Kotipesä - varhaiskasvatuksen joustava pedagoginen toimintaympäristö

Abstract
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mikä on kotipesä varhaiskasvatuksessa. Kysymystä tarkasteltiin kahden alakysymyksen kautta, joiden avulla haettiin vastausta siihen millaisia pedagogisia mahdollisuuksia kotipesä-ajatteluun perustuva varhaiskasvatus tarjoaa. Toiseksi selvitettiin sitä kuinka fyysinen varhaiskasvatusympäristö, sisältäen tilat ja materiaaliresurssit, tukee pedagogiikan toteuttamista kotipesässä. Kotipesät edustavat varhaiskasvatuksessa uusia joustavia toimintaympäristöjä, joita on varsinkin uusissa päiväkotirakennuksissa. Tutkimukseen osallistujat olivat kotipesissä työskenteleviä varhaiskasvatuksen opettajia. Tutkimusaihetta lähestyttiin tutkimukseen osallistujien käsitysten ja kokemusten kautta. Tutkimus toteutettiin laadullisena teemakyselynä, jossa vastauksia kerättiin avoimilla kysymyksillä kirjoitelmien ja sähköisen kyselylomakkeen avulla. Tutkimusaineisto analysoitiin kolmella tavalla laadullisella sisällönanalyysilla osittain teoriaohjaavasti. Tutkimuksen tulokset osoittivat kotipesällä olevan kaksi merkitystasoa: tilallinen taso (yhden ison tilan tai usean pienen tilan) sekä suppea ja laaja ryhmämuoto. Suppealla kotipesällä viitataan käsitteen ymmärtämiseen yhtä pienryhmää ja sen käytössä olevaa tilaa kuvaavana. Laajempi kotipesä puolestaan kattaa yhden lapsiryhmän ja sillä käytössä olevat tilat. Kaikilla tasoilla kotipesien toimintaan liittyvät tilat, pienryhmät sekä aikataulut. Kotipesissä tila ja ryhmämuoto muodostavat kokonaisuuden, jonka puitteissa toteutuvat erilaiset pedagogisen toiminnan toteuttamisen toimintamallit.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202106033420Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share