Debating the causes of the 2007–09 financial crisis : monopoly capital versus the tendency of the rate of profit to fall

Abstract

Tämän tutkielman tarkoitus on vertailla monopolipääomateorian ja voiton suhdeluvun laskutendenssin teorian esittämiä selityksiä vuosien 2007–2009 finanssikriisille ja paikantaa näiden selitysten suhteelliset vahvuudet ja heikkoudet. Koska suurten osakeyhtiöiden (ts. monopolien) olemassaolo on ollut kiistämätön tosiasia 1800-luvun lopulta lähtien, tutkin myös, missä määrin on pätevää argumentoida, että näiden suuryhtiöiden synty muunsi kapitalismin kriisitendenssejä ja johti lopulta vuosien 2007–2009 finanssikriisiin.

Monopolipääomateoria korostaa suurten osakeyhtiöiden mullistavaa vaikutusta kapitalismin modus operandiin: suuryhtiöt hävittävät hintakilpailun ja synnyttävät liiallista tuotantokapasiteettia ja stagnaatiota. Monopolipääomakoulukunnan jäsenet rakentavat tulkintansa vuosien 2007–2009 finanssikriisin syistä juuri näiden tekijöiden varaan. Tätä vastoin voiton suhdeluvun laskutendenssin teoria argumentoi, että suuret osakeyhtiöt eivät ole muuntaneet kapitalistisia kriisitendenssejä laadullisesti ja että voiton suhdeluvun laskutendenssiin epäsuorasti liittyvät yhteiskunnalliset prosessit ja mekanismit aiheuttivat vuosien 2007–2009 finanssikriisin.

Argumenttini on, että voiton suhdeluvun laskutendenssin teoria tarjoaa sekä pätevämmän selityksen vuosien 2007–2009 finanssikriisille että vahvemman viitekehyksen kapitalististen kriisien tutkimiseksi kuin monopolipääomateoria, koska edellinen liikkuu metodologisesti tuotantosuhteista markkinasuhteisiin ja jälkimmäinen toimii päinvastoin. Tuotantokeskeinen metodologinen lähestymistapa sallii voiton suhdeluvun laskutendenssin teorian tarkastella kokonaisvaltaisesti niitä ilmiöitä, joita tuotannon ulkoistaminen Yhdysvalloista maailmantalouden periferiaan 1980-luvulta alkaen on luonut. Kyseiset ilmiöt synnyttivät Yhdysvalloissa sekä kysyntää kulutusluotolle että tarjontaa ja kysyntää uusille rahoitustuotteille. Lopulta nämä globaalilla tasolla operoivat yhteiskunnalliset prosessit johtivat vuosien 2007–2009 finanssikriisiin.

The objective of this thesis is to assess the comparable strengths and weaknesses of the explanations that monopoly capital theory and the falling-profit-rate theory have provided for the 2007–09 financial crisis. Furthermore, insofar as the existence of large joint-stock companies (i.e. monopolies) has been an undeniable fact since the late nineteenth century, I study whether or not it is viable to argue that the ascent of these large companies altered the crisis tendencies inherent to capitalism and, ultimately, helped produce the 2007–09 financial crisis.

Monopoly capital theory highlights the transformational impact of large joint-stock companies on the modus operandi of capitalism in the sense that these large companies abolish price competition and give rise to excess productive capacity and stagnation. The members of the monopoly capital school refer to these factors in their interpretation of the causes of the 2007–09 financial crisis as well. Conversely, the falling-profit-rate theory argues that large joint-stock companies have introduced no qualitative rupture in capitalist crisis tendencies, and that the 2007–09 financial crisis was generated by social processes and mechanisms related to the tendency of the rate of profit to fall, albeit indirectly.

My argument is that the falling-profit-rate theory provides a more viable explanation for the 2007–09 financial crisis and a stronger framework for studying capitalist crises than monopoly capital theory because the former moves methodologically from relations of production towards market relations, whereas the latter does the opposite. The production-centred methodological approach allows the falling-profit-rate theory to consider the full impact of the offshoring of manufacturing from the U.S. to the periphery of the world economy since the 1980s which, in turn, generated demand for consumer debt and supply and demand for new financial products in the United States. Ultimately, these social processes, which operated on the global scale, led to the 2007–09 financial crisis.