Kotipesä - varhaiskasvatuksen joustava pedagoginen toimintaympäristö
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mikä on kotipesä varhaiskasvatuksessa. Kysymystä tarkasteltiin kahden alakysymyksen kautta, joiden avulla haettiin vastausta siihen millaisia pedagogisia mahdollisuuksia kotipesä-ajatteluun perustuva varhaiskasvatus tarjoaa. Toiseksi selvitettiin sitä kuinka fyysinen varhaiskasvatusympäristö, sisältäen tilat ja materiaaliresurssit, tukee pedagogiikan toteuttamista kotipesässä. Kotipesät edustavat varhaiskasvatuksessa uusia joustavia toimintaympäristöjä, joita on varsinkin uusissa päiväkotirakennuksissa.
Tutkimukseen osallistujat olivat kotipesissä työskenteleviä varhaiskasvatuksen opettajia. Tutkimusaihetta lähestyttiin tutkimukseen osallistujien käsitysten ja kokemusten kautta. Tutkimus toteutettiin laadullisena teemakyselynä, jossa vastauksia kerättiin avoimilla kysymyksillä kirjoitelmien ja sähköisen kyselylomakkeen avulla. Tutkimusaineisto analysoitiin kolmella tavalla laadullisella sisällönanalyysilla osittain teoriaohjaavasti. Tutkimuksen tulokset osoittivat kotipesällä olevan kaksi merkitystasoa: tilallinen taso (yhden ison tilan tai usean pienen tilan) sekä suppea ja laaja ryhmämuoto. Suppealla kotipesällä viitataan käsitteen ymmärtämiseen yhtä pienryhmää ja sen käytössä olevaa tilaa kuvaavana. Laajempi kotipesä puolestaan kattaa yhden lapsiryhmän ja sillä käytössä olevat tilat. Kaikilla tasoilla kotipesien toimintaan liittyvät tilat, pienryhmät sekä aikataulut. Kotipesissä tila ja ryhmämuoto muodostavat kokonaisuuden, jonka puitteissa toteutuvat erilaiset pedagogisen toiminnan toteuttamisen toimintamallit.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29104]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Esiopetusikäisten lasten varhaiskasvatuksen fyysiseen ympäristöön liittämät merkitykset
Husu, Heidi (2010)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mikä on esiopetusikäiselle lapselle merkityksellistä fyysisessä varhaiskasvatusympäristössä. Millainen esiope-tuksen varhaiskasvatusympäristö on lapsen silmin, ja mitä lapsi arvostaa ... -
Varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä pedagogisesta vuorovaikutuksesta haastavissa kasvatustilanteissa.
Rautjoki, Riikka; Salenius, Anu (2020)Tutkimuksemme aiheena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä laadukkaasta pedagogisesta vuorovaikutuksesta haastavissa kasvatustilanteissa. Halusimme myös selvittää, millaisia käsityksiä varhaiskasvatuksen ... -
Tutkimus Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen ydinprosessin arviointikohteesta "Lapsi ilmaisee toiveitaan"
Sumujärvi, Sinikka (2006) -
Jaettu pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa
Hintsa, Mari (2020)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää päiväkodin johtajien näkemyksiä jaetusta pedagogisesta johtajuudesta, varhaiskasvatuksen tavoitellusta toimintakulttuurista sekä tavoitellun toimintakulttuurin saavuttamista rajoittavista ... -
Lasten ulkoilun ja varhaiskasvatuksen ulkoympäristöjen tarkastelu päiväkodeissa
Nieminen, Jami; Riihimäki, Tommi (2023)Tutkimuksessa selvitettiin varhaiskasvatuksen opettajien haastattelujen avulla sitä, mitä lapset tekevät päiväkotien ulkoilujen aikana. Samalla pyrittiin saamaan tietoa siitä, millainen merkitys ympäristöllä on lasten ...