jälkeisestä säännöstelyn ajasta
huomattavasti. Osaltaan televisio symboloikin vaurautta sekä halua olla mukana ajan hengessä. Television myötä
katsojat alkoivat aikatauluttaa arkirytminsä uudelleen sen mukaan, kuinka ohjelmatarjonta rakentui.
Suomalaisten television katselua koskevat muistot rakentuivat varhaisemmassa vaiheessa perheen tai tuttavien kanssa
vietetyistä hetkistä, joihin liittyi vahva yhteisöllisyyden tunne. Television katselun privatisoiduttua 1970-luvulla oli
televisiolla edelleen huomattava merkitys arjen rytmittäjänä sekä vapaa-aikaa muokkaavana tekijänä samalla, kun
Yleisradion ohjelmistopolitiikka muuttui vahvemmaksi ja ohjelmatoiminta vakiintui.
Monien informanttien mukaan alkuaikojen televisiotarjonta oli sisältönsä puolesta kaikille katsojille sopivampaa kuin
nykyaikainen televisiotarjonta. Lisäksi haastateltavat korostivat sitä, että ohjelmisto oli kahdesta kanavasta ja
rajoitetusta lähetysajasta huolimatta monipuolinen
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [27677]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Uusikaa usein meidän muistojamme" : television sarjafilmit vuosilta 1957 - 1982 suomalaisten arjessa ja muistoissa
Välisalo, Tanja (2010)Tutkielmassa tarkastellaan katsojien suhdetta television sarjafilmeihin suomalaisen television ensimmäisten 25 vuoden aikana. Työssä selvitetään, millaisia merkityksiä sarjafilmit saivat katsojien arjessa ja miten sarjafilmejä ... -
Television ja Twitterin risteyksessä : sosiaalinen televisio vuorovaikutuksen ja mediatapahtumaan osallistumisen välineenä
Salomaa, Elina (Kotikielen seura, 2020) -
Associations Between Trajectories of Leisure-Time Physical Activity and Television Viewing Time Across Adulthood : The Cardiovascular Risk in Young Finns Study
Yang, Xiaolin; Lounassalo, Irinja; Kankaanpää, Anna; Hirvensalo, Mirja; Rovio, Suvi P.; Tolvanen, Asko; Biddle, Stuart J. H.; Helajärvi, Harri; Palomäki, Sanna H.; Salin, Kasper; Hutri-Kähönen, Nina; Raitakari, Olli T.; Tammelin, Tuija H. (Human Kinetics Publishers, 2019)Background: The purpose of this study was to examine trajectories of leisure-time physical activity (LTPA) and television-viewing (TV) time and their associations in adults over 10 years. Methods: The sample comprised 2934 ... -
Long-term determinants of changes in television viewing time in adults : Prospective analyses from the Young Finns Study
Yang, Xiaolin; Kankaanpää, Anna; Biddle, Stuart J.H.; Hirvensalo, Mirja; Helajärvi, Harri; Hutri-Kähönen, Nina; Raitakari, Olli T.; Tammelin, Tuija (Wiley-Blackwell Publishing Ltd., 2018)Purpose: The long‐term effects of sociodemographic and health characteristics on television viewing (TV) time changes have not been identified in adulthood. We aimed to examine the modifiable and ...