"Sometimes I think illness sits inside every woman, waiting for the right moment to bloom" : väkivallan, vallan ja niitä käyttävien naisten kuvaukset Gillian Flynnin teoksessa Teräviä esineitä
Kandidaatintutkielmassani tutkin ja käsittelen Gillian Flynnin teosta Teräviä esineitä (2006) ja siinä esiintyvää väkivallan harjoittamista sekä väkivallan kokemista, näkökulmani ollessa väkivaltaisissa naisissa. Keskityn tutkimuksessani eritoten teoksen kolmeen keskeiseen naishahmoon: päähenkilöön Camilleen, hänen äitiinsä Adoraan sekä hänen nuoreen sisarpuoleensa Ammaan. Tutkimustani ohjaava tutkimussuuntaus on täten väkivaltatutkimus.
Tutkimusnäkökulmani on yhteiskuntakriittinen, eli tutkimuksessani kyseenalaistan kulttuuriset sekä yhteiskunnalliset normit ja oletukset esimerkiksi sukupuolien oletetuista käyttäytymismalleista. Esimerkiksi ajatusta siitä, että jokin sukupuoli olisi enemmän taipuvainen väkivallan käyttäjäksi tai sen kokijaksi. Tarkastelen edellä mainittujen henkilöhahmojen asemaa ja suhdetta väkivaltaan huomioimalla nämä normit, ja siten argumentoiden miten henkilöhahmot joko osittain omaksuvat nämä normit osana väkivallan harjoittamistaan tai ovat niitä vastaan. Näihin normeihin lukeutuvat yleinen käsitys naisesta hoivavietin kiteytymänä, äiti—arkkityyppinä, sekä hyveellisinä pidettyjen pienet tytöt. Käyn läpi väkivallan harjoituksien eri muotoja, mutta eritoten keskiössä ovat fyysinen-, henkinen, sekä seksuaalinen väkivalta.
Tutkielman lopputuloksena todetaan, että Terävät esineet samaan aikaan käyttää hyödykseen yhteiskunnan asettamia normeja naisen väkivaltaisuuteen ja on niitä vastaan. Nämä ovat ennen kaikkea juonen ja tarinan tehokeinoja, joilla tuodaan kontrastia väkivallan harjoittajan, hoivaavan äiti—arkkityypin, sekä väkivallan harjoittamisen välille. Sillä myös esitetään traumaperäinen itsetuhoinen käytös ja väkivalta itseään kohtaan empaattisessa näkökulmassa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Katsaus naisiin kohdistuvan hengellisen väkivallan sukupuolistuneisiin erityispiirteisiin
Luoma, Eevi (2022)Tässä kandidaatintutkielmassa syvennyn erittelemään ja tarkastelemaan naisiin kohdistuvan hengellisen väkivallan sukupuolistuneita erityispiirteitä. Tutkimustehtävänäni tässä tutkielmassa oli integroivan kirjallisuuskatsauksen ... -
Sukupuolittavan väkivallan representaatiot Riina Tanskasen "Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä" -sarjakuvakirjassa
Karkinen, Mirva (2022)Maisterintutkielmassani tutkin suomalaisen sarjakuvataiteilija Riina Tanskasen (2021) Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä -teosta. Tarkastelen sarjakuvan sukupuolittavaa väkivaltaa käsitteleviä representaatioita sekä niiden ... -
Nainen ja väkivaltapuhe : naisten tekemän väkivallan oikeutukset ja puolustelut esitutkintapöytäkirjoissa
Elgland, Minna (2019)Tässä opinnäytetyössäni tarkastelen miten naiset puhuvat tekemästään väkivallasta esitutkintapöytäkirjoissa ja kuinka he oikettavat ja perustelevatväkivallantekojaan. Naisten tekemä rikollisuus on tilastojen valossa nousussa, ... -
“And here you are living despite it all” : väkivallan ja trauman rakentama naiskuva Rupi Kaurin runoudessa
Soininen, Mia (2021)Maisterintutkielmassani tutkin intialais-kanadalaisen runoilija Rupi Kaurin kahta eri runoteosta, jotka ovat vuonna 2015 ilmestynyt milk and honey ja vuonna 2017 ilmestynyt the sun and her flowers. Tarkastelen näistä ... -
Väkivalta, vallankäyttö ja vahingoittuminen naisten perhesuhteissa
Notko, Marianne (Jyväskylän yliopisto, 2011)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.