Teknologian kehitys ja työn tulo-osuus
Teknologinen kehitys on talouden kasvua ylläpitävä voima. Se kasvattaa tuottavuutta ja mahdollistaa ennennäkemättömiä saavutuksia ihmiskunnalle. Teknologian kehitys vaikuttaa vahvasti myös työmarkkinoihin. Samalla työn tuottavuutta lisätessään, teknologia saattaa toimia työn substituuttina, korvaten
työtä. Eräänlaisesta teknologian aiheuttamasta massatyöttömyydestä on puhuttu siitä asti, kun ensimmäiset koneet korvasivat ihmisen peltotöissä, mutta sellaista työttömyyden aaltoa ei ole vielä nähty. Kehitys on tuonut tullessa uudenlaisia työtehtäviä.
Tämä tutkielma tutkii teknologian kehityksen yhteyttä työn tulo–osuuteen. Työn tulo–osuudella tarkoitetaan työn osuutta tuotetusta arvonlisäyksestä. Tutkimuksessa teemaa lähestytään ensin teorian ja aikaisemman kirjallisuuden pohjalta. Empiirinen osio keskittyy tarkastelemaan EU15-maiden
työn tulo–osuuden muutoksia Shift-Share analyysin avulla sekä teknologian
kehityksen yhteyttä tehtyihin työtunteihin tarkastellaan kiinteiden vaikutusten
mallin avulla.
Regressioanalyysin tuloksista havaitaan, että korkeampi teknologian
taso on yhteydessä vähäisempään työtuntien kysyntään. Lisäksi Shift–Share
analyysi paljastaa, että aggregaattitason työn tulo–osuus on pysynyt hyvin tasaisena tarkasteluajanjaksolla EU15–maissa, mutta toimialatason tarkastelu paljastaa, että osalla toimialoista muutokset ovat olleet merkittäviä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Teknologian vaikutus yksityisyyteen Kiinassa
Kettunen, Aku (2024)Teknologian nopea kehitys on aiheuttanut merkittäviä yksityisyysongelmia erityisesti tietojen keräämisen ja sen käsittelyn osalta ja näihin ongelmiin on vaihtelevia reaktioita: Euroopan unioni pyrkii suojelemaan yksilön ... -
Erkki Kurenniemi : musiikin ja teknologian avantgardisti
Hautamäki, Antti (Suomen avantgarden ja modernismin seura ry, 2019)Erkki Kurenniemi (10.7.1941 – 1.5.2017) on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia musiikin avantgardisteja. Kuitenkin kesti kauan ennen kuin hänen arvonsa Suomessa tunnustettiin. Vasta 2000-luvulla häntä palkittiin ja ... -
Teknologian- ja ympäristöhistorian onnistunut kädenpuristus
Arffman, Atte (Tekniikan historian seura THS, 2022) -
Työmarkkinoiden polarisaation yhteys suomalaiseen palkkajakaumaan vuosina 1990-2010
Tornberg, Kalle (2018)Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella suomalaisten työmarkkinoiden polarisoitumista ja sen yhteyttä kokopäivätoimisten palkansaajien palkkajakauman, keskipalkan ja palkkaerojen kehitykseen Suomessa vuosina ... -
Toimialojen työmarkkinoiden polarisaatio Suomessa
Heikkilä, Karita (2016)Tämä pro gradu-työ tutkii työmarkkinoiden polarisaatiota Suomessa, ja erityisesti mi-ten se ilmenee toimialoilla. Tutkimuksessa selvitetään polarisoituvatko toimialojen työmarkkinat Suomessa, mitkä tekijät vaikuttavat ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.