Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten rakenteellinen sosiaalityö toteutuu sekä mitkä tekijät mahdollistavat ja estävät rakenteellisen sosiaalityön toteutumista. Tutkimuksen teoriaperusta koostuu sosiaalityön yhteiskunnallisen tehtävän teoreettisista jäsennyksistä sekä rakenteellisen sosiaalityön käsitteellistämisestä. Tutkimuksen tieteenfilosofinen ja metodologinen perusta nojaa kriittiseen realismiin. Tutkimuksen kyselyaineisto (N=131) on kerätty 30.3–31.5.2020 välisenä aikana kuntien tai kuntayhtymien palveluksessa työskenteleviltä sosiaalityöntekijöiltä ja sosiaalityön esimiehiltä, jotka toimivat perhesosiaalityön, lastensuojelun ja/tai aikuissosiaalityön tehtävissä. Tutkimuksessa on sovellettu monimenetelmällistä tutkimusotetta yhdistämällä kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä. Määrällisen aineiston analyysissa on käytetty pääkomponenttianalyysia, ryhmittelyanalyysia, logistista regressioanalyysia sekä ryhmävertailuissa U-testiä ja Kruskal-Wallis -testiä. Laadullisen
aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysilla.
Tutkimuksen perusteella sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä, sekä yksilön auttamiseen että sosiaalisia ongelmia aiheuttaviin yhteiskunnallisiin tekijöihin suuntautuvana työnä, toteutuu vain osittain. Tulokset osoittavat sosiaalityön painottuvan vahvasti yksilökohtaiseen työhön rakenteellisen sosiaalityön jäädessä sivuosaan. Vahvimmin, kuitenkin vain jossain määrin, rakenteellinen sosiaalityö toteutuu palveluiden ja toimintakäytäntöjen kehittämisessä oman organisaation sisällä. Sen sijaan hyvinvointistrateginen työ, laajempi järjestelmätasolla tapahtuva hallintorajat ylittävä kehittäminen, kunnallinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä yhteistyö kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa näyttävät hyvin vähäisiltä. Toisaalta tulosten mukaan rakenteelliseen sosiaalityöhön liittyvää kehittämistä tehdään erilaisissa kehittämishakkeissa, mutta kehittämistyö ei integroidu osaksi palvelujärjestelmää ja sen toimintakäytäntöjä.
Rakenteellisen sosiaalityön toteuttamista mahdollistaviksi tekijöiksi osoittautuvat esimiesasema, mahdollisuus vaikuttaa rakenteellisiin tekijöihin, esimiestuki, kollegoiden tuki, osaaminen ja työkokemus. Rakenteellisen sosiaalityön toteuttamisen merkittävimmiksi esteiksi nousevat rakenteellisen sosiaalityön kokonaiskuvan puuttuminen, organisatoriseen toimintaympäristöön ja sosiaalityön profession rajoihin liittyvät esteet. Tulosten perusteella on selvää, etteivät rakenteellisen sosiaalityön ongelmat ole yksittäisten sosiaalityöntekijöiden, työyhteisöjen tai kuntien ratkaistavissa. Tilanteen muuttaminen vaatii kansallisesti linjattuja ja paikallisesti toteutettuja rakenteellisia muutoksia. Lisäksi tarvitaan sosiaalityön asiantuntijuuden kriittistä tarkastelua ja kokonaisvaltaiseen orientaatioon liittyvän osaamisen vahvistamista.
...
