Kahden maailman välissä : syömishäiriöstä toipuvien liminaalisuus ja communitas blogiyhteisössä

Abstract

Syömishäiriö on monisyinen, kulultaan aaltoileva ja pitkäkestoinen sairaus, joka koskettaa syvästi niin sairastavaa kuin hänen lähipiiriään. Huomionarvoista on, että myös diagnosoimaton häiriintynyt syömiskäyttäytyminen uhkaa terveyttä pitkäkestoisesti (esim. Kärkkäinen et. al. 2017). Syömishäiriötutkimus on aiemmin pitkälti keskittynyt lääketieteen ja psykologian piiriin ja halusin omassa tutkimuksessani nostaa esiin sen, kuinka erityisesti pitkittynyt syömishäiriö voi ajaa yksilön ”limbostatukseen”, antropologisesta näkökulmasta liminaalitilaan. Liminaalisuus-näkökulmaa on aiemmin hyödynnetty esimerkiksi lihavuuden tutkimuksessa (Harjunen 2007) sekä syömishäiriötutkimuksessa (Eli 2016, 2018). Erona aiempiin tutkimuksiin halusin nostaa esille myös Anthony Giddensin esittämän ritualisaation, jossa rituaalien merkitys menettää merkityksensä, johtaen pakonomaiseen riippuvuuden kehään. Halusin myös tuoda esille communitasin tarjoaman vertaistuen blogiyhteisössä. Blogi voi tarjota syömishäiriön kaltaista, jopa eristävän sairauden kanssa kamppailevalle tilan tulla ”esille” sairautensa kanssa ja saada siitä apua myös toipumiseen ja itsensä hyväksymiseen.

Ennen traditiot tarjosivat kontekstin ja rituaalit olivat kollektiivisia siirtymiä ajasta tai elämänvaiheesta toiseen. Nykyään traditioiden voi nähdä purkautuneen ja rituaalien muuttuneen postmodernin projektiyksilön omiksi haasteiksi (kts. Esim. Giddens 1994, Beck 1994) Syömishäiriön rituaalit voivat tarjota merkityksen elämälle, joka koetaan muutoin haasteelliseksi tai peräti kestämättömäksi. Syömishäiriön rituaalit ovat monimerkityksellisiä ja edustavat sairastuneelle sekä euforiaa että turvaa. Halusin erityisesti nostaa esiin sen, kuinka syömishäiriöstä ei ainoastaan kärsitä, vaan sen voi nähdä tuottavan myös mielihyvää ja siten vaikuttaa myös sairaudesta toipumisen pitkäkestoisuuteen. Esimerkiksi sekä anoreksiaan liittyvä kontrolli että itsetuhoisuus tuodaan esiin myös nautinnon lähteenä. Syömishäiriön tarjoama turva puolestaan nousee esiin niin pakotienä ahdistukseen kuin myöskin hoikan kehon ihanteen kautta. Syömishäiriön rituaalien voikin nähdä edustavan statuksen nousun rituaalia, jossa yksilö pyrkii kehittämään ruumistaan noustakseen arvoasteikolla ylemmäs. Toisaalta sairaalloisen laiha keho voi tarjota myöskin turvapaikan arjen haasteista (kts. Turner 1969.)

Syömishäiriöstä toipumisessa liminaalin keskeinen piirre on ambivalenssi terveydenkaipuun ja sairaudenmuiston tuoman turvan ja mielihyvän välillä. Aineistossa korostui syömishäiriöstä toipumisen portaittaisuus ja sairauden aaltomainen liike kohti lopullista toipumista. Syömishäiriöstä toipumisessa keskeinen piirre voikin nähdä olevan sen portaittainen eteneminen ja jaksottaisuus. Samoin toipuvan voi nähdä jäävän ikään kuin ”kahden maailman väliin”. Toipumisen myötä syömishäiriön rituaalit merkityksineen korvaantuvat elämän muilla komponenteilla. Syömishäiriöstä toipumisessa liminaalin jälkeen voikin nähdä myös viisauden, jossa yksilön kokemus sairaudesta saa niin yhteiskuntakriittisen kuin oman identiteetin kehittymistä tukevan merkityksen.

Blogin ja communitasin merkitys näyttäytyy kirjoittajalle toipumiseen kannustavana ja myöskin yksinäisyyden kokemuksen helpottamisena. Monet blogin kirjoittajat kuvaavat yksinäisyyden ja erillisyyden, ja jopa kiusaamisen ja väkivallan, kokemuksia myös sairauden taustalla, jotka ovat vaikuttaneet sairastumiseen. Blogia kuvattiin merkittäväksi tueksi niin toipumisessa kuin sairauden kanssa elämisessä. Communitasissa näkyy myös vastavuoroisuus siinä, kuinka myöskin lukijat tuovat esiin blogin merkitystä itselleen ja monet kertovat olevansa blogin pitkäaikaisia ”seuraajia”. Valitsemieni blogien communitasissa näkyi vahva myötäeläminen, ”minusta sinuun” -virtaaminen ja kanssakulkijuus, niin huolena blogin kirjoittajan voinnista, pienistä kannustuksista kuin haikeudesta ja aidosta ilosta kun sairaus oli selätetty.