Riittävä perehdytys ja sen merkitys varhaiskasvatuksen opettajan työhön sitoutumisessa
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten varhaiskasvatuksen opettajat kuvaavat riittävää perehdytystä ja miten he kokevat perehdytyksen merkityksen työhön sitoutumisessa. Tutkimukseen osallistui 43 varhaiskasvatuksen opettajaa vastaamalla sähköiseen kyselylomakkeeseen vuoden 2020 syys-lokakuun aikana. Tutkimusaineisto analysoitiin diskurssianalyysillä.
Tulosten perusteella perehdytys näyttäytyi riittävänä silloin, kun siinä otetaan huomioon olosuhteisiin, yksilöllistämiseen ja ohjeistuksellisuuteen liittyvät seikat. Olosuhteisiin liittyvää puhetta varhaiskasvatuksen opettajat tuottivat vastauksissaan eniten, jolloin voidaan todeta varhaiskasvatuksen opettajien merkityksellistävän perehdytyksen riittävyyttä erityisesti olosuhteisiin liittyvien tekijöiden kautta, joita he puheessaan kuvasivat työympäristöön, työyhteisöön, toimintatapoihin sekä aikaan liittyvinä.
Riittävää perehdytystä kuvattiin useissa vastauksissa työhön sitoutumisen edellytyksenä. Tutkimuksemme tulosten perusteella voidaankin sanoa, että kun perehdytys on riittävää, vahvistaa se varhaiskasvatuksen opettajien tunneperäistä ja normatiivista sitoutumista. Perehdytyksen ollessa huonoa tai olematonta, syntyy varhaiskasvatuksen opettajille jatkuvuusperäistä sitoutumista.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29143]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia työhön sitoutumisesta induktiovaiheessa
Tuunanen, Viola (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaiset tekijät induktiovaiheessa olevat varhaiskasvatuksen opettajat kokevat merkityksellisinä työhön sitoutumisessaan (work commitment). Tämä tutkimus on toteutettu ... -
Varhaiskasvatuksen opettajien alanvaihtoaikeet
Pikki, Iina; Heikkilä, Sini (2022)Tässä kandidaatin tutkielmassa tutkittiin varhaiskasvatuksen opettajien alanvaihtoaikeita sekä niiden taustalla olevia syitä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, mitkä tekijät edistävät varhaiskasvatuksen opettajien ... -
Opettajan ja oppilaan välisen suhteen yhteys oppilaan kouluun sitoutumisessa
Muhonen, Heli; Rajalahti, Annukka (2014) -
Tulevaisuuden työelämävalmiudet ja niiden kehittäminen varhaiskasvatuksen alalla
Ahlqvist, Tarja (2011) -
Varhaiskasvatuksen työntekijöiden työhyvinvointi ja työhön suhtautuminen kevään 2020 poikkeusolojen aikana lähiesihenkilön arvioimana
Huotari, Tiina; Vääräsmäki, Johanna (2022)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin päiväkodeissa kevään 2020 poikkeusolojen aikana koronapandemian johdosta tehtyjen toimenpiteiden, poikkeusoloihin liittyvien yhteisten sopimusten ja annettujen ohjeistusten määrän ...