Lapset YouTubessa : 6.-luokkalaiset tubettajuutta ja kaupallista yhteistyötä tarkastelemassa
Date
2020Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miksi 6.-luokkalaiset katsovat YouTubea ja millaisena he käsittävät tubettajuuden. Tutkimme myös, miten lapset pystyvät tunnistamaan ja tulkitsemaan vaikuttamisen keinoja YouTube-videolta. Lisäksi tarkastelimme lasten kokemuksia siitä, voiko tubettaja vaikuttaa toiminnallaan tai puheellaan heihin itseensä, sekä näkemyksiä siitä, voiko tubettaja vaikuttaa muihin katsojiin. Tutkimus on laadullinen, ja siinä hyödynnettiin sekä fenomenologista että fenomenografista tutkimusotetta. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Tutkimukseen osallistui 15 kuudennen luokan oppilasta, joita haastateltiin pareittain. Haastattelun yhteydessä katsottiin osia tubettaja Roni Backin julkaisemasta YouTube-videosta. Aineiston analyysitapana oli laadullinen sisällönanalyysi, joka toteutettiin teoriaohjaavasti. Analyysiä varten loimme taitotasotaulukon kaupallisen yhteistyön tunnistamisesta YouTube-videolla. Oppilaiden mainitsemia syitä katsoa YouTubea olivat harrastusta, YouTube-genreä tai tubettajaa koskeva kiinnostus, ajanviete, viihdyttävyys, tiedonhankinta, halu osallistua YouTube-yhteisön toimintaan sekä vertaistuki ja kokemuksen jakaminen. Tulokset myös osoittivat, että oppilaiden kyky huomata nopeasti videon kaupallisuus ja toisaalta kriittisyys sekä kyky perustella omia näkemyksiään vaihteli suuresti oppilaiden välillä. Fanikulttuurin näkökulmasta keskeisin tulos oli lasten kyky tarkastella realistisesti ja kriittisesti tubettajuutta ja suosion eri puolia. Lähes jokainen oppilaista oli sitä mieltä, että tubettaja voi sanomisillaan tai teoillaan vaikuttaa katsojaan.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29836]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Taikabeibejä ja kuulapsia : noituutta YouTubessa
Tuovinen, Meri (Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 2019) -
Yritysten tuotesijoittelu ja brändäys YouTubessa
Hietala, Waltteri (2019)Videopalvelu YouTuben käyttö on arkipäivää tänään lähestulkoon kaikille, ja videopalvelun suosion valtaisa kasvu on herättänyt yritykset huomioimaan YouTuben kasvavan merkityksen markkinointikanavana. Tässä kandidaatin-t ... -
”Olisi törkeääkin, jos lapset ovat somessa, eikä kukaan tuottaisi heille laadukasta sisältöä.” : mediaympäristön mahdollisuudet lasten uutisten tuottamisessa lasten uutisten tekijöiden näkökulmasta
Mäkilä, Pi (2022)Lapsille suunnattujen uutissisältöjen määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina. Vuodesta 1944 ilmestyneen aikakauslehti Koululaisen rinnalla ovat nousseet viime vuosina sekä Apu Junior, HS Lasten uutiset, HBL Junior että ... -
Suhteissa mediaan
Kotilainen, Sirkku; Hirsjärvi, Irma; Hujanen, Jaana; Kupiainen, Reijo; Mustonen, Anu; Niemi-Pynttäri, Risto; Nikunen, Kaarina; Pohjola, Kirsi; Ruoho, Iiris; Sassi, Sinikka; Sihvonen, Jukka; Sintonen, Sara; Oravala, Juha (Jyväskylän yliopisto, 2009)Miten vihaa puretaan internetin chat-huoneissa? Kuka fanittaa koulumurhaajaa? Miten ihmisiä voitaisiin tukea mediasuhteissaan? Entä miten media voi toimia yhteiskunnallisen osallistumisen resurssina? Sirkku Kotilaisen ... -
Yhteistyötä ja yhteishuolenpitoa kodin ja varhaiskasvatuksen välillä?
Koivula, Merja; Sevon, Eija (Tutkittua varhaiskasvatuksesta, 2024)Tässä kirjoituksessa tarkastelemme vanhempien ja varhaiskasvatuksen välistä yhteistyötä vanhempien näkökulmasta. Yhteistyö lapsen kahden kasvuympäristön, kodin ja varhaiskasvatuksen välillä on oleellista lasten ja heidän ...