Auttajia vai taikureita? : kehysanalyyttinen tarkastelu lastensuojelun asiakaslasten vastaamattomista tarpeista

Abstract

Tässä pro-gradututkielmassa tarkastellaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden havaitsemia lastensuojelun asiakaslasten vastaamattomia tarpeita ja vastaamattomien tarpeiden kautta muodostuvia sosiaalityöntekijäidentiteettejä kehysanalyysia analysoinnin välineenä hyödyntäen. Kiinnostuksen kohteena ovat vastaamattomien tarpeiden kehykset, joissa sosiaalityöntekijät liikkuvat puhuessaan asiakkaiden tarpeista ja tilanteista, joissa tarpeisiin ei kyetä heidän mukaansa vastaamaan. Sosiaalityöntekijäidentiteetit muodostuvat näissä vastaamattomien tarpeiden kehyksissä. Tieteenfilosofisena näkökulmana tässä tutkimuksessa toimii kriittisen realismin metateoria, jonka mukaan todellisuus on olemassa myös omien havaintojemme ulkopuolella. Tutkimuksen ja teorioiden pyrkimyksenä on paljastaa tämän olemassa olevan todellisuuden sosiaalisia rakenteita ja luonnetta. Näkyväksi tekemisen avulla myös olemassa olevien rakenteiden muutos mahdollistuu. Tutkimusmetodina on fokusryhmäkeskustelu. Fokusryhmiä tehtiin kaksi ja niihin osallistui yhdeksän Helsingin lastensuojelun avohuollossa työskentelevää sosiaalityöntekijää. Tutkimuksen päätuloksena on muodostettu tutkimusaineistoa analysoimalla kolme erilaista kehystä, joissa sosiaalityöntekijät näyttävät liikkuvan puhuessaan lastensuojelun avohuollon asiakaslasten vastaamattomista tarpeista. Nämä kehykset ovat järjestelmäkehys, auttajakehys ja taikasauvakehys. Eri kehysten kautta tarkasteltuna myös sosiaalityöntekijänä olemisesta, eli sosiaalityöntekijäidentiteetistä nousee esille erilaisia puolia. Identiteetit aktivoituvat sosiaalityöntekijöiden liikkuessa asiakkaiden vastaamattomia tarpeita koskevassa puheessaan kehyksestä toiseen ja kehykset esiintyvät puheessa tyypillisesti myös päällekkäisinä. Tutkimuksen perusteella asiakkaiden vastaamattomat tarpeet johtuvat yhtäältä yhteiskunnan järjestelmissä tapahtuvasta järjestelmiin sopeutumattomien marginalisoinnista ja palvelujärjestelmien puutteista, liian vähäisistä lastensuojelun resursseista, sekä osin myös epärealistista odotuksista, joita lastensuojelun sosiaalityölle asetetaan. Vastaamattomien tarpeiden kautta tarkasteltuna sosiaalityöntekijäidentiteettinä on olla yhteiskunnan heikompiosaisten puolustaja, psykososiaalisen ihmistyön tekijä, sekä toisinaan ”taikuri”, jonka tulisi onnistua siinä, missä kaikki muut tahot ovat jo epäonnistuneet.