3D-siepparien hyödyntäminen lääkeaineiden poistamisessa jätevedestä
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän Pro gradu -tutkielman kirjallisessa osassa tarkoituksena oli perehtyä muutamiin yleisesti käytettyihin lääkeaineisiin ja hormoneihin. Työssä selvitettiin valittujen lääkeaineiden metaboliaa ja erittymistä ihmisestä jäteveteen sekä lääkeaineiden ja hormonien kulkeutumista jäteveden mukana jätevedenpuhdistamoille. Lisäksi selvitettiin Suomessa käytettävien jätevedenpuhdistusmenetelmien tehokkuutta lääkeaineiden ja hormonien poistoon jätevedestä sekä lääkeaineiden ympäristövaikutuksia. Kirjallisessa osassa tutustuttiin myös Suomen jätevedenpuhdistusjärjestelmään, haitta-aineille kehitettyihin vaihtoehtoisiin poistomenetelmiin jätevedestä sekä lääkeaineiden käyttömääriin Suomessa. Tämän lisäksi selvitettiin 3D-tulostusmenetelmiä ja niiden käyttökohteita lääketieteen sovelluksiin ja kemiallisesti funktionaalisten kappaleiden valmistukseen.
Tutkielman kokeelliseen osaan valittiin 17β-estradioli mallihormoniksi, jotta voitiin tutkia 3D-sieppareiden hormonien talteenottokykyä. Kokeellisessa osassa siis tutkittiin 17β-estradiolin talteenottoa synteettisistä vesinäytteistä SLS:llä tulostetuilla PA-12 3D-sieppareilla. Kokeellisessa osassa tutkittiin myös hormonien eluointia sieppareista ja sieppareiden uudelleenkäyttöä. Tarkoituksena oli kehittää tehokas ja helppo menetelmä hormonien sekä lääkeaineiden poistoon jätevesistä ympäristöystävällisesti. Siepparit voisivat toimia paikallisesti esimerkiksi sairaaloiden jätevedenpuhdistuksessa tai yleisissä ja kotitalouksien wc-tiloissa.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25581]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Occurrence and control of selected antibiotics and antiretroviral drugs in urban hydrological cycles
Ngumba, Elijah (University of Jyväskylä, 2018) -
Lääkeainekuormituksen vähentäminen ympäristöön erottelevien kuivakäymälöiden avulla
Siitonen, Stella (2020)Typen ja fosforin kierrot ovat keskeisiä maapalloa kuormittavia ravinnekiertoja. Elimistöstä kulkeutuu virtsan mukana ravinteiden lisäksi lääkeaineita jäteveteen, josta lääkeaineen poistaminen on haastavaa. Virtsan ... -
Occurrence of antibiotics and antiretroviral drugs in source-separated urine, groundwater, surface water and wastewater in the peri-urban area of Chunga in Lusaka, Zambia
Ngumba, Elijah; Gachanja, Anthony; Nyirenda, James; Maldonado, Johanna; Tuhkanen, Tuula (Water Research Commission, 2020)Recently, there has been an increased interest in bridging the knowledge gap in the occurrence and fate of pharmaceuticals in African urban water cycles. In this study, the occurrence of 7 antibiotics and 3 antiretrovirals in ... -
Simultaneous determination of five antibiotics in urban wastewater using SPE-HPLC-MS/MS
Kosunen, Päivi (2015)Antibioottien havaitseminen jätevesistä on haastavaa johtuen matalista pitoisuuksista ja monimutkaisesta matriisista. Tässä työssä kehiteltiin kiinteäfaasiuuttoa, nestekromatografia ja tandem massaspektrometriä hyväksi ... -
Contamination of Surface Water and River Sediments by Antibiotic and Antiretroviral Drug Cocktails in Low and Middle-Income Countries : Occurrence, Risk and Mitigation Strategies
Kairigo, Pius; Ngumba, Elijah; Sundberg, Lotta-Riina; Gachanja, Anthony; Tuhkanen, Tuula (MDPI, 2020)Presence of antimicrobial cocktails in the hydrological cycles is of interest because of their potential to mediate antimicrobial resistance within the natural environment. In this study, we determined the concentrations ...