Epätavallisesta takaisin tavalliseen : Donald Trump ja Joe Biden Helsingin Sanomien uutisissa ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja 2020
Yhdysvaltojen presidentinvaalit olivat tiiviisti seurattu uutistapahtuma suomalaisessa mediassa vuonna 2020. Vaalien kiinnostavuutta lisäsi muun muassa maailmanlaajuinen koronaviruspandemia sekä kaksi erilaista ehdokasta, vahvasti mielipiteitä jakava Donald Trump sekä Barack Obaman entinen varapresidentti Joe Biden.
Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten vuoden 2020 presidentinvaalien ehdokkaista Trumpista ja Bidenistä puhutaan Helsingin Sanomissa. Analyysin kohteena on 16 uutisartikkelia kahdelta viikolta ennen vaalipäivää. Tutkin uutisia siksi, että niiden odotetaan olevan neutraalin asiapitoisia, eikä niissä tuoda esiin kirjoittajan omaa mielipidettä kuten esimerkiksi kolumneissa. Pyrin kriittisen diskurssianalyysin keinoin selvittämään, millä tavoin Trump ja Biden representoidaan HS:n uutisissa, ja minkälaisia diskursseja representaatioiden kautta on havaittavissa.
Aineistosta nousi neljä diskurssia: piittaamaton ja taitamaton Trump sekä tavallinen ja ennakkosuosikki Biden. Diskursseissa Trump on epäonnistunut koronapandemian hoidossa Yhdysvalloissa, ja hän turvautuu usein valheisiin saadakseen itsensä näyttämään paremmalta. Biden kuvataan tavallisena, turvallisena ja riskittömänä ehdokkaana Trumpiin verrattuna. Bidenin kerrotaan olevan ennakkokyselyissä johdossa, ja hänen voittonsa kuvataan kyselyjen kautta todennäköisenä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Donald Trumpin julkisuuskuva suomalaisessa mediassa Yhdysvaltain presidentinvaalien 2016 jälkeisessä uutisoinnissa
Stranius, Susanna (2018)Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu, millaista kuvaa Donald Trumpista rakennettiin suomalaisessa mediassa Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeisessä uutisoinnissa marraskuussa 2016. Aineistoni koostuu Helsingin Sanomien, Turun ... -
Presidentinvaalit kolmessa näytöksessä : TIME-lehden esittämät narratiivit Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien eri vaiheissa
Wacker, Henrik (2021)Pro gradu -tutkimuksessani analysoin yhdysvaltalaisen TIME-aikakauslehden vuosina 2015–16 luomaa kuvaa Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleista. Narratiivianalyysin teoreettisena pohjana on käytetty Kenneth Burken ... -
Moralisointia ja uhkakuvia : presidentti Bill Clintonin virkasyytteestä käyty keskustelu Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa syksyllä 1998
Pietiläinen, Johanna (2011)Tutkielmassa tarkastellaan William ”Bill” Jefferson Clintonin toisella presidenttikaudella koko maailmaa kohahduttaneesta seksiskandaalista seurannutta virkasyytekeskustelua Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa ... -
Kansakunnan ääni : Yhdysvaltain presidenttien virkaanastujaispuheet poliittisen puheen genrenä George Washingtonista Barack Obamaan
Kokko, Jani (2012)George Washington, Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti, piti virkaanastujaispuheensa 30.4.1789. Washingtonin seuraajat ovat neljän vuoden välein pitäneet oman virkaanastujaispuheensa tuoden esille niitä kysymyksiä, arvoja ... -
"Meillä oli elämä, ja nyt se vietiin" : ukrainalaisten pakolaisten toimijuus Helsingin Sanomien uutisissa keväällä 2022
Hautamaa, Vilja (2023)Tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, millaista toimijuutta ja toiminnan mahdollisuuksia ukrainalaisille pakolaisille rakennettiin Helsingin Sanomien uutisoinnissa keväällä vuonna 2022. Tämän lisäksi tässä tutkielmassa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.