Musiikin käyttö vanhustyössä
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkin tässä kandidaatin tutkielmassani sitä, kuinka musiikkia voisi käyttää osana vanhus- ja vapaaehtoistyötä. Käyn läpi eläkeliiton kustantamaa auttavaan vapaaehtoistyöhön tarkoitettua ohjekirjallisuutta sekä vertailen sitä aiheesta saatavilla olevaan tieteelliseen lähdemateriaaliin laadullisen sisällön analyysin keinoin. Syitä aiheenvalinnan tärkeydelle on monia. Vanhenevat ikäluokat joutuvat monesti laitos- ja sairaanhoidon piiriin ja hoito-olosuhteet ovat vaihtelevat rahallisten ja kulttuurillisten resurssien vuoksi. Olisi toivottavaa, että ihmiset voisivat elää mahdollisimman täysipainoista elämää myös elämänsä viimeiset vuodet. Musiikilla: soittamisella, laulamisella ja musiikin kuuntelulla on monia hyviä vaikutuksia ihmisen elämään. Kanditutkielmani tarkoituksena on tarkastella, kuinka musiikkia on ohjeistettu ja kuinka sitä voisi ottaa mukaan rikastuttamaan vanhustyötä nyt ja tulevaisuudessa.
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5261]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Tunnemuistojen merkitys musiikin käytössä vanhustyössä
Koivunen, Perttu (2023)Tutkin tässä maisterintutkielmassani suomalaisia, vapaaseen levitykseen tarkoitettuja julkisten lähteiden tai järjestöjen julkaisemia oppaita, jotka on tarkoitettu vanhusten, sekä muistisairaiden kanssa työskenteleville. Keskityn ... -
Musiikin intentionaalinen käyttö työskentelykontekstissa
Huisko, Miikka (2019)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ihmisten musiikin kuuntelua työskentelyn aikana. Tarkoituksena oli selvittää, miksi ihmiset käyttävät musiikkia työskennellessään sekä millaista työskentelyn taustalla käytetty musiikki ... -
Eläinten merkitys vanhustyössä : tapaustutkimus Teppo-kissan merkityksestä palvelutalo Vuoroparin arjessa
Saranpää, Karoliina (2012)Vanhusten pitkäaikaishoidosta ja vanhuspalveluista ylipäätään on käyty viime vuosina yhteiskunnallista keskustelua. Tämä eläinsosiologinen tutkimus esittelee eläinterapiaa ja eläimiä yhtenä mahdollisuutena edistää vanhusten ... -
Teknologisten laitteiden ja sovellusten käyttö vanhustyössä : työn piirteiden ja yksilötekijöiden vaikutusten tarkastelua
Oinas, Tomi; Karhinen, Joonas; Tammelin, Mia; Hirvonen, Helena; Hämäläinen, Antti; Taipale, Sakari (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2021)Artikkelissa tarkastellaan vanhustyössä käytettyjen teknologisten laitteiden ja sovellusten yleisyyttä ja toisaalta niiden käytön riippuvuutta työhön liittyvistä ja yksilöllisistä tekijöistä. Teknologian käyttö tiivistyy ...