Viranomaisvalvonnan vastuunjaon toteutuminen kunnassa : lasten oikeuksien valvonta lapsiperheiden sosiaalipalveluissa ja lastensuojelussa
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka kunnallisen viranomaisvalvonnan vastuunjako toteutuu lapsiperheiden sosiaalipalveluissa ja lastensuojelussa. Tutkielman lähtökohtana on ihmisoikeusperustainen sosiaalityö sekä lapsen oikeuksien toteutumisen valvonta. Tutkielma painottaa viranomaisen vastuuta lapsen oikeuksien valvonnassa sekä tarkastelee kunnallisen valvonnan rakenteita.
Tutkielman viitekehyksenä toimii ihmisoikeusperustaisen sosiaalityön näkökulma, joka korostaa ihmisoikeuksien toteutumista, tunnistaa vastuunkantajiin kohdistuvat vaatimukset, painottaa yhteistyön merkitystä ja vaikuttamista sekä pyrkii pysyviin muutoksiin.
Tutkielman aineiston muodostavat lapsiperheiden sosiaalihuoltoon ja lastensuojeluun vuonna 2019 kohdistuneet Suomen aluehallintovirastojen 36 tarkastus-, ohjaus- ja valvontakäynnin asiakirjaa, joita tutkielmassa on tarkasteltu laadullisen sisällönanalyysin avulla.
Tutkielman tulokset osoittavat lasten oikeuksien valvonnassa olevan Suomessa puutteita, eivätkä lasten oikeudet toteudu sosiaalihuollossa tai lastensuojelussa tasavertaisena. Keskeisiksi tekijöiksi lasten oikeuksien toteutumisessa nousevat henkilöstöresurssit, sosiaalityöntekijän vastuu lapsen osallisuuden varmistamisessa, valvonnan toteuttaminen ja johtaminen sekä kunnallishallinnon ja sosiaalityön välinen vuorovaikutus. Tutkielman tuloksena syntyi neljä lasten oikeuksien valvonnan sekä toteutumisen paikkaa, joita ovat lapsen oikeus ihmisarvoiseen kohtaamiseen, turvalliseen arkeen, yhteistyöhön sekä hyvään hallintoon.
Tutkielman tulokset ovat hyödynnettävissä lasten oikeuksien valvonnan sekä toteutumisen vahvistamisessa kunnallisessa sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25556]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Lasten oikeuksien heikentyminen lastensuojelussa sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuden näkökulmasta
Kemppainen, Leena (2021)Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus heikentää lapsen oikeuksien toteutumista lastensuojelussa. Tarkoituksena on selvittää, kuinka lapsen mielipiteen selvittäminen ja huomioon ottaminen, ... -
Suojeluvalvonnasta tukihenkilötoimintaan : lasten ja aikuisten muuttuvat suhteet lastensuojelussa
Moilanen, Johanna; Kiili, Johanna (Jyväskylän yliopisto, 2020) -
Vankien oikeuksien toteutuminen Suomen vankiloissa : eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut vankien kanteluista vuosilta 2015–2020
Jutila, Elli (2021)Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan vankien oikeuksien toteutumista suomalaisissa vankiloissa. Tutkielman kohteena on vankien tekemät kantelut eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelut kohdistuvat pääosin Rikosseuraamuslaitokseen. ... -
Lasten ja nuorten kokemuksia osallisuudesta lastensuojelun sijaishuollossa
Salin, Karoliina (2021)Tässä tutkielmassa tarkastelen lasten ja nuorten kokemuksia osallisuudesta lastensuojelun sijaishuollossa. Tavoitteena on saada tietoa siitä, miten sijaishuollossa asuvat tai asuneet lapset ja nuoret kokevat olleensa ... -
Ihmisoikeusperustaisuus maahanmuuttajataustaisten perheiden parissa tehtävän lastensuojelutyön lähestymistapana
Räsänen, Kati (2020)Tutkimuksen tehtävänä on määritellä ihmisoikeusperustainen lastensuojelutyön lähestymistapa kontekstiin, jossa toimitaan maahanmuuttajataustaisten perheiden parissa. Tutkimusaihetta lähestytään käytäntötutkimuksen orientaation ...