Työntekijöiden sairausläsnäolon yleisyys ja työn estymisen vaihtelu

Abstract

Sairausläsnäolo on laajalle levinnyt ilmiö ja siitä aiheutuu merkittäviä kustannuksia yrityksille. Silti taloustieteessä sitä on tutkittu hyvin vähän. Työntekijöiden hyvinvoinnin lisääminen ja työn estymisen vähentäminen saattaa kuitenkin edesauttaa yritysten kilpailuedun saavuttamista ja aiheuttaa säästöjä pitkällä aikavälillä. Tämä tutkielma käsittelee sairausläsnäoloa ilmiönä, sen yleisyyttä sekä syitä, jotka johtavat suurempaan työn estymiseen työntekijöillä. Sairausläsnäoloa lähestytään teoreettisesta näkökulmasta, aiempien tutkimusten sekä tilastollisten menetelmien avulla. Tutkielman empiirinen osio pohjautuu teoriaosuudessa esiteltyyn malliin ja siinä hyödynnetään Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen työkykykyselyä vuosilta 2020–2021, jossa 1470 suomalaista työntekijää arvioi omaa terveydentilaa, työkykyä, elämäntapoja ja työstä palautumista. Aineistoa analysoidaan ristiintaulukoinnin sekä neljän regressiomallin avulla, joiden tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät selittävät työn estymisessä esiintyvää vaihtelua. Työn estyminen oli hyvin yleistä ja 77 % työntekijöistä raportoi jonkin asteista työn estymistä omassa työtehtävässään. Empiirisen tutkimuksen tulokset osoittavat, että työntekijän terveydentila, fyysinen toimintakyky, henkinen toimintakyky, yöuni, esimiesasemassa työskentely ja sairauspoissaolot olivat työn estymisen vahvimmat selittäjät. Demografisilla tekijöillä, palkkatasolla ja elämäntapoihin liittyvillä muuttujilla ei ollut merkittäviä vaikutuksia työn estymisen selittäjänä. Tulokset ovat samakaltaisia aikaisempien tutkimusten kanssa, vaikka osassa muuttujissa tilastollinen merkitsevyys jää vajaaksi. Tulevaisuuden tutkimusten kannalta lisää tutkimusnäyttöä tarvitaan sairausläsnäolon kustannuksista ja toimista, joilla työn estymistä vähennetään mahdollisimman tehokkaasti. Näissä tutkimuksissa pitkittäisaineistojen käyttö mahdollistaisi luotettavampien kausaalisuhteiden toteamista.