Asiakasosallisuuden tasot taloussosiaalityön ja taloudellisen toimintakyvyn tutkimuksessa
Tutkimustehtävänäni on selvittää, kuinka asiakasosallisuuden tasot toteutuvat taloussosiaalityön ja taloudellisen toimintakyvyn tutkimuksessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus on tehty käyttäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Aineisto muodostuu 14 taloussosiaalityötä ja taloudellista toimintakykyä käsittelevästä kansainvälisestä tutkimusartikkelista. Artikkeleista 10 sijoittuu Yhdysvaltoihin ja loput Australiaan, Ghanaan, Intiaan ja Kanadaan.
Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä on taloussosiaalityön, taloudellisen toimintakyvyn ja asiakasosallisuuden käsitteet. Taloussosiaalityöllä tarkoitetaan sosiaalityön suuntausta, joka tarkastelee talous- ja toimeentulokysymyksiä sosiaalityön kontekstissa sekä kehittää ihmisten tarpeisiin vastaavia taloudellista toimintakykyä tukevia palveluja sekä rakenteellista, instituutioihin vaikuttavaa sosiaalityötä. Taloussosiaalityö perustuu taloudellisen toimintakyvyn käsitteeseen, jolla tarkoitetaan kykyä ja mahdollisuuksia toimia. Asiakasosallisuudella tarkoitetaan asiakkaiden mukaan ottamista palvelujen suunnitteluprosessiin. Asiakasosallisuus jäsentyy tässä tutkielmassa viiteen tasoon, joita käytän teoriaohjaavan sisällönanalyysin analyysiyksikköinä.
Tutkielman johtopäätöksenä esitän, että taloussosiaalityön ja taloudellisen toimintakyvyn tutkimuksessa asiakasosallisuudessa on kehitettävää. Vaikka asiakkaiden ja palvelunkäyttäjien tuottamaa tietoa hyödynnetään asiakasosallisuuden tasoilla, asiakkaiden konkreettinen mukanaolo näyttäytyi aineistossa puutteellisena. Taloudellisen toimintakyvyn rakennuspalikat, kyky toimia (ability to act) ja mahdollisuus toimia (opportunity to act) edellyttävät niin yksilötason taloustietojen ja -taitojen kerryttämistä kuin myös rakenteita, jotka mahdollistavat toimimisen taloudellisten asioiden parissa. Tutkielmani perusteella esitän, että taloudellisen toimintakyvyn käsitteen vakiinnuttaminen vahvemmin osaksi sosiaalityön tutkimusta, opetusta ja asiakastyötä edistää taloudellista ja sosiaalista osallisuutta sekä antaa keinoja puuttua kasvaviin hyvinvointieroihin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kotoutujien taloudellisen toimintakyvyn vahvistaminen sosiaalityössä
Oksa, Reija (2022)Tutkielman tehtävänä on selvittää, millaiset asiat toisaalta edistävät ja toisaalta estävät kotoutujien taloudellisen toimintakyvyn vahvistamista sosiaalityössä. Kyseessä on laadullinen tutkimus, joka paikantuu taloussosiaalityön ... -
Kotona asuva muistisairas ihminen Sherradenin taloudellisen toimintakyvyn viitekehyksessä
Ahonen, Minna (2024)Kirjallisuuskatsauksena toteutettu pro gradu -tutkielmani käsittelee kotona asuvan muistisairaan ihmisen taloudellista toimintakykyä Margaret Sherradenin taloudellisen toimintakyvyn teoreettisessa viitekehyksessä. Tutkielman ... -
Taloudellisen stressin ja toimintakyvyn yhteyden merkitys vanhemmuudessa
Mallat, Katja (2022)Tutkielman tarkoituksena oli tarkastella, miten taloudellisesta ahdingosta aiheutunut stressi vaikuttaa vanhemmuuteen ja millaiset menetelmät tukevat vanhemmuutta perheen kokeman taloudellisen ahdingon yhteydessä. Tutkielmaa ... -
Taloussosiaalityön työmenetelmät : taloudellisen toimintakyvyn tukeminen sosiaalityössä
Korkatti, Iida (2021)Tässä pro gradu- tutkielmassa tarkastellaan taloussosiaalityön työmenetelmiä asiakkaiden taloudellisen toimintakyvyn tukemiseksi. Taloussosiaalityössä pyritään haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten, perheiden ja yhteisön ... -
Sosiaalisen toimintakyvyn vahvistaminen sosiaalisessa kuntoutuksessa : elämänhallinnan portaat sosiaalisen kuntoutuksen jäsentäjänä
Sandblom, Emma (2020)Kandidaatintutkielman tavoitteena on selkiyttää ja jäsentää sosiaalista kuntoutusta. Tarkoituksena on selvittää, miten sosiaalisen toimintakyvyn vahvistaminen näkyy sosiaalisessa kuntoutuksessa, miten elämänhallinnan käsite ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.