Keräilijä : tietoinen havainnointi kirjoittamisessa
Kandidaatintutkielmassani tarkastelen, millaista havainnointi on kirjoittamisen näkökulmasta ja miten sen tietoisen harjoittamisen
kautta on mahdollista kerätä esimerkiksi aineistoa ja materiaalia, joiden pohjalta muodostaa erilaisia kuvauksia.
Lähestyn aihetta autoetnografisen tutkimusmenetelmän kautta. Käyn läpi erilaisia havainnoinnin keinoja ja tapoja, kuten myös sivuan aiheen yhteyttä mielikuvitukseen. Ensisijaisena aineistona toimii pitämäni havainnointipäiväkirja, josta teen sisältöanalyysin esittelemällä suoria otteita päiväkirjasta.
Lopulta voidaan tehdä johtopäätös siitä, että tietoisen havainnoinnin harjoittaminen on yksi toimiva keino
kerätä aineistoa, inspiroitua ja kehittää kuvausten kirjoittamisen taitoa. Näin ikään havainnointi on kehitettävissä ja kaikkien kirjoittajien käytettävissä oleva työkalu, jota voi käyttää tietoisesti ja systemaattisesti osana kirjoitusprosessia ja ylipäätään rikastuttamaan omaa kirjoittamista.
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kun henkilöhahmot elävät omaa elämäänsä : kokemuksia henkilöhahmojen toimijuudesta fiktion kirjoittamisessa
Porthan, Piritta (2021)Tutkielmani tarkastelee kirjoittajien kokemuksia henkilöhahmojen itsenäiseltä tuntuvasta toimijuudesta fiktion kirjoittamisessa. Kokemus on itselleni fiktion kirjoittamiseni perusta, ja siihen on aina liittynyt jotain ... -
Erään kirjan hautaustarina : miten minusta tuli kirjoittaja
Mantere, Hanna-Mari (2021)Sain kustannussopimuksen esikoiskirjalleni ensiyrittämällä. Kolme vuotta myöhemmin purin sopimuksen ja sen tehdessäni tunsin huojennusta. Miksi? Tutkielmassani tarkastelen tätä kirjan kirjoittamisen prosessia, joka toisaalta ... -
"Haluan pysähtyä. Haluan pysähtyä juuri tähän." : kokemuksia kirjoittamisesta paikassa P 60°20,888' ja I 20°44,701'
Sarkkinen, Silja (2019)Tutkielmani tavoitteena on selvittää, onko luomani residenssinomainen tila minulle ihanteellinen kirjoittamisympäristö ja mitkä tekijät vaikuttavat kirjoittamiseni ihanteelliseen tilaan. Rakennan koeasetelmaksi ”residenssin” ... -
"Yhteiseen juhlaan" : elämäni muutosvaiheessa kirjoitettu päiväkirja ja suhteeni päiväkirjaan nyt
Männikkö, Miia (2023)Tutkimus on autoetnografinen ja käsittelee kokemuksen muutosta. Tutkimuksen aineistona on elämäni viisivuotisen muutosjakson aikana kirjoittamani päiväkirja, ja ennen kaikkea suhteeni tuohon päiväkirjaan tutkimuksen ... -
Kalliokirjoituksia : kiipeilynarratiivit verkossa ja kirjallisuudessa
Lempiäinen, Eveliina (2020)Pro gradu -työssäni tutkin kiipeilynarratiiveja eli kertomuksia, joita kiipeilijät kirjoittavat kokemuksistaan. Tarkastelen kertomuksissa toistuvia juonenkulkuja ja kirjoittajien käyttämää kieltä. Minua kiinnostaa, millaista ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.