Koulutuksen tasa-arvon muuttuvat merkitykset: Kasvatussosiologian vuosikirja 1
Published in
Kasvatusalan tutkimuksiaDate
2016Koulutuskysymysten ymmärtäminen edellyttää yhteiskuntatieteellistä ymmärrystä, kun koulutus kytkeytyy yhä tiiviimmin talouteen, elinkeino- ja työvoimapolitiikkaan sekä väestöjen ja osaamisen hallintaan. Kasvatus- ja koulutussosiologinen tutkimus on Suomessa vahvistunut 1980-luvulta lähtien merkittävästi. Kasvatussosiologiselle ymmärrykselle on tilausta, joskin koulutuspolitiikkaa tehdään paljolti tutkimustuloksista piittaamatta, mikä sekin on sosiologisesti kiinnostava ja yhteiskuntatieteellistä analyysia kaipaava asia! Sosiologisen koulutustutkimuksen vahvistuminen näkyy hyvin kotimaisten tieteellisten konferenssien esitelmätarjonnassa. Suomessa järjestetään vuosittain useita tieteellisiä konferensseja, joissa kasvatustieteen, historian, politiikantutkimuksen ja yhteiskuntatieteen kentillä työskentelevät tutkijat kokoontuvat esittelemään meneillään olevia tutkimuksia ja uusia tuloksia. Suomen kasvatustieteellisen seuran vuodesta 1979 alkaen järjestämille Kasvatustieteen päiville osallistuu vuosittain viitisensataa tutkijaa ja alan tutkimuksesta kiinnostunutta. Suomalaisen sosiologian klassikon Edvard Westermarckin oppilaiden vuonna 1940 perustaman Westermarck-seuran Sosiologipäivät kokoavat samoin viitisensataa osallistujaa vuosittain. Vetämämme kasvatussosiologian ja koulutuspolitiikan työryhmä kokoontuu sekä Kasvatustieteen päivillä että Sosiologipäivillä, joissa kummassakin pidetään10–20 esitelmää. Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura ATS on vuodesta 1989 alkaen järjestänyt joka toinen vuosi vastaavan tapahtuman, Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamisen, jonka monissa esitelmissä aikuiskasvatusta ja -koulutusta tarkastellaan niin koulutuspolitiikan tutkimuksen kuin sosiologiankin näkökulmasta. Nyttemmin myös Ammatillisen koulutuksen tutkimusseura, OTTU ry, on ottanut järjestääkseen vuosittain AMK- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät.
Kasvatustieteen päivien yhteydessä kokoontuu kasvatussosiologian SIG-ryhmä keskustelemaan kasvatussosiologisen tutkimuksen ja koulutuksen ajankohtaisista kysymyksistä sekä pohtimaan alan tutkimuksen ja julkaisutoiminnan edistämistä. Ajatus kasvatussosiologian vuosikirjasta syntyi kasvatussosiologian SIG-ryhmässä vuonna 2013. Joka toinen vuosi ilmestyvä vuosikirja tarjoaa julkaisufoorumin muun muassa niille tutkijoille, jotka haluavat työstää konferenssipaperinsa tieteelliseksi artikkeliksi. Kirjoituskutsu lähtee myös muille alan tutkijoille, jotta tieteellisesti korkeatasoinen kirja voidaan kulloinkin koota jonkin kokoavan teeman ympärille. Ensimmäisen vuosikirjan teema, koulutuksen tasa-arvo, on kasvatussosiologian ja koulutuspolitiikan ydinaluetta, mutta juuri nyt myös erityisen ajankohtainen. Vuosikirja käy läpi normaalin referee-menettelyn.
Vuosikirjan julkaisemiselle saadusta tuesta kiitämme Suomen kasvatustieteellistä seuraa, Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitosta ja opettajankoulutuslaitosta sekä Turun yliopiston kasvatustieteiden laitosta. Kiitämme erityisesti myös kirjoittajia ja toi-vomme nyt käsillä olevan ensimmäisen kasvatussosiologian vuosikirjan innostavan tutkijoita tarjoamaan artikkeleita seuraaviin vuosikirjoihin.
Vuosikirjan toimittajat
Heikki Silvennoinen, Mira Kalalahti ja Janne Varjo
Helsingissä ja Turussa perjantaina 30. syyskuuta 2016
...


ISBN
978-952-5401-94-3ISSN Search the Publication Forum
2489-768XKeywords
kasvatussosiologia educational sociology koulutuspolitiikka education policy koulutusjärjestelmät educational systems koulutus education and training tasa-arvo equality (values) opetus teaching and instruction muutos change monimuotoisuus diversity vammaiset disabled people eriytyminen diversification kasvatushistoria history of education kouluvalinnat school choices koulutusvalinnat educational choices oppimistulokset learning results inkluusio inclusion avoin yliopisto open university työpaikkakoulutus on-the-job training
Metadata
Show full item recordCollections
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
The Development and Initial Validation of a Short, Self-Report Measure on Social Inclusion for People with Intellectual Disabilities : A Transnational Study
Asunta, Piritta; Rintala, Pauli; Pochstein, Florian; Lyyra, Nelli; McConkey, Roy (MDPI AG, 2021)Sport has been promoted as a means of increasing the social inclusion of persons with intellectual disabilities. Suitable tools for evaluating this claim are not readily available. The aim of this study was to develop a ... -
Preparing vulnerable social groups for digital education : analysis of Russian inclusive education policies
Zhurukov, Dmitrii (2022)Digital learning technologies were boosted because of COVID-19 pandemic. The pandemic also made global learning crisis worse, forcing more than 1.5 billion students to stay at home and become online learners. In these ... -
Policy-practice gap in participation of students with disabilities in Ethiopia's formal vocational education programme
Malle, Abebe Yehualawork (University of Jyväskylä, 2017)In Ethiopia, individuals with disabilities have limited access to educational and vocational training opportunities due to environmental, attitudinal and institutional barriers. The overarching purpose of the study was ... -
The Finnish success in Pisa - and some reasons behind it : Pisa 2000
Välijärvi, Jouni (University of Jyväskylä, Institute for Educational Research, 2002) -
Koulutuksellisen tasa-arvon diskurssit ja toimijat peruskoulun tuntijakouudistuksessa
Siekkinen, Kirsi (University of Jyväskylä, 2017)In this research the interest was to understand the discursive formation of educational equality in political texts concerning the national core curriculum in Finland in the beginning of 2010s. The research problem was ...