Rannekanavaoireyhtymäpotilaiden konservatiivisen hoidon toteutuminen ja koettu haitta vuosi rannekanavaleikkauksesta

Abstract

Rannekanavaoireyhtymässä keskihermo jää puristuksiin rannekanavassa. Se on yleisin yläraajan hermopinne ja tavanomainen leikkaukseen johtava syy. Konservatiivinen hoito on ensisijainen hoitomuoto lievässä ja keskivaikeassa rannekanavaoireyhtymässä ja sen tulee olla toteutunut asianmukaisesti ennen leikkausta. Keskihermon vapautusleikkausta suositellaan ensisijaiseksi hoidoksi vaikeissa pinnetiloissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia oireita sekä toimintakyvyn haittaa leikatuilla on vuosi leikkauksesta ja miten konservatiivinen hoito on toteutunut ennen ja jälkeen leikkauksen. Lisäksi tutkittiin, onko tietyillä sosidemografisilla ja kliinisillä tekijöillä yhteyttä leikkaustulokseen. Vuonna 2016 sekä alkuvuoden 2017 aikana Keski-Suomen keskussairaalassa avoimen rannekanavaleikkauksen läpikäyneille potilaille (N = 528) lähetetiin vuosi leikkauksesta Boston-rannekanavakysely, jossa leikatut arvioivat kahden eri osion avulla oireita ja toimintakykyään asteikolla 1-5. Lisäksi kyselyllä selvitettiin leikattujen työn kuormittavuus, sairausloman pituus, oireiden kesto ennen leikkausta, aiemmat käden alueen leikkaukset ja käden kipu (VAS 0-100 mm) sekä saatu konservatiivinenhoito ennen ja jälkeen leikkauksen. Tulokset on analysoitu SPSS-ohjelmistolla keskiarvovertailua, ristiintaulukointia, khiin neliö testiä, t-testejä, McNemar- ja Mann-Whitneyn U -testiä sekä lineaarista regressioanalyysiä käyttäen. Tutkittavien (N = 259) keski-ikä oli 62 (± 15) vuotta ja kaksi kolmasosaa heistä oli naisia. Käden kipu oli kestänyt keskimäärin 29 (± 35) kk ennen leikkausta. Tutkittavista 43 %:lla oli jo aiemmin toinen rannekanava leikattu. Sairausloman kesto oli keskimäärin 3 (± 6) viikkoa ennen leikkausta ja 7 (± 19) viikkoa sen jälkeen. Vuoden kuluttua leikkauksesta 72 % leikatuista koki leikkauksen poistaneen oireet kokonaan tai lievittäneen niitä paljon. Ennen leikkausta kipu (VAS) leikatussa kädessä oli keskimäärin 59 (± 28) mm ja leikkauksen jälkeen 19 (± 23) mm (p < 0,001). Boston-rannekanavakyselyllä mitattuna tutkittavilla oli vuoden kuluttua leikatussa kädessä keskimäärin vain lieviä oireita (1.8, ± 0.8) ja lievää haittaa toimintakyvyssä (1.6, ± 0.8). Vakavia oireita (loppupistemäärä ka ≥ 4) oli kolmella (1,2 %:lla) ja vakavia ongelmia toimintakyvyssä neljällä (1,6 %:lla) vastanneista. Vuoden kohdalla eniten oireista esiintyi käden heikkoutta (69 %:lla) ja kipua päivisin (58 %:lla). Konservatiivista hoitoa ennen leikkausta oli saanut 76 % tutkittavista ja 67 % sen jälkeen. Hoidon tarve leikkauksen jälkeen väheni fysioterapeutin antamassa ohjauksessa 44%:sta 26 %:iin (p < 0,001), hieronnassa 56 %:sta 35 %:iin (p = 0,006), lastahoidossa 50 %:sta 9 %:iin (p < 0,001), akupunktiossa 4 %:sta 0,4 %:iin (p = 0,004) ja pistohoidossa 8 %:sta 1 %:iin (p < 0,001). Suuntaa antavia tuloksia saatiin siitä, että taustamuuttujista ainoastaan ikä saattaa olla yhteydessä vuoden kohdalla leikatuilla olevaan toimintakykyyn. Vaikka suurin osa rannekanavaleikatuista on vuoden kuluttua leikkauksesta oireettomia, jää osalle yhä oireita ja toimintakyvyn ongelmia vielä vuosi leikkauksen jälkeen. Vain puolet leikatuista on saanut fysioterapeutin ohjausta ja toteuttanut venytysharjoitteita sekä lastahoitoa ennen leikkausta. Jatkossa tarvitaan lisää selvitystä siitä, miksi osalla potilaista konservatiivinen hoito ei toteudu ennen leikkausta.