Mitä kulttuuriperintöyhteistyö tekee? : näkökulmia Itämeren valtioiden kulttuuriperintöyhteistyöhön 1990-luvulta vuoteen 2008

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan Itämeren valtioiden kulttuuriperintöalan viranomais- ja asiantuntijaorganisaatioiden yhteistyötä (Baltic Sea States Heritage Cooperation) 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, vuoteen 2008. Se oli kansallisten viranomais- ja asiantuntijaorganisaatioiden välistä yhteistyötä, joka käynnistyi Itämeren valtioiden kulttuuriministerien vuonna 1997 pidetyn Lyypekin kokouksen päätöksellä. Yhteistyön tarkoituksena oli luoda kulttuuriperintöalan viranomaisyhteistyötä Itämeren maiden kesken, alueen yhteiseksi kutsutun kulttuuriperinnön tunnistamiseksi ja suojelemiseksi, sekä esimerkiksi kulttuuriperinnön hyödyntämiseksi alueella taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen resurssina. Yhteistyön tarkoitus oli myös tuottaa itse yhteistyötä maiden välille tälle alalle, tavoitteena tiedon- ja kokemustenvaihto.

Tutkimuksessa Itämeren valtioiden kulttuuriperintöyhteistyö on asetettu Itämeren alueen 1990-luvun ja 2000-luvun alun yhteiskunnalliseen ja poliittiseen kontekstiin. Tutkimus tarkastelee, kuinka alueen murroskausi (ts. kylmän sodan päättymisen jälkeiset vuodet ja toisaalta etenevä Euroopan integraatiokehitys) ja maiden väliset suhteet vaikuttivat yhteistyön perusteluihin, tavoitteisiin, sisältöihin ja toimintatapoihin. Toisaalta on huomioitu myös kansainvälisen kulttuuripolitiikan konteksti: 1990-luvun lopun kulttuuripoliittinen keskustelu kehityksen ja kulttuurin suhteesta. Aineiston tulkinnassa on hyödynnetty Winterin kulttuuriperintödiplomatian käsitettä (2015) ja Smithin auktorisoidun kulttuuriperinnön diskurssin teoriaa (2006). Tutkimusaineisto koostuu Itämeren valtioi-den kulttuuriperintöyhteistyön seurantaryhmän raporteista ja yhteistyön poliittisen ohjauksen osalta Itämeren valtioiden kulttuuriministerikokousten loppujulkilausumista.

Pohjoismaiden Itämeren politiikka ja tuki Baltian maiden ja Puolan EU-jäsenyydelle olivat kulttuuriperintöyh-teistyön yksi keskeinen konteksti. Kulttuuriperintöyhteistyön ensimmäisinä vuosina pohjoismaiset kulttuuripe-rintöhallinnon ja -alan käytännöt tarjosivat vertailukohtia esimerkiksi Baltian maille. Toinen tärkeä konteksti oli kulttuuripoliittinen: kulttuurin ja kulttuuriperinnön kasvanut rooli taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen voima-varana. Olennaisen osa yhteistyöstä muodosti tiedonvaihto, hyvien käytäntöjen jakaminen, yhteisten käytäntöjen edistäminen, ja verkostoituminen. Verkostoitumisella on tärkeä vaikutus ideoiden ja käytäntöjen leviämisessä ja omaksumisessa. Tutkimuksessa yhteistyön verkostoa on tulkittu paikaksi, jossa asiantuntijuutta tuotetaan ja määritetään.