Automatisoituihin autoihin liittyvät eettiset ongelmat
Automatisoidut autot ovat tänä päivänä yksi puhutuimmista kehittyvistä teknologian haaroista. Niillä voisi olla monia positiivisia vaikutuksia liikenteen, yhteiskunnan ja ympäristön näkökulmista. Niiden kehityksessä on kuitenkin vielä
monia haasteita, joita tulee ottaa huomioon, ennen kuin laajempi käyttöönotto on
mahdollista. Suuri osa näistä haasteista liittyy eettisiin ongelmiin, joita automatisoitujen autojen tuleminen liikenteeseen herättää. Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa näitä, automatisoituihin autoihin liittyviä eettisiä ongelmia.
Tämän lisäksi taustoitan automatisoitujen autojen kehityksen nykytilaa, niiden
mahdollisia vaikutuksia, niihin liittyvän lainsäädännön nykyistä tilaa sekä niiden eettiseen tarkastelun kannalta olennaisia teorioita ja etiikan kenttiä. Tuloksina havaittiin, että automatisoituihin autoihin liittyy moninaisia eettisiä ongelmia, joita on haastavaa ratkaista. Tulokset koottiin taulukkomuotoiseen viitekehykseen, joka toimii karkeana yleiskuvana automatisoituihin autoihin liittyvistä
eettisistä ongelmista sekä lähtökohtana laajemmalle eettiselle pohdinnalle.
...
Automated cars are one of the most discussed topics of emerging technologies in
today’s world. They could bring many benefits to transportation, society and the
environment. However, there are many challenges in their development that
need to be addressed before it is possible to deploy them in a larger scale. Many
of these challenges are ethical concerns that the deployment of autonomous cars
brings up. The aim of this paper is to map the ethical problems associated with
automated cars. In addition to this I will briefly introduce the following subjects:
the current state of development of autonomous cars, the effects that autonomous
cars might have, the current regulations for autonomous cars and the ethical theories and fields that are related to autonomous cars. The results of this study
show that there are various ethical issues related to autonomous cars and that
these issues are challenging to solve. The results were compiled into a tabular
frame of reference, which serves as a rough overview of the ethical issues related
to automated cars.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Suosittelujärjestelmien eettiset haasteet
Ala-Nissilä, Samuli (2021)Suosittelujärjestelmät ovat laajasti käytettyjä työkaluja suurien tietomäärien hallintaan ja merkittävässä roolissa monissa digitaalisissa palveluissa, kuten Netflixissä ja Amazonissa. Tämä systemaattisena kirjallisuuskatsauksena ... -
Tekoälyn ja sensorifuusion kehityksen vaikutukset täysin automatisoitujen ajoneuvojen turvallisuuden parantamiseksi
Laiho, Tuomas (2021)Nykypäivänä autot ovat älykkäämpiä kuin koskaan ennen sisältäen monenlaisia kuljettajaa avustavia ja jollain tasolla ajoneuvoa itseohjaavia ominaisuuksia. Täysin itsenäiset, automatisoidut ajoneuvot tulevat muuttamaan koko ... -
Tekoälyn eettiset teemat terveydenhuollon tekoälyteknologioissa
Kivikangas, Timoteus (2023)Tekoälyn etiikka on nopeasti kehittyvä ja tärkeä ala, erityisesti kun tekoälyä käytetään yhä enemmän arkaluonteisiin aloihin, kuten terveydenhuoltoon. Jotta tekoälyä voidaan käyttää vastuullisesti ja eettisesti näillä ... -
Tekoälyn hyödyntäminen rekrytoinnissa : eettiset haasteet
Jetsu, Sanni (2024)Tekoälyn käyttö yleistyy nopealla tahdilla henkilöstöalan prosesseissa, mukaan lukien rekrytoinnissa. Rekrytointiin halutaan panostaa entistä enemmän, sillä laadukkaan henkilöstön merkitys on kasvanut suuresti yrityksissä ... -
Tekoälypohjainen aikuisviihde ja siihen kohdistuvat eettiset haasteet
Juutilainen, Riku (2024)Tekoälyn nopea kehitys ja sen käytön kasvu on tuonut erilaisia tekoälypohjaisia sovelluksia lukuisiin käyttötarkoituksiin. Yksi näistä käyttötarkoituksista on aikuisviihde. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarjota lukijalle ...