Venäjän ja Kiinan sotilastiedusteluorganisaatioiden kybermenetelmien kehitys vuosina 2004–2021
Tietoverkoissa suoritettava kybertiedustelu on yksi uusimmista tiedustelun tiedonhankintalajeista. Sen merkitys on kasvanut entisestään COVID-19-pandemian aikana, kun matkustusrajoitteet ovat vaikeuttaneet perinteistä henkilötiedustelua. Samalla etätöiden lisääntyminen ja jopa poliittisen päätöksenteon siirtyminen tietoverkkoihin ovat kasvattaneet hyökkäyspinta-alaa. Eniten Suomeen tiedustelua kohdistavia valtioita, niin kybertoimintaympäristössä kuin sen ulkopuolella, ovat Venäjä ja Kiina. Näiden valtioiden kyberkyvykkyyksien kehitystä on kuitenkin tutkittu niukasti. Tämän pro gradu -tutkielman päätutkimuskysymys käsittelikin näiden valtioiden sotilastiedusteluorganisaatioiden käyttämien kybermenetelmien kehitystä. Tutkimusilmiötä tarkasteltiin vuoden 2004 ja vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen välisellä ajanjaksolla. Ennen varsinaista tutkimusvaihetta tarkasteltiin kybertiedustelun ja siihen keskeisesti liittyvien käsitteiden määritelmiä sekä kybertoimintaympäristön erityispiirteitä. Lisäksi havaitut menetelmät asetettiin valtiokohtaisille aikajanoille. Päätutkimuskysymystä käsiteltiin aineistolähtöisen grounded theory -metodologian induktiivisdeduktiivisen koulukunnan avulla. Menetelmä soveltui tutkimusilmiön tarkasteluun hyvin, sillä aiheesta ei ollut juurikaan aikaisempaa akateemista tutkimusta. Aineistona käytettiin tietoturvaa tutkivien organisaatioiden, ensisijaisesti tietoturvayritysten, julkaisuja. Tutkielmassa havaittiin, että menetelmien taustalla on tietoinen kehitystyö, joka voi pohjautua täysin valmiiden työkalujen käyttöön, valmiiden työkalujen muokkaamiseen tai täysin omien työkalujen luomiseen. Kehitystyö voi olla luonteeltaan järjestelmällistä ja pitkäjänteistä tai opportunistista. Tutkielmassa kehitettiin teoreettinen viitekehys, jossa hahmotellaan kehitystyöhön vaikuttavia tekijöitä. Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää vastatiedustelutoiminnan kehittämisessä Venäjän ja Kiinan kybersotilastiedustelua vastaan sekä tulevan tutkimuksen pohjana.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Poliittisesti motivoitunut kybervakoilu ja tiedustelutoiminta
Lehto, Iida (2020)Tässä kandidaatintutkielmassa pohditaan poliittisesti motivoitunutta kybervakoilua, sekä sitä, kuinka se ilmenee modernissa tietoyhteiskunnassa. Tämän lisäksi tutkimuskohteena on valtiollinen tiedustelutoiminta, jonka ... -
Miten karhu nimetään? : uhkakuvat suojelupoliisin ja Kaitsepolitseiametin vuosiraporteissa 2000–2021
Heiska, Eetu (2023)Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan Suomen suojelupoliisin ja Viron Kaitsepolitseiametin vuosiraporteissa esitettyjä uhkakuvia vuosien 2000 ja 2021 välisenä aikana. Tiedustelupalveluiden vuosiraporteillaan esittämiä ... -
Tiedustelun maailma : Kiina : Tiedusteluanalyysi I -kurssin raportteja
Isokangas, Jyrki (Jyväskylän yliopisto, Informaatioteknologian tiedekunta, 2023) -
Tiedustelun maailma : Muuttuva tiedustelu : Tiedusteluanalyysi I -kurssin raportteja
Isokangas, Jyrki (Jyväskylän yliopisto, Informaatioteknologian tiedekunta, 2023) -
Tiedustelun maailma : Tiedusteluanalyysi I -kurssin raportteja
Isokangas, Jyrki; Rantalainen, Marja-Leena (Jyväskylän yliopisto, Informaatioteknologian tiedekunta, 2022)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.