Från slutbedömningskriterier till betyg : lärarnas erfarenheter och utmaningar när det gäller slutbedömning i B1-svenska
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkielmassani selvitän opettajien kokemuksia B1-ruotsin päättöarvioinnista uuden opetussuunnitelman mukaan. Keskityn tutkimaan opettajien näkemyksiä päättöarviointikriteereistä, tavoista arvioida oppilaan osaamista kriteereiden osa-alueilla sekä haasteista, joita opettajat ovat kohdanneet päättöarvioinnissa.
Tutkimuksen teoriaosuus keskittyy määrittelemään arviointikäytänteitä sekä opetussuunnitelman antamia ohjeita oppilasarvioinnin toteutukseen. Lisäksi teoriaosuudessa otetaan esille erilaiset arvioinnin apuna käytettävät tehtävämuodot ja aiemmat tutkielman kannalta oleelliset tutkimukset. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa on neljän B1-ruotsin opettajan haastattelut, joista jokainen on jo suorittanut oppilaiden päättöarvioinnin uuden opetussuunnitelman mukaan tai tulee suorittamaan sen lukuvuoden 2019–2020 aikana.
Tutkimus osoittaa, että opettajat eivät miellä kaikkia arviointikriteereitä sopivaksi ajatellen B1- ruotsin arviointia peruskoulun päättövaiheessa. Opettajilla on vaihtelevia tapoja kerätä näyttöä oppilaan osaamisesta kriteereiden määrittämiltä osa-alueilta, joista merkittävimpänä esille nousee tuntityöskentely. Opettajat ovat kohdanneet haasteita päättöarvioinnin toteuttamisessa kriteerien antamien ohjeistusten vuoksi. Arvioinnin haasteena on opettajien mukaan vertailukelpoisen päättöarvosanan antaminen, johon he kaipaavat enemmän tukea.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25559]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Var och en behöver hjälp och stöd i inlärningsprocessen för att hen kan uppleva framgång" : en kartläggning av svensklärarnas uppfattningar om och erfarenheter av positiv pedagogik och dess metoder i undervisningen av svenska som det andra inhemska språket
Niemi, Ellinoora; Väisänen, Roosa (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa perusopetuksessa ruotsia toisena kotimaisena kielenä opettavien opettajien käsityksiä ja kokemuksia positiivisesta pedagogiikasta ja sen metodeista. Positiivinen pedagogiikka ... -
"No kyllä se on tosi iso osa... et se on se englannin ja ruotsin ero" : språklärarnas tankar och erfarenheter gällande elevers motivation på högstadiet
Mutanen, Anniina (2017)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia ajatuksia ja kokemuksia kieltenopettajilla on koskien yläasteikäisten oppilaiden opiskelumotivaatiota sekä heidän motivoimistaan. Lisäksi selvitettiin, mitkä tekijät ... -
Lärar-elev-interaktionen i undervisning på ett andraspråk : finskspråkiga lärares erfarenheter av undervisning i Sverige
Sutinen, Emmi (2022)Tämä tutkimus keskittyy suomea äidinkielenään puhuviin opettajiin, jotka työskentelevät tällä hetkellä opetustehtävissä Ruotsissa ja opettavat toisella kielellään eli ruotsiksi. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia ... -
Informellt lärande av svenska och engelska : lärarnas perspektiv
Halonen, Noomi (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää opettajien näkökulmia ruotsin ja englannin informaaliin oppimiseen. Tutkimuksen avulla pyrin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1. Mitä käsityksiä opettajilla on informaalista ... -
Finsk-svenska och finsk-tyska tvåspråkiga elevers erfarenheter av att läsa det andra modersmålet som A- eller B-språk
Turunen, Marika (2012)Tämän pro gradu –tutkielman tarkoitus on selvittää kaksikielisten oppilaiden, joilla äidinkielenä suomi ja ruotsi tai saksa, näkemyksiä ja kokemuksia toisen äidinkielensä opetuksesta A- tai B-kielenä. Lisäksi tarkastelen, ...