Salibandy on kansainvälisessä vertailussa noin 300 000 lisenssipelaajallaan vielä pienehkö verrattuna muihin lajeihin. Toisaalta lajin potentiaalinen kansainvälinen suosio on suuri, joka näkyy lajin räjähdysmäisen nopeassa leviämisessä Suomessa ja Ruotsissa. Salibandy on Suomessa harrastetuin sisäliikuntalaji ja lajilla on Suomessa kolmanneksi eniten lisenssipelaajia kaikkiin joukkuepallopeleihin verrattuna. Kandidaatintutkielmani päätutkimusongelmani ovat: miten salibandy on saapunut ja juurtunut Suomeen sekä miten salibandy on muotoutunut huippu-urheiluksi Suomessa. Oleellisena osana tutkielmaani on myös se, miten nykyaikainen ja moderni huippu-urheilu voidaan määritellä ja mitä elementtejä käsitteen ympärille kuuluu. Salibandya ei ole aikaisemmin tutkittu huippu-urheilun tai lajin kehitysaskeleiden näkökulmasta. Aiemmat tieteelliset tutkimukset ovat käsitelleet lajiin l
iittyviä spesifejä aihealueita, kuten pelimotivaatioita, lajianalyysejä ja valmennustutkimuksia. Tutkielmani avaa salibandyn suomalaiseen kehitykseen ja leviämiseen liittyviä tekijöitä ja siihen johtaneita syitä. Tarkastelen tutkimuksessani myös niitä elementtejä, joita voidaan yhdistää salibandyn ja huippu-urheilun välille. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän Hannu Itkosen (1996) jäsentämää eriytyneen liikuntatoiminnan aikakautta ja aikakauden julkisuus-markkinallista seuratyyppiä. Itkosen mukaan kyseinen aikakausi onalkanut 1980-luvulla ja Suomen Salibandyliitto on perustettu vuonna 1985, joten lajin kehitys toimii osuvana käytännön esimerkkinä aikakauden urheilutoiminnan kehityksestä. Tutkimusaineiston hankinnassa hyödynsin Jyväskylän yliopiston tarjoamia tiedonhakupalveluita, Liikunta ja Tiede -lehtiä sekä oman kirjahyllyni salibandyaiheista kirjallisuutta. Aineiston laadullisen analyysin jälkeen koostin löydöksistäni yhtenäisen kokonaisuuden. Sähly valtasi 1970-luvulta alkaen opiskelijayhteisöjen sydämet vapaamuotoisena ja -ehtoisena liikuntakulttuurimuotona. Aikakauden opiskelijat saivat lisänimityksenä itselleen ”sählysukupolven” -maineen. Lajiaktiivien muutto töiden perässä uusille paikkakunnille edisti lajin leviämistä ja asteittain alkoi myös lajin organisoitu sarjatoiminta. 1990-lukua on nimitetty täysin aiheellisesti hulluiksi vuosiksi, sillä lisenssipelaajien määrä yli kymmenkertaistui kyseisen vuosikymmenen aikana. Salibandyn suurin kehityshaaste on ollut olosuhdekysymyksien ratkaiseminen, jota ei sovi sivuuttaa yhtään tulevaisuudessakaan. Sählyn ammattimaistuminen salibandyksi, voidaan tiivistää siten, että laji on nopeissa sykleissä harpannut vapaaehtoispohjalta toimivasta organisoinnista hyvinkin ammattimaiseen ja erityisasiantuntijalähtöiseen seura-ja lajiliittotoimintaan.
...
