Korkeakoulutettujen työelämäosaaminen opetus- ja kasvatusalalla
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin opetus- ja kasvatusalalla työskentelevien korkeakoulutettujen työelämäosaamista. Lisäksi selvitettiin, millaista hyötyä korkeakouluopinnoista on ollut opetus- ja kasvatusalalla työskenteleville. Työelämäosaamista tutkittiin tässä tutkimuksessa alan työntekijöiden näkökulmasta.
Tutkimuksen aineisto kerättiin Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalveluiden ylläpitämältä töissä.fi -palvelusivustolta löytyvistä opetus- ja kasvatusalan tehtävissä työskentelevien korkeakoulutettujen kertomuksista (n=70). Kaikki tutkittavat toimivat joko opetuksen tai ohjauksen tehtävissä. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Teoriaohjaavan tutkimuksen viitekehyksenä hyödynnettiin Opettajankoulutuksen valinnat – ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -hankkeessa kehiteltyä moniulotteista opettajan osaamisen prosessimallia (MAP) ja siinä esitettyjä opettajan osaamisen osa-alueita.
Tulokset osoittivat korkeakoulutettujen opetus- ja kasvatusalan työntekijöiden työelämäosaamisen koostuvan MAP-mallia mukaillen opetuksen ja oppimisen tietoperustasta, kognitiivisista taidoista, sosiaalisista taidoista, persoonallisista orientaatioista ja ammatillisesta hyvinvoinnista. Lisäksi tässä tutkimuksessa nousi esiin itsensä johtaminen osana korkeakoulutetun työntekijän osaamista alalla. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että korkeakoulutettujen opetus- tai ohjaustyössä työskentelevien työelämäosaaminen perustuu työntekijän kykyjen sekä työelämän vaatimusten kohtaamiseen ja se koostuu monista osaamistekijöistä, joita on kehitetty korkeakoulutuksessa yleisinä siirrettävinä taitoina sekä työtehtävässä tarvittavana substanssiosaamisena.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29143]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Autismi ja työllisyys : korkeakoulutettujen autismikirjon aikuisten työllistymisen toiveita ja työelämäkokemuksia
Turja, Pinja (2021)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää korkeakoulutettujen autismikirjon aikuisten työllistymisen toiveita ja kokemuksia työelämästä. Työllistymisen toiveisiin sisältyi, sekä alakohtaisia että työolosuhteita kuvaavia ... -
Yliopistosta työelämään : opintopolun työelämäorientaatiota tukemassa
Penttinen, Leena; Karhu, Kaisa; Liimatainen, Jaana O.; Keskinarkaus, Pauliina; Skaniakos, Terhi; Palonen, Teija; Markkanen, Jaana; Perttunen, Anita; Kemppainen, Tiina; Piirainen, Arja; Sjögren, Tuulikki; Böök, Marja Leena; Lonkila, Helena; Pirinen, Hanna; Virkkunen, Riina; Virtanen, Anne; Laitinen, Hanna; Anttonen, Tapio (Jyväskylän yliopisto, 2014) -
Yliopistokoulutettujen urapääoman yhteys sisäisiin ja ulkoisiin uratavoitteisiin työuran alkuvaiheessa
Puputti, Jemina (2023)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen yliopistokoulutettujen urapääoman eri sisällöllisten ulottuvuuksien eli inhimillisen, sosiaalisen ja psykologisen pääoman yhteyttä sisäisiin ja ulkoisiin uratavoitteisiin työuran ... -
Suorittavassa työssä tarvitaan ammatillista monilukutaitoa
Sulkunen, Sari (Finra ry, 2023)Tässä artikkelissa tarkastellaan suorittavassa työssä tarvittavia tekstitaitoja. Millaisia tekstejä ja toimintaa tekstien kanssa fyysisen ja manuaalisen työn tekijä tarvitsee työssään? Esimerkkinä käytetään rakennusalaa. ... -
Työnantajien odotukset työelämätaidoista henkilöstöalan työpaikkailmoituksissa
Lindqvist, Rita (2023)Tämän tutkimuksen tavoitteena on työpaikkailmoitusten perusteella selvittää, minkälainen henkilöstöala työympäristönä on. Tutkimuksen tarkoituksena on lisäksi tarkastella, minkälaisia työntekijän ominaisuuksia, työelämätaitoja ...